lauantai 31. joulukuuta 2016

Uudenvuoden retki

Uudenvuoden retki

- Nämä talvet ovat ihan jostakin. Ei ole lunta pakkasesta puhumattakaan, mutta ennen oli toisin.
- Älä sinä Antti manaile. Mitä hauskaa on lumesta ja pakkasesta. Ei niistä ole kuin harmia ja vaivaa.
- Voi sitä niinkin ajatella, mutta jos mielessä on vaikkapa hauska ja vähän epätavallisempi uudenvuodenretki, niin kunnon talvi on tarpeen.
Hyvän retkipaikan löytäminen ei ole aivan helppoa. Aiempi retkeilijäpolvi kuitenkin tiesi parhaat laavun paikat sekä erikoiset luonnonmuodostelmat.
  Nimetön, Perselampi tai Ahvenlampi, sillä paikalla on monta hyvää nimeä. Aivan Vuorijärven lähitienoolla on pieni lampi, josta virtaa kovimmillakin pakkasilla sula puro. Sen lähellä on jääkauden aikana syntynyt kiviluodostelma jyrkän kallion kupeessa. Sinne oli rakennettu yöpymispaikka suuren kivipaaden alle.
- Antti hyvä, kuka hullu nyt menisi nukkumaan ison kiven alle. Jos se luiskahtaisi alas, niin kaikista tulisi pannukakkuja.


  Retkelle valmistauduttiin huolella. Pakkasimme vanhat Järvisen puusukset sauvoineen, kannantakaissitellä tietysti, polkupyörän tankoon narullaa kiinni. Reppuun puurotarpeet, valmista räiskäketaikinaa ja makkaraa. Leipää, teetä ja sympatiaa.
 Alkumatkan, reippaat viisitoista kilometriä, ajelimme ensin Jäppiläntietä ja käännyimme kohti Kivimäkeä. Siellä oli vanha harmaahirsinen talo, jonka jälkeen survoimme sukset jalkaan ja suunnistimme muutaman hiihtokilometrin päähän.
  Lunta oli lähes metri, mutta kunnon sukset eivät uponneet kovinkaan syvälle. Loppumatka piti taittaa jalkaisin hangessa kahlaamalla, sillä louhikko oli hiihtokelvotonta.
  Viritimme laavukankaan kivilohkareen eteen aukon peitoksi. Puiden rangoista sidottu laveri oli kunnossa ja sen edessä tasainen nuotiopaikka. Ensitöiksi keitimme teet. Vettä saimme purosta. Mikä ihme, että ulkona tee ja voileivät maistuvat erityisen herkullisilta.



  Valoisa aika kului polttopuiden teossa. Vanhat kaatuneet kelot olivat kuivia ja kannoista sai sopivaa sytykettä. Polttopuiden piti riittää koko yöksi. Lämpöä tarvittiin talvin pakkassäässä. Vaatteet, sukat ja saappaat piti myös kuivata.
  Uudenvuodenretkellä oli mukana myös muutama raketti. Sitten kuin taivas oli tähdistä kirkas ja ympärillä rikkumaton pimeys, laukaisimme raketit taivaalle vuoden vaihtumista juhlistamaan.
  Neljään pekkaan jaoimme kipinämikkovuorot. Jokaiselle tunti kerralla. Tulomatkan rasitukset painoivat sen verran jaloissa, että unta ei tarvinnut houkutella. Raittiissa ulkoilmassa unikin on syvempää. Nuotio ja makuupussi takasivat riittävän lämmön.
  Seuraava päivä meni kallioilla kiipeillessä ja lähilampien jäillä hiihdellessä. Ihmeteltävää riitti louhikon syvissä rotkoissa ja railoissa. Ruoka maistui: hernekeittoa, lettuja ja päälle makoisat teet.
  Kotimatkalla muistelimme edellisiä retkiä samaan paikkaan. Nyt, vanhempina ja viisaampina, osasimme ottaa mukaan sopivat varusteet. Nuotio ja tuli ovat tärkeitä. Ilman niitä ei talviretki onnistu.
  Kotona huomasin vaatteisiin tarttuneen tutun savun hajun. Se ei haitannut. Oli vain muistona hyvästä retkestä.



  Kyllä siinä koulumurheet ja arkiset huolet unohtuivat. Samalla tuli testattua omia selviytymistaitoja. Sitten joskus myöhemmin melkein nauratti, kun armeijan aikana piti mennä talvella kamiinalla lämmitettyyn puolijoukkuetelttaan.
- Antti hei. Vieläkö käyt talviretkillä?
- Vähiin ovat talviretket jääneet. Sopivaa paikkaakaan ei ole tiedossa lähitienoilla. Olisihan se kivaa käydä katsomassa missä kunnossa Vuorijärven laavu on. Luulen, että sinne pääsisi ainakin kesällä autolla varsin lähelle.



Nimettömän Kololla huhtikuussa 1973. Mainio retkipaikka kesällä ja talvella. Kolo sijaitsi suuren siirtolohkareen alla, jossa oli nuotiopaikka ja puista rakennettu nukkumalaveri. Kolon avoimen aukon eteen viritettiin laavukangas yön ajaksi. Sinne käveltiin tai hiihdettiin Kivimäestä muutaman kilometrin päästä pitkin metsiä ja hakkuuaukeita.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukirje Christmas letter

                 Joulukirje ystäville




                Christmas letter



On aivan hiljaista. Yhtäkkiä voi kuulla joululinnun riemukkaan laulun. Lumivaipan alla nuokkuvat kuuset valpastuvat, ne alkavat hitaasti viestiä keskenään. Jotakin on tapahtumassa, se on ilmassa kaikkialla ja puut aistivat sen.Jotakin on tapahtumassa. Kaikki kuuset pienimmästä suurempaan jäävät odottamaan.


It's so quiet. At once you can hear a Christmas bird singing. Trees are suddenly awake, they begin slowly to whisper to each others and they are connecting to each others. Something is happening. All the trees are waiting.


          


Ja aivan oikein. Sieltä joulun hengettäret taas saapuvat kahden hevosen vetämässä reessä. Lumi alla jalasten vain laulaa lauluaan. Sitä samaa ikiaikaista sanomaa minkä joululintu aloitti. Kuuset kyllä  tunnistavat viestin, ne kuiskivat keskenään. Tytöt ovat tulossa.

And it is true. Christmas girls are coming with two horses. Girls are coming. 


          

Koko kylä herää vähitellen. Uudenlainen jännittävä tietoisuus leviää koko ympäristöön. Kuuset seuraavat hevosten hulmuavaa menoa metsiköstä toiseen. Tytöt ovat tulossa.

The whole village is waking up. Girls are coming.


             

Tonttu, tuo satoja vuosia vanha punahiippalakki metsänpeitosta aistii ensimmäisenä tulijat, nuo valon lähettiläät. Tonttu kuiskii satoja vuosia vanhoille suojaaville kuusille ympärillään valon airuitten tulosta. Metsä tietää nyt. Kaikki odottavat yhdessä. Tytöt ovat täällä. Tytöt ovat taas saapuneet.


An old elf knows the Christmas girls are coming. The forrest knows. All are waiting for. Girls are here.
               



Oi sinne kuusikon keskelle tytöt, toinen vaaliampi ja toinen tummempi toista, ovat jo hiihtäneet. He ovat nyt perillä, nuo punanuttuiset talven hengettäret tuomisineen. Joka joulu nuo luonnon  ystävät saapuvat metsään, tervehtimään kuusia ja kaikkia eläinystäviä pienimmästä suurimpaan. Joka joulu he tuovat lahjoja eläimille vuoden pimeimpänä aikana jolloin ravintoa on niukasti. Linnut syövät heidän kädestään. Luonto kuuntelee kummissaan tuota ihmeellistä kikotusta jota riittää ja riittää. Se on talventyttöjen puhetta ja nauramista.

Every year and every Christmas those friends of nature, Christmas girls, are coming to the forest to say hello to the trees and all the animals from the smallest to the biggest. And they come with presents. Every kind of food. Christmas girls are full of never ending laugh and speech and giggling. All the nature is listening to with wonder.

                     
         

                           
     
           

Kaikki metsän eläimet ja tonttuvanha löytävät hyvin tiensä tyttöjen valitseman kuusen luo, sillä juuri sen kuusen yläpuolella loistaa kaikein suurin valo taivaankannella.

All the animals and the old elf find well their way to the Christmas tree of the forest cause the biggest light is shining above that tree.


            

Metsässä vaeltelee kelkkansa kanssa myös pieni poika, joka viattomuudessaan vielä aistii pikkuiset tontut ja pitää metsää ystävänään. Vanhemmilleen poika ei voi kertoa metsäseikkailuistaan, koska nämä vain peljästyisivät ja luulisivat hänen eksyvän metsän siimekseen. Mutta metsä on hänen luotettunsa. Joskus se ainoa. Kyllä poika tuntee nämä tienoot puineen ja polkuineen niin pienestä ettei sitä edes itse muista. 

There is also a little boy wandering aroud. Boy can feel the presence of the elves cause he is still so young and sensitive.



           


Tonttulan taloon ja Tonttulan kylään palailivat jo tonttuvanhatkin joulukuusineen.

The old elves are coming to the Elf house and the Elf village with their Christmas tree.


             
               


Tonttulan talossa saattoi myös kuulla joululintujen laulun ja talven tyttäret ojensivat tontullekin lahjan.


Winter's daughters were giving a present also for one little elf.



              


Pienin tonttutyttö Tonttulan talosta halusi lähteä talven tyttärien matkaan, koska tiesi että perillä odottaisi ikimuistoinen esitys: "Pähkinänsärkijä" ja koska hän halusi hetken viettää aikaa joulusieluisten punanuttuisten tyttöjen seurassa.


A little elf girl from Elf house wanted to go with daughters of Winter cause she knew that "Nutcracker" ballet was waiting there, and she just would like to be with the girls wearing red jackets.




               


Talven tyttäret saapuivat joulun talon pihapiiriin ja ripustivat  joulupuun oksille korinsa täynnä hedelmien paloja, siemeniä, pähkinöitä, jyviä, talia linnulle syötäväksi. Silloinkos lauloivat joululinnut riemuissaan.


And so it happened that Winter's daughters arrived at the House of Christmas and they put their presents laying for birds on the Christmas tree.

               

Niin saapuivat tytöt joulun taloon ja kaikki iloitsivat suuresti. Ja kaikkien heidän sydämiinsä metsä ravisto siemenensä seuraavaa kesää varten. Pihakuuset olivat saaneet joulun tyttärien tulosta viestin joululintujen laulussa.Nyt puut kurkistelivat uteliaina sisään joulun taloon. Talossa vallitsi kaikkialla hyvä tahto: niin hyvillä jotka eivät olleet niin hyviä kuin uskottelivat(mutta ei siitä tarvinnut mitään piitata) kuin pahoillakin, jotka eivät olleet pahoja lainkaan vaan vain elämän sattumuksien heittelemiä ja haavoittamia. Kaikki kuitenkin kantoivat valoa sisällään. Joulun valoa.

So girls arrived at the House of Christmas and everybody carries so much light in their hearts.


            
     




Maailman toisella laidalla tyttö nimeltä Justin näki valon jota joulun tyttäret luovat ympärilleen ja otti sen vastaan ja lähetti eteenpäin. Niin kuin oli tarkoitettu.

In the other side of the Earth,  girl named Justin just saw the light that Christmas girls were sending all over the world. And she sent the light forward. Justin knowns the light will be back to her sooner or later.

Justin oli oikeassa. Lumityttö otti viestin vastaan ja lähetti Justinille niin paljon joulun taikaa että hänen unelmansa kävisivät toteen.

Justin was right.  The Snow girl got her message, and  Snow girl sent to Justin so much Christmas magic that she'll live all her dreams true.










Kaukana pohjoisessa tyttö sai viestin joka tuli hänen postilaatikkoonsa maapallon toiselta puolelta tytöltä nimeltä Justin joka uskoi jouluun.  "Vie valon viesti kaikkeen maailmaan kaikkialle, tonttu lähteköön matkaan. Ei ole ketään, joka ei ystävän lämpöä tarvitse." Ja sen tyttö tekisi. Hän tunsi nämä tienoot. Tonttu kyllä auttaisi.  Niin tapahtui.  Hetken maailma oli yksi ja ehyt.

So far away in the Northern country one girl got message from the girl named Justin. "Send the light all over the world, take an Elf with you. There is no one who doesn't need friend's kindness. "
The girl from North will do as the message tell her to do. And the Elf will help her. And so they do. It was the moment when the world was one and only.



Yksi poro kuitenkin kyllästyi joulutouhuihin pahanpäiväisesti ja otti hatkat. Ho ho ho! 

One reindeer was so tired of all Christmas tryouts that he flied away. He is now coming to Jeanette to the other side of globe.


       Sen pituinen se. Pitäkää huolta.

        That is all there is to tell. Take care.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Rakkaudella 4.

                              Rakkaudella Vakka-Suomesta 4. 

                    Pyhärantaa ja Taivassaloa vuosilta 1987-1988

 

                          

Pyhärannan Vihitynrinki sijaitsee yksityismailla. Siellä voi noudattaa jokamiehen oikeuksia. Aluetta ei saa rostata tai virittää alueelle nuotiota luvattomasti. Tunnetuimman tarinan mukaan paikalla sijaitsisi suurmiehen hauta. Tähän tapaan paikkaa on selitetty siellä olevassa muistolaatassakin. Museoviraston selvityksen mukaan paikalla on mahdollisesti sijainnut keskiaikainen kappeli.




Uusimman tutkimuksen mukaan Pyhälle Ristille omistettu Taivassalon harmaakivikirkko on rakennettu vuosien 1425-1440.  Harmaakivikirkko sijaitsee Taivassalon kirkkosaaressa. Kirkon seinillä on kalkkimaalauksia, joista vanhimmat on tehty kirkon valmistuttua. Kirkon kalkkimaalaukset toimivat aikanaan eräänlaisena kuvaraamattuna ja ovat kontreettisuudessaan  edelleen hyvin vaikuttavia.



Taivassalossa vietetään vuosittain heinäkuun alussa Silakrysäystä. Aiempina vuosina pitopaikkana oli Mussalo ja sen vanhan koulun ympäristö. Silakrysäys kerää tuhansia kävijöitä. Vuosittain valitaan myös Vuoden Rysäyttäjä.


Kauniit pylväskatajat kuuluvat merellisen Vakka-Suomen luontoon. Nämä komeat kaksoiskatajat kasvoivat aivan Kustavin tien varren tuntumassa sijainneella peltoaukealla Taivassalossa. Mieleen tulevan Italian syressit. Katajat voivat elää Suomessa jopa tuhatvuotiaiksi.



Taivassalon kotiseutumuseo sijaitsee Wiialan kylässä Viiaisten kartanossa. Kartano sai alkunsa, kun saksalaissyntyinen aatelismies Anders Grap sai kylän maat haltuunsa 1370-luvulla. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuosina 1779-1784. Tila saatiin ostettua Taivassalo-Seuralle vuonna 1960. Musetoiminta pääsi alkuun kymmenen vuotta myöhemmin. Museoalueella sijaitsee vanha tuulimylly, halli ja paja. Kesäisin muoseossa järjestetään suositut kotiseutupäivät ja muita tapahtumia. Kartanossa on yöpynyt muun muassa Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf.


           Taivassalossa sijainnut vanha riihi iltavalaistuksessa.  Muusikko Lauri Tähkä on rakentanut Taivassaloon oman saarimökin saunan vanhoisa hirsistä, joita hän haali eri puolilta Suomea. Mukana oli myös riihen mustia, kirkon punaisia ja navetan harmaita hirsiä.  
                          

Taivassalon kunnan syntyvuotena pidetään vuotta 1155. Silloin piispa Henrik kastoi väkeä Viiaisten kartanon lähteellä. Kalastus on kuulunut ja kuuluu edelleen tärkeänä osana taivassalolaiseen elämänpiiriin ja elinkeinoelämään.  Kunnassa on merenrantaa yli 300 kilometrin verran ja pari tuhatta kesäasuntoa. Taivassalossa on eniten kalastajia koko Saaristomeren alueella.

torstai 10. marraskuuta 2016

Lopun aikoja

          Lopun aikoja, sanokaa mun sanoneen



Menin nettiin. Ei olisi pitänyt. Siellä ottavat kuvia itsestään. Ja toisistaan.
- Tässä on ihana mieheni lukemassa kirjaa. (Pisti sen sille käteen kuitenkin.) 
- Ihana mieheni leipoo. Tiskaa. Siivoaa. Käy kaupassa. Tuo kukkia.(Pakotti sen väkisin.)
- Kiitos ihana mieheni! Ja sydämiä perässä.  Sitten on ottanut kuvan itsestään, lähettänyt sen miehelleen.(Vanha kuva, studiossa otettu. Fotosopattu!)

En usko yhtään. Mutta ärsyttää tommottet.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kummallinen otus, irlanninsetteri

                  Kummallinen otus


No sieltä naapurista se punaturkki lähtee taas jatkamaan matkaansa. Haluaisinpa tietää mikä sen reitti oikein on. Nyt se pysähtyy kadulle taloani vastapäätä, katsoo tänne ylös ikkunaani. Ja haukkuu!? Minuako?
Pakko vetäytyä pois.
Olisiko koira nyt lähtenyt, äkkiä toimeksi, saappaita jalkaan lähden katsomaan minne sillä on matka.
Kurkistan ikkunasta. Siellä se istuu. Nyt se haukkuu taas. Minuako? 
- No minä tulen. Ootas, minä mutisen.
Törmään alas rappusia ja siellä punanuttu odottaakin kadulla. Katsoo ympärilleen ja tulee luokseni. Katsoo kysyvästi silmiin.
- No mennään sitten Jeppu, sanon sille. Taas sama reitti, rantaan ja sieltä kävelemme yhdessä junaradan yli. 
- Ei tule junia, taas koira kuuntelee, katsoo radan molempiin suuntiin kuten minäkin. Sitten se askeltaa määrätietoisesti katua ylös. Seisahtuu taksiasemalle. Kuljettaja hyppää autostaan ja menee sisään asemalle.
- Seppo, kyytiläinen odottaa ja kas, Seppo tulee.
Punanuttu hyppää taksiin, katsoo Seppoon että nyt sopisi mennä. Sinne ne huristavat,  satamaan päin. Jään hölmönä katsomaan, mitä täällä tapahtuu?

Jepulle riitti

                                         Nyt Jepulle riitti



Kaiken maailman pyöräilijöitä ja mummoja ja muuta väkeä täällä vaan pyörii, mutta ei sanaakaan minusta, kauneimmasta punanuttuisesta irlanninsetteristä mitä on.  Ihme blogi. Taidan lähteä omin päin kiertelemään. Mitä siihen sanotte!?
Nyt palvelijani menee kylläkin keittiöön ja jääkaapille. Tämä muuttaa tarinan kulkua. Hmpff. Jurppii tollaset silti. Sitä paitsi, olen edelleen se suosituin, sopisi muistaa. 


lauantai 5. marraskuuta 2016

Antin ja muorin matkantekoa

              Antin ja muorin matkantekoa vanhaan malliin

                                        

Ennen vanhaan liikuttiin jalkavoimilla kävellen tai pyörällä sekä hevosen vetämissä kärryissä ja talvella reessä.
Minun nuoruudessani autoja oli jo paljon ja pitemmät matkat huristeltiin enemmän tai vähemmän kuoppaisia teitä pitkin. Mutta kun omaa autoa ei vielä silloin ollut, piti turvautua polkupyöräillä ajoon.
Kerran sukulaismies oli sitten kuollut ja hautajaisiin piti päästä naapuripitäjään asti. Matkaa oli sen verran paljon, että kyytiä piti harkita. Koko lenkille tulisi mittaa sukulaisvierailuineen reilut seitsemänkymmentä kilometriä.



- Mitä jos ajaa hurautetaan sinne polkupyörillä, ehdotti silloin 70-vuotias äitini. Ajattelin, että matka voisi olla liian pitkä hänelle. Pienen tuumailun jälkeen lähdimme kuitenkin polkemaan. Aikaa oli varattu riittävästi. Onneksi oli kesäinen keli eikä sateesta tietoakaan.
Hautajaisissa muut eivät kyselleet matkasta, vaan kaikki sujui vanhan kaavan mukaan muistokahveineen.

Koska olimme jo sen verran kaukana kotoa, päätimme ajaa koko lenkin Unnukan ympäri. Se tiesi melko pitkää soratieosuutta ja entistä mäkisempää reittiä. Sukulaisissa saimme kuitenkin olla yötä. Seuraavana aamuna lähdimme kotimatkalle.

Sukulaisten nuori poika lähti uteliaisuuttaan ajamaan meidän perässämme. Vauhtia oli kuitenkin sen verran reilusti, että poika ei tavoittanut edellä ajaneita.
Jälkeenpäin ei reissusta sen enempää keskusteltu. Toista yhtä pitkää pyörämatkaa emme enää tehneet. Muori pyöräili lyhempiä kaupunkimatkoja monta vuotta tämän jälkeenkin. Sitten käytössä oli auto, joten pyöräretket jäivät vähitellen historiaan.




torstai 3. marraskuuta 2016

Antin fresko


Antin fresko:

"Tähtäimessä nopeus uusi"

Entisaikoina lukionsa päättävät tekevät koko luokasta niin sanotun freskon. Jokaisesta oli tehty kookas piirroshahmo täydennettynä valokuvapäällä sekä iskulauseella.
Luokkakaverit olivat keksineet minun iskulauseekseni "Tähtäimessä nopeus uusi". Sillä ei viitattu mihinkään mopolla päristelyyn vaan pyöräilyyn.
Monet kesät poljinkin pyörällä uusia maisemia katsellen. Joskus tiellä ajoi samaan suuntaan silloin yleinen kulkupeli, pappa-Tunturi mopo. Ne kulkivat sen verran hiljaa, että mopoille pärjäsi pyörälläkin ainakin jonkin matkaa.
Pappa-Tunturin kanssa kisatessa mopoilija sääti hanakasti kaasutinta ja yritti ottaa viimekset tehot irti koneesta. Perässä peesissä ajeleva pyöräilijä piti tiputtaa vauhdista keinolla millä hyvänsä. Pyörässä on kuitenkin enemmän vaihteita. Sopivassa alamäessä tai pienessä myötätuulessa nopeutta sai kerättyä heposti sen verran, että mopo jäi kakkoseksi. Kovin pitkään tällaista vauhtia ei kuitenkaan voinut ajaa.
Se oli hyvä kiriharjoitus, jota tarvittiin kesän pyöräilykisoissa. Aivan ensimmäisissä alle 13-vuotiaiden kisoissa Iisalmessa ryhmässä oli parisenkymmentä samanikäistä pyöräilijää. Kisa jäi mieleeni monestakin eri syystä.
Maali oli kohtalaisen ison mäen päällä. Muutaman kilometrin lenkkiä kierrettiin useampaan kertaan, joten kehitin loppukiritaktiikkaa vähän samaan tapaan kuin mopon kanssa kisatessa.
Viimeisellä kierroksella kilometri ennen maalia lähdin hullun lailla polkemaan koko porukan ohi. Irtiottoa seurasi kohta koko letka. Vähän ennen loppunousua jäin heidän taakseen. Kun muut polkivat reippaasti ohitseni, huohotin kuuluvasti. Ajattelin, että luulevat minun simahtaneen kirissäni.
Sain polkea vähän matkaa muiden takana peesissä, mutta pari sataa metriä ennen maalia pistin isomman vaihteen päälle ja keräsin vauhtia samaan tapaan kuin mopoa ohittaessani. Muut kisailijat olivat ihmeissään tästä nykäyksestä eivätkä ennättäneet vastata kiriin.
- Tuliko isokin pokaali?
- Lusikan sain ja lasisen kukkavaasin. Vaasi nököttää vieläkin kirjahyllyn nurkalla pölyyntymässä. Sen pyörän merkki oli muuten Peto. Ja aika peto olikin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lapset pitävät minusta





Pöhköt! Sieltä ne taas palailevat koulusta kotiin mutta poikkeilevat jos vaikka sattuvat näkemään metsässä kannon. Vartin matkaan kuluu kaksi tuntia. Jäävät poimimaan mustikoita maastojuoksukisoissa tai odottelemaan kaveria ettei tarvitse yksin kilpailla. Tutkivat muurahaispesää hartaana, että minne ne kaikki oikein menevät. "Hei tolla on havunneulanen suussa." - "Kato löysin madon, vai onko tämä käärme?" 

Ajelevat päämäärättä sinne tänne. Tekevät löytöjä. Itkevät ja kollottavat. Eivät psyykkaa tunteitaan loivemmiksi ja kuvittelevat saavuttavansa mitä tahansa. Suurin piirtein heti. Maailman vääryys suistaa oitis raiteiltaan. Raivoavat, polttavat kumia. Nauravat tyhjälle. Heidän aikansa on ikuinen nyt ja maailma on vielä auki. 
Pikkuisen olen heille kade, omasta kolostani ja kartiinien raosta katseltuna. Se aitous koskettaa sieluntynkääni joka joskus vielä saattaa värähtää. Käännyn taas ikkunaan päin, siellä he jatkavat onnellisten polullaan.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Tuhannen ja yhden halloweenin toinen tarina



Tuhannen ja yhden halloweenin toinen tarina




Miehet palaavat takaisin kirjailijan majalle. Vielä jäi kysyttävää.
- Sitä vaan,  huutelee Antti, että jos tekee dekkarin, niin montako vainaata on sopumäärä? Voiko ottaa päiviltä päähenkilön? Voiko pitää löytämänsä huumerahat, jos tarvitsee vähän ylimääräistä juuri nyt? Ja voisiko murhata jotenkin vain nätisti?
- Että näitä jäit miettimään? Kirjailija pyörittelee päätään.
- Entä voiko juottaa vaikka ilkiöimen humalaan ja kertoo kriminellille kaverille että täältä se kohta lähtee. Korjatkaa ylimääräiset kalleudet, ei hän mitään huomaa ennen kuin kotona. Delaa harmitukseen. 
- Tottakai!
- Voi sentään! 
No mitä aloitti, oma vikansa.

Tuhannen ja yhden halloweenin tarina


Tuhannen ja yhden halloweenin tarina



- Kävelläänkö rannan kautta, Antti?

- Joo, passaa.
Miehet pulisevat taukoamatta kävellessään ensin rantaan ja sitten metsän kautta kohti kotikontujaan.
- Nyt shst! sihistää Kari.
- Miksi?
- Tuolla puussa, katso nyt!
- Jaa missä?
- Tuossa isossa puussa, siinä on kirjailijalla maja. Hän kirjoittaa siellä kirjaa. Emme saa häiritä -
- Et voi olla tosissasi. Ei ole kuule täällä näkynyt mitään kirjailijoita puissa kirjoittelemassa.
- No on se siellä, kato hänen piti löytää luova mieli kuin lapsella, ja nyt hän sitten kirjoittaa että krapina käy.
- Huhuu! Onko siellä joku siellä puussa, Antti huhuilee epäuskoisena.
Kirjailija pistää päänsä ulos majasta myrtyneenä, mutta hymyilee kohta leveästi, kun tunnistaa veikot.
- No mitä?
- No sitä vain että mikä on onnellisen avioliiton resepti? keksii Antti.
- Odottakaas, kirjailija palaa iso kirja kädessään: - Täällä se lukee: "Onnellisen avioliiton salaisuus on siinä, että otetaan jokainen onnettomuus sattumana eikä yhtään sattumaa onnettomuutena."
Tämä viisaus on Harold Nicolsonin ja se seisoo Elämän viisauden kirjassa jonka on koonnut Hannu Tarmio, kirjailija posmottaa puusta käsin.
- No siinä kuulit. Ja siinä näit, siellä hän työskentelee, tokaisee Kari. Miehet jatkavat matkaansa. Kirjailija vetäytyy majaansa.





perjantai 28. lokakuuta 2016

Nuoruus

            Siellä se loistaa        



Vielä ehdin vähän haravoida, naapurissakin hääräävät pihalla, mummo ja pikkuinen poika.Haravoivat lehtiä kokoon. Nyt ne katsovat tänne päin, no katsokoot.
Voi voi ovat nuo hyvässä iässä,pikkupoika ja mummo, toisella murheet edessä toisella takana. Mitä ihmettä siitä nuoruudesta niin vouhkataan? Nuoruus on ihan yltiötyperintä aikaa mitä on elää tarvinnut. Vaikka pääsin siitä elämällä eroon, se vaanii kaikkialla. Kurkkii keittiössä olkapään yli. Saa muuttamaan kummalliselle paikkakunnalle. Rakentamaan nuotiota ja käristämään makkaraa vesisateessa. Hyppäämään maauimalassa pää edellä altaaseen, vaikka tuskin osasin edes uida.Ulkoiluttamaan koiraa jota pelkään kuollakseni.


           
                                     
Kirjoittelemaan hölmöjä kirjeitä, joita kadun vieläkin.
Riitelemään loputtomasti, kiukuttelemaan, nauramaan tolkuttomasti. Ympäröimään itseni ystävien muurilla, musiikilla, merkillisillä keskusteluilla, aamuyöhön kestävillä juhlilla. Tarttumaan vääriin käsiin, kärsimään lieskoissa kun toinenkin tekee saman.


Hetkellinen päiväelämä on ohut harso joka repeilee. Nuoruus häipyy vain ilmaantuakseen muina miehinä. Siellä se loistaa ikuisesti. Vaikka ei tohtinut.




Rakkaudella 3.

                            Rakkaudella Vakka-Suomesta ja

                            lähiympäristöstä vuosilta 1987-1988 3.



Vakka-Suomi on alueena epävirallinen pienoismaakunta, joka on vanhaa kulttuuriseutua. Alueella on tehty paljon kaivauksia ja aina vain uutta ja ihmeellistä entisistä ajoista kertovaa tietoa tulee esille. Kivikirkkoja Vakka-Suomessa on useita. Vuosina 1623-1629 rakennettu Uudenkaupungin Vanha kirkko aiottiin purkaa, kun niin sanottu Uusi kirkko valmistui vuonna 1863. Onneksi näin ei tehty, sillä Vanha kirkko ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitseva vanha hautausmaa sankarihautoineen ja muistomerkkeineen on ainutlaatuinen kokonaisuus. 
Kuva Uudenkaupungin Vanhan kirkon hautausmaalta.



Meri kuuuu olennaisena osana Vakka-Suomeen. Onhan koko alue ollut aikoinaan meren peittämänä. Paikalliset veneilijät ovat perustaneet veneilijäpiirejä kokoavia yhdistyksiä. Uudessakaupungissakin toimii kaksi eri seuraa ja niillä molemmilla on laaja jäsenkunta. Aivan Uudenkaupungin edustalla sijaitsevassa Pietarinkarissa on Uudenkaupungin
 Purjehdusseuran ravintolapaviljonki, joka kuuluu monen paikallisen sekä matkailijan pakollisiin kesäisiin käyntikohteisiin. Kesällä saareen on säännöllinen vesibussikuljetus.



Historia huokuu Vakka-Suomessa ja sen lähialueella. Louhisaaren kartanolinna Askaisissa on eräs näistä mielenkiintoisista historiallisista käyntikohteista. Se on avoinna yleisölle ja kesäisin kartanolinnassa on myös opastettuja tutustumiskierroksia.



Elävä maaseutu on osa Vakka-Suomea ja sen lähiympäristöä. Paikallisiin tapoihin ja historiaan pääsee tutustumaan vierailemalla kunkin kunnan tai alueen museossa. Mietoisissa sijaitsee Tavastilan kotiseutumuseo.



 Eräs historiastakin tuttu harmaakivikirkko sijaitsee kauniilla mäentörmällä Nousiaissa. Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkkoa on edeltänyt useita puukirkkoja aina 1100-luvulta lähtien. Piispa Henrikin jäännökset siirrettiin Nousiaistan kirkosta Turun tuomiokirkkoon 1290-luvulla. Nykyinen Nousiaisten harmaakivikirkko on rakennettu noin vuonna 1430.