Hiilenväkeä

Hiilenväkeä ja hattupäisiä miehiä ilmaantuu tielle Raili ja Pauliina Heikkilän tarinakirjassa  

Poikkesimme kerran sattumalta matkallamme Onnenkoskelle. Tuossapa soma poikkeamispaikka! Menimme sisään satumökkiin, siellä evästivät matkalaiset ja kaikenlaiset tuliaiset oli helppo poimia. Hypistelemiseen meni aikaa. Postikorttejakin silmäilimme. Päädyin pyöreäkulmaisiin kortteihin, jotka esittelivät lapsuudesta tuttua elämänmenoa maalaistalossa. Matkakumppani huomasi että valitsemani kortti olikin lapsuudenmaisemistani. Viimeisen äitienpäiväkortinkin löysin Railin runokorteista ja kuva oli Isojoen maisemista, äidin kotipitäjästä. Pidän kauniisti kulmistaan pyöristettyjä kortteja myös omaan menneisyyteeni liittyvinä suurina aarteina. Synnyinseutuihini liittyviä kortteja myydään nykyään vähän kaikkialla Suomessa.

 Pläräsin lisää kortteja, ainutlaatuinen tunnelma, pari runollista lausetta ja lapsuudesta tutut maisemat, pakko saada lisää. Myöhemmin löysin kortteja myös kotikaupunkini kirjapuodista. Aina ovat kortit saajaansa ilahduttaneet,  kaukomaillakin.

Hiilenväkeä -kirjasta muistin taas lapsuuttani. Hiippailin aina mummon kamariin ja istuin mummon sängyn viereen vihreään nojatuoliin. 

- Mummo, kerro taas niistä muinaisista. On vasta ilta. Kyllä jaksan valvoa, kinusin.

Niinpä mummo kertoi sillä kertaa tarinan kuinka mies oli koiransa kanssa liikkeellä iltahämäräistä tietä pitkin kotiaan kohti.Yhtäkkiä Musti seisahui niille sijoilleen kesken matkanteon, eikä niin sitten kirvelläkään eteenpäin. Musti vain seisoo ja katsoo hievahtamatta metsään päin. Vähitellen mieskin alkaa kuulla metsän suunnasta ääntä, kuin kellojen ja tiukujen moniäänistä kilinää ja kuisketta, pienen pientä puheen sorinaa, höpötystä. Äänet voimistuvat. Mies seuraa koiransa kanssa kuinka hiilenväet kilkutellen, höpinöiden ja kaltutellen kulkevat tien yli ja häviävät metsään vähitellen. Pienen pientä kilinää kuuluu vielä hetken ja sitten sekin vaimenee. Musti terhistyy taas ja niin mies ja koiransa pääsevät jälleen matkaan. Pikkuväen on aina annettava mennä ensin. 

Yhdistin kauan lapsenmielessäni hiilenväen joulutonttuihin kulkusten kilinän takia. Mummo väitti että tupatonttumme oli yksisilmäinen ja asusti vintillä. Yksisilmäinen joulutonttu ei sopinut minun uudenaikaiseen maailmankuvaani, vaikka miten yritin yksisilmäistä ymmärrykseeni sovittaa. Mummo kun puhui talonhaltiasta. Elettiin  1950-lukua.

Martta Wendelin

Seutu on sama kuin Raili ja Pauliina Heikkilän kirjassa Hiilenväkeä, jossa liikutaan Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan maisemissa. Ilmeisesti Pohjois-Satakunnan kansanperinteen tarinat  olivat sen ajan vanhemmalle väelle yhteisiä. Niin vain hattupäinen mies voi ilmaantua vielä tänäänkin. Ei ole pitkä aika kun ystäväni kertoi tummiin pukeutuneen miehen ilmestyneen koiralenkille. Koira peljästyi hattupäistä ja vapisi.  Miehen kasvot jäivät hatun varjoon. Kun nainen koirineen katsoi vielä taakseen, hattupäistä miestä ei enää näkynyt missään. Paikalta ei niin vain voinut kadota minnekään. Hattupäisen miehen ilmestymistä tielle tai polulle valottavat myös Raili Heikkilän keräämät kansanperinteen kertomukset. 

Raili Heikkilä on tehnyt arvokkaan työn keräämällä talteen kansanperinteen selittämättömiä kertomuksia vuosikymmenet ja yhdistämällä monimuotoiset tarinat Hiilenväkeä -kirjaksi vielä kun ihmiset niitä ovat muistaneet ja kerääminen on ollut mahdollista. Kirjan visuaalinen ilme on hiottu kokonaisuudeksi yhdessä tyttären, taidegraafikko Pauliina Heikkilän kanssa. Vanhimmat kertomukset ovat 1800-luvulta ja on helppo hahmottaa autottoman ajan elämänmenoa kertomusten kirjosta. Uusimmat selittämättämät sattumukset ajoittuvat 2010-luvulle asti.

Raili Heikkilän ja tyttärensä Pauliina Heikkilän yhteistyön ansiosta menneet ajat eivät pääse unohtumaan.

Kahvila Babylonin kääreet

                                           Stalkkari selvittää 

Taas siellä talolla kokoustetaan. Piha väkeä mustanaan. Nyt sinne ajaa pihaan musta pakettiauto. Nyt ne raahaavat jotain paketteja autotalliin. Naisia on jonossa, siellä se hurmuri setä häärii, ojentaa naisihmisille paketteja. Kummallista.

Ja sieltä saapuu jalkakäytävää pitkin se iso punanuttuinen setteri, Jeppu. Työntää kuonollaan portin auki. Jolkottaa autotalliin, harmaapää työntää sillekin paketin. Nyt äkkiä virsut jalkaan, ei ole laitaa tuommoisella menolla. Lähdenpä luontokappaleen mukaan tapausta tutkimaan. Sieltä kurvaa tummakutrinen parturi parahiksi riksallaan, töihin se painaa. On siinäkin kulkupeli. Jeppu hyppää muitta mutkitta kyytiin. Haa. Riksamies tervehtii minuakin kohteliaasti ja vinkkaa mukaan. Menen  kyytiin. Ihme tölläämistä. Kauhean uteliaita ovat ihmiset. Ihan tavallinen riksa. Nyt parturi pysähtyy taksiasemalle ja sukii niitä mustia kutrejaan. Kyllä onkin...
- Siis jään tässä. Kiitos sinulle!

Jeppu tuijottaa taksimiehiä:

- Ei ole Seppo nyt töissä! yksi valistaa irlanninsetteriä. Jeppu ei ole ymmärtävinään. Tuijottaa vain taksikuskeja vaativasti.

- No hyvä on, yksi miehistä hermostuu. Tuli tärkeä ajo! Jeppu hyppää kärppänä taksikuskin pitelemästä avoimesta ovesta sisään ja asettuu kuskin viereen. Eikö jo mennä?

Päätän lähteä ison koiran perään toisella taksilla. Ajetaan satamaan päin. Sitten Jeppu jää kyydistä ja häviää kuusiaidan läp sinisen talon pihaan ja pudottaa pakettinsa talon portaille. Klops. Jeppu jatkaa taivallustaan kalasatamaan päin, sinne setteri häipyy näköpiiristäni. Jään taksista ja kävelen sinisen  talon pihaan. Kas, siinäpä paketti lojuu portailla säiden armoilla, keneltä lie pudonnut. Taidan korjata sen parempaan talteen.

Raija Nokkala

                                        Raija Nokkalan Juhlan aika

                                    

Kulttuurikeskus Crusellissa Uudessakaupungissa avattiin 11.11. 2017  humoristinen ja mielikuvitusta ja iloa säkenöivä näyttely. Täältä löytyy se juhla- ja joulumieli joka säilyy mielessä kauan. Kulttuurikeskuksessa on esillä uusikaupunkilaisen taiteilija Raija Nokkalan naivistisia maalauksia ja veistoksia aina joulukuun 17. päivään saakka.

Mikä saakaan luovan ja aina niin iloisen taiteilijan innostumaan? Tällä kertaa juhlan aiheita on paljon: Suomi täyttää 100 vuotta ja Uusikaupunki kaupunkina peräti 400 vuotta. 

Juhlakengät -veistos on yksi näyttelyssä esillä olevista kahdestatoista veistoksesta. Suomen juhlavuoden kunniaksi näyttelyssä on kaikkiaan sata Raija Nokkalan maalausta.

Merkittävä ja ympäri vuoden toiminnassa oleva Taidetalo Pilvilinna aivan meren rannalla Uudessakaupungissa on taiteilijan ja hänen miehensä Pentti Nokkalan koti, jonne myös vieraat ovat tervetulleita sen aukioloaikoina kesällä ja myös ennen joulua.

Pilvilinnan Joulua juhlitaan sopivasti ennen Suomen itsenäisyyspäivää monin eri tavoin Taidetalon aukioloaikoina. Kauneimpia joululauluja lauletaan jo 4. joulukuuta. Nokkalan taidekortteja on saatavissa kulttuurikeskus Crusellin taidenäyttelystä ja Pilvilinnasta niiden aukioloaikoina ynnä kaikkialta Suomesta maan kirjakaupoista.

Juhlan aihe on myös juuri julkaistu kirja "Hirvi lukee dekkaria". Raija Nokkalan naivististen maalaukset natsautuvat saumatta kirjassa Ulla Kamppisen runoihin. Kirjassa on yhdistyvät maalaukset ja runot, jotka sulkevat sisäänsä kirjan sivuille tallennettuna heidän vuosikymmenten pituisen ystävyytensä. Kirjan tekemistä on suunniteltu pitkään, jopa kolmen vuosikymmenen ajan. Tämän mainion dekkarin haluan pukinkonttiin!

 Taidetalo Pilvilinna on ollut viime vuosina Uudenkaupungin ykkösmatkailukohteita.

                     Onnea Raija ja Pentti Nokkala yhteisestä taipaleestanne kulttuurin maailmassa!
                                                                         Kiitos!

Pyhäinpäivän unia

                                           Stalkkari herkistyy

Näin unen jossa puuhailimme normaaleja arkiaskareita veljeni ja edesmenneen äitini kanssa äidin  asunnolla. Äitini oli toimessaan kuten aina. Kaikenlaista puuhattiin ja lisää suunniteltiin. Lopulta kysyin äidiltä: 

- Etkö sinä muista että olet kuollut? Siihen heräsin. Unen maailma jäi mieleen leijumaan.

Kun syksy saapui, makuuhuoneeseeni lensi hippiäinen. Ensin lintu koputteli parvekkeella. Emme olleet koskaan nähneet sellaista lintua. Merkillistä.  Selvitettiin netistä vierailijan laji. Arvostan tätä vierailua kovin.

Pyhäinpäivän aikaan unet luovat merkillisiä yhteyksiä. Kerran näin unta että olin tuntemattomien ihmisten kanssa perhejuhlissa. Kaikilla unen henkilöillä oli selkeät piirteet eivätkä ne muistuttaneet kohtaamiani henkilöitä. Muistan heidän kasvonpiirteensä vieläkin. Oli muistotilaisuus. Vainaja oli yksi vieraista ja näytti viihtyvän seurassamme. Unessa tiesin että pyhäinpäivä lähestyy.

Olin vaaleahkon miehen ja tummahiuksisen keski-ikäisen naisen seurassa, juteltiin kolmistaan. Kaikenikäisiä perheen sukulaisia kulki ohitsemme vihreälle verannalle. Eläväistä väkeä. Vanhanajan tunnelmaa.

Aina kun poismenneet välähtävät tietoisuudessa, koen sen hyvin lohdullisena. Ihan kuin haluaisivat sanoa jotakin tai ilmaista läsnäolonsa. Kaikki ilmaantuneet viestivät samaa. Tulevat ja menevät kuin väläyksinä,  lempein ilmein. Unessa kaikki ovat samassa maailmassa ilman ihmettelyä.

                                         Sytytän vielä keltaisen kynttilän, uneni naiselle.