torstai 15. marraskuuta 2018

Pariisin kirjat

                                     Kirjavat Pariisin kirjat


                                                      
Henry Miller, tuo Amerikan aistillisuuden airut kirjoitti 1930-luvun Pariisiin sijoittuvat sensuellit tarinansa romaaniin Hiljaiseloa Clichyssä jo vuonna 1940 mutta julkisuuteen ne pääsivät vasta 1960-luvulla. 
Köyhät,  muualta tulleet kirjailijapiruparka Joey ja ystävänsä Carl elävät Pariisissa värikästä elämäänsä. Millerin taiteilijatyypit liikkuvat ainaisessa rahapulassa mutta elämästä nauttien Montmartren kulmilla tai erilaisilla toreilla, halleilla, kylmissä vetoisissa pikkuasunnoissa ja syrjäisissä baareissa sivukatujen varrella hengenheimolaisinaan monen sortin väki ilotytöineen ja kurtisaaneineen. Ilmapiiriä tehostavat Brassain valokuvat, Millerin romaani on täynnään 1930-luvun ajankuvaa kadonneeseen, nuhjuiseen mutta elämäniloiseen hiljaiseloon Clichyssä.




Kirjailija Satu Waltari lähti vastavalmistuneena 18-vuotiaana ylioppilaana isänsä Mika Waltarin jalanjäljille Pariisiin opiskelemaan ranskaa ja elämää. Satu Waltarin vuonna 1952 ilmestynyt esikoisteos Kahvila Mabillon kuvaa nuoren Sadun elämää Pariisissa. Kirja on jaettu sopivasti lyhyisiin lukuihin, joita ryydittävät Jaakko Somersalon piirokset.
  Mitä sitten Pariisissa tapahtuu? Siellä Satu Waltari viihtyy uusien ystäviensä kanssa ja kulkee pitkin suurkaupungin katuja tavaten muita suomalaisiakin, mutta hänen parhaimmat ystävänsä ovat ranskalaisia, jotka viettävät Pariisissa omaa boheemia elämäänsä.
  Kirjan nimen mukaisesti monet kohtaukset tapahtuvat kahvila Mabillonissa ja muissa nuorten suosimissa kahviloissa. "Päätin kirjoittaa muistelmani kaksikymmenvuotiaana. Olin viimeinkin aivan omin päin tullut huomaamaan, että kaikki mielenkiintoinen tapahtuu aina viereisessä pöydässä", kirjoittaa Satu Waltari. Teos on mielenkiintoinen kurkistus nuoren kirjailijan kokemuksiin ja ajatuksiin. Pariisi tulee elävästi esille tapahtumissa, joissa vain mielikuvitus on rajana.





  Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuudes teos "Taiteilijan vaimo" kuljettaa ajassa toukokuusta 1927 heinäkuuhun 1930 seuraten Ida Erikssonin Kirsti-tyttären aikuista elämää niin Pariisissa kuin Suomessakin. Kirjassa on paneuduttu tarkasti ajan ilmiöiden kuvaamiseen ja mukana tarinassa vilahtelee useita sen ajan suomalaisia taiteilijoita, jotka viihtyivät Pariisissa pitempään tai sitten vähän lyhyemmän ajan. Pariisissa seikkailevat niin nuori Mika Waltari kuin Olavi Paavolainenkin. Ajanjaksoon sijoittuu myös Charles Lindberghin Atlantin ylitys lentokoneella ja laskeutuminen Pariisin liepeille Ranskaan.
   Kirstin taiteilija-aviopuoliso, kuvanveistäjän opissa Pariisissa uraansa aloitteleva Iivo jatkaa työtään Suomessa. Kuvanveistäjän uralla on vastoinkäymisiä ja taloudellista epäonnea, mutta ahkera taiteilijan vaimo Kirsti ratkaisee tai auttaa ratkaisemaan pahimmatkin pulmat niin Pariisissa kuin koto-Suomessakin. Kirja tarjoaa myös hienon leikkauksen pariisilaiseen muotimaailmaan ja jatkaa samalla muotiteemalla Helsingissä, jossa Kirsti uskaltautuu perustamaan oman pienen muotisalongin yhdessä ystävänsä Millin kanssa.
 Kirja on koukuttavuudessaan samaa luokkaa kuin useat Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan edellisetkin osat. Suomen tapahtumat keskittyvät pääkaupungin lisäksi Helsingin liepeille sijaitsevaan Albergaan, eli  Leppävaaraan.
     

                                                                             


Hadley Richardson, kirjailija Ernst Hemingwayn ensimmäinen vaimo, on päähenkilönä Paula McLainin kirjoittamassa teoksessa. Mitä sitten kirja paljastaakaan? Näkökulma on Hadleyn ja kerronta seuraa tapahtumien kulkua, joista pääosa sijoittuu Ranskaan ja Pariisiin, vaikka muutkin Hemingwaynkin teoksiinsa ikuistamat paikat ja tapahtumat vilahtelevat tekstissä aikajärjestyksessä. Tarina Hemingwayn ensimmäisestä vaimosta on kiinnostavan vetovoimainen ja välillä murheellinenkin, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. 
On kuin astuisi aikakoneeseen ja saapuisi 1920-luvulle. Aikakone vie moniin mielenkiintoisiin kohteisiin ja antaa tutustua liutaan kulttuurihahmoja. Hemingwayllä on vaimonsa täysi tuki kirjoittamiselleen. Surumielisen tarinan keskiössä hehkuu Pariisi. Eletään parasta jazz-aikaa, vieraillaan usein Sylvia Beachin Shakespeare et Companyn kirjakaupassa, josta sai myös lainata kirjoja tai vietetään aikaa F. Scott Fitzgeraldin seurassa tai Gertrud Steinin maineikkaassa salongissa. 




                               Kirjassa Nuoruuteni Pariisi Ernst Hemingway muistelee 1920-luvun Pariisia, missä hänen kirjailijanuransa varsinaisesti alkaa. Pariisissa hän kirjoitti läpimurtoteoksensa Ja aurinko nousee. Samoilla Pariisin kaduilla ja kuppiloissa liikkuu muitakin aloittelevia tai jo urallaan mainetta saaneita amerikkalaisia kirjailijoita kuten James Joyce ja F. Scott Fitzgerald vaimonsa Zeldan kanssa tai Heminway piipahtaa vaimonsa kanssa lainaamassa kirjoja Sylvia Beachin Shakespeare & Companyn kirjakaupasta tai pariskunata visiteeraa Gertrude Steinin salongissa. Muistelmien keskeinen hahmo on Hemingwayn ensimmäinen vaimo Hadley. 
  Pariisissa ei eletty leveästi, sillä rahasta ja ruuastakin oli välillä puutetta. Hemingway kirjoitti kotonaan ja kahviloissa. Mukana oli kaksi kynää, kynänteroitin ja sinikantinen muistivihko, johon päivän teksti tallentui. Nuoruuteni Pariisi on hieno läpileikkaus 1920-luvun Pariisista Hemingwayn muistelemana. Pariisi veti puoleensa silloin kuten myöhemminkin kirjailijoita, taiteilijoita ja runoilijoita eri puolilta maailmaa. Nuoruuteni Pariisi on kirjoitettu 1950-luvulla Kuubassa, mutta julkaistiin vasta Hemingwayn kuoleman jälkeen vuonna 1964. Eletyt vuodet monine dramaattisine  vaiheineen, perheineen ja asuinpaikkoineen maailman eri kolkilta, matkoineen heijastuvat kirjan sivuilta ainakin Heminwayn elämää tunteville ja hänen kirjojaan lukeneille.

                                                                                 


Ranskalaisen kirjailijan Emile Zolan romaani Nana herätti 1880-luvulla valtavaa närkästystä ja sitä myytiin ennätysmäärät heti ilmestyttyään. Pariisin bulevardien iloiseen puolimaailmaan, rikkauteen ja maineeseen nousseen katutytön tarinaa ympäröi paheellisuuden hohto.
  Zolan romaanin henkilöt ovat elävän ja eloisan tuntuisia. Kirjan tyyli on realistinen. Sen kuvaamat tapahtumat sijoittuvat vuosien 1867-1870 Pariisiin keskelle loistoa ja kurjuutta. Nanassa herää eloon ajankuva ja tarkat havainnot niin Pariisin teatterimaailmasta, upporikkaiden kodeista ja palatseista kuin katujen kurjuudestakin.
  Kirja on kuin elävä näytelmä, jossa lukija pääsee siirtymään yli sadan vuoden takaiseen Pariisiin. Ovatko ihmiset ja heidän tapansa sekä tarpeensa sittenkään muuttuneet kovin paljoa siitä ajasta, sen Zola paljastaa aikansa kohukirjassa. Nana oli ilmestyessään yhdeksäs osa Les Rougon-Macquart -kirjasarjaa, jossa on kaikkiaan 20 osaa.


                                                                                 


James Baldwinin Huone Pariisissa (Giovanni's room) on alunperin vuodelta 1956 ja kertoo kahden miehen kohtaamisesta ja suhteen kehittymisestä Pariisissa muutaman kuukauden aikana. Giovannin kapea ja sotkuinen huone Pariisin laitakaupungilla on tapahtumien ja tuntemusten keskeinen näyttämö. Tapahtumat alkavat kirjan loppua kohti vyöryä harvinaisella intensiteetillä, ja 1950-luvun Pariisin miesparin yhteiseloa kuvataan riuskan rehellisen tuntuisesti alun viipyilevämmän kerronnan jälkeen. 

Mustan kirjailijan James Baldwinin Huone Pariisissa  -romaani oli aikanaan melkoinen pommi ja kiihtymyksen kohde, kirja herätti maailmanlaajuista huomiota. Tuohon aikaan homosuhteet olivat monissa maissa laittomia. Päähenkilö David on vaaleaverinen  amerikkalainen ja Giovanni italialaista alkuperää oleva baarimikko, molemmat päälle parikymppisiä.  Davidilla on myös suhde naiseen Hellaan. Tyttö haluaa selkeyttää tunteitaan ja lähtee Espanjaan miettimään mitä tehdä elämälleen. Sillä välin ja hyvin pienessä ajassa kehittyy kahden nuoren miehen suhde. Aika jysäys on tämän kirjan kokeminen yhä edelleen.

                                                                               


Sofia Lundbergin tarina 96-vuotiaan Doriksen muistikirjan osoitteisiin liittyvistä kertomuksista saa omatkin muistot suvun senioreista, suurista rakkauksista, dramaattisista elämänvaiheista ja ihmissuhteitten tärkeydestä nousemaan pintaan. Punainen osoitekirja riipii rehellisyydessään, saa värisemään ikuisen rakkauden kaipuusta ja herättää metropoleineen päätäpahkaisen seikkailunhalun.

Kaiken keskiössä ruotsalaisen Sofia Lundbergin romaanissa ovat tunteet ja läheiset ihmissuhteet. Suhde joka elää elämäänsä muistoissamme vuosikymmenet, kurkoittaa jopa elämän rajallisuuden toiselle puolelle. Ihmiselämän kunnioitus lapsuudesta vanhuuteen. Ja Pariisi, johon onnen aika aina kiteytyy,  eikä tuo aika koskaan menetä hohtoaan.

                                                                               


Jolan Földesin Kalastavan kissan katu on riemastuttavan mukaansatempaava ja realistisen tuntuinen  kuvaus unkarilaisen maahanmuuttajaperheen Pariisiin ja hyvin pienelle Kalastavan kissan kadulle sopeutumisesta vuodesta 1920 alkaen. Tarinaa kerrotaan myötätunnolla ja rehellisen eloisasti perheen vanhimman tyttären Annan näkökulmasta. Laajemmin perheeseen kuuluu myös toisia Pariisiin saapuneita unkarilaisia ja muita muukalaisia. Ranskalaisiin tutustuminen käy tahmeammin. Muukalaisuus teemana kuvastaa hyvin nykyajan tuntoja myös. Rohkeasti on sata vuotta sitten lähdetty toisiin maihin työn perässä.

Hieno kurkitus siihen millaista on elää vieraassa maassa vaihtuvissa olosuhteissa ja tuntea kaikkialla koti-ikävää.
Onneksi meillä on kirjastolaitos, josta tällaisen aarteen voi vielä kaivaa luettavakseen.