Kaihileikkauksesta

Kaihileikkauksessa korona-aikaan

Ihmissilmä on ihmeellinen kapistus. Tai oikeastaan kaikki se, mitä päässä tapahtuu kun tajuaa näkevänsä jotakin. Nyt näytti siltä, että vanhoilla silmälaseilla ei pärjää riittävän hyvin. Varsinkin pimeällä autoillessa vastaan tulevien autojen valot tuntuivat häikäisevän aikaisempaa enemmän ja kaukana horisontissa siintävät maisemat näyttivät tavallista sumuisemmilta kirkkaassa päivänvalossakin.
  Ei kun optikon pakeille. Ensin valitus silmälaseista: näissä on varmasti jotakin vikaa. Mittausten ja tutkimusten jälkeen optikko tokaisi, että tässä tarvitaan silmälääkärin tutkimus. Saman tien laitettiin silmälääkäriaika varaukseen ja odottelua.
  Vielä tässä vaiheessa ei ollut paljonkaan tietoa nyt jo pahaksi yltyneestä  koronaviruspandemiasta, joka tuli ryminällä myös Suomeen. Silmälääkäri tutki parin viikon kuluttua silmät vieläkin tarkemmin ja tokaisi: molemmissa silmissä on harmaakaihi.
  Lääkäri sattui olemaan Mehiläisen silmätautien esikoislääkäri ja kirurgi. Kysäisin heti mitä tuollainen kaihileikkaus sitten maksaa. Sen voi halutessaan tehdä vain toiseen silmään. Saman tien varattiin leikkausaika vajaan kolmen viikon päähän.
  Sain iso nipun ohjeita ja tiedot ennen leikkausta käytettävästä lääkityksestä ja kyselyn terveydentilasta. Leikkauspäivän aamuna astuimme bussiin ja ajoimme taksilla perille silmäsairaalaan. Oman auton käyttö ei ollut mahdollista, sillä leikkauksen jälkeen kuluu jonkin aikaa näön palautumiseen.
  Jännittävä paikka. Päällysvaatteet narikkaan ja lipokkaat jalkaan. Sitten istuskelemaan säädettävään lepotuoliin omissa vaatteissa. Mukava asento ja odottelua. Hoitaja kävi tiputtamassa kolmeen eri otteeseen neljänlaisia tippoja silmiin. Piipahdus tietokoneella tehdyssä kaihimittauksessa, jossa saatiin tiedot silmiin laitettavien implanttien voimakkuuksista.
  Hoitohenkilökuntaa hääri leikkaussalissa. Selälleen makuulle ja valmisteluihin käsiksi. Leikattava silmä jätettiin esille ja muut kasvot peitettiin. Anestesialääkäri tarkkaili monitorista verenpainetta ja sykettä koko operaation ajan.
   Leikattavaa kohtaa pestiin ja desinfioitiin useaan kertaan. Leikkauksen aikana piti tuijottaa silmää liikuttamatta mahdollisimman tarkasti samaan valopisteeseen. Itse leikkaus ei tuntunut puudutetussa silmässä, mutta sillä näki koko ajan. Melkoinen valoshow vähän kuin uudenvuoden ilotulituksessa, kun värit vaihtelivat. Ei kulunut pitkään, kun vasemman silmän leikkaus oli ohi.
  Oikea silmä valmisteltiin samalla tavalla moneen otteeseen desinfioimalla. Nyt silmän pitäminen paikallaa leikkauksen aikana oli vaikeampaa ja silmässä oli jonkin verran painon tunnetta, niin kuin kirurgi varoitteli ennen operaatiota.
   Leikkauksen päätyttyä suojavarusteet poistettiin ja silmää desinfioitiin moneen otteeseen. Tässä vaiheessa näkö oli lähes kokonaan hävinnyt. Molemmat silmät peitettiin vahinkojen välttämiseksi läpinäkyvillä suojakilvillä, "mulkosilmillä". Saattajaa tarvittiin niin taksimatkalla kuin bussissakin. Kotona sohvalla maailma oli vielä sumuinen mutta liiankin valoisa ja puudutuksen loputtua silmiin alkoi koskea.
   Kotona silmiin pitää tiputtaa määrävälein kahdenlaisia tippoja ja hoitoa on jatkettava toisella tipalla vielä neljän viikon ajan. Sen jälkeen on vuorossa silmälääkärin jälkitarkastus. Koko tänä aikana ja vielä puolen vuoden ajan on käytettävä aurinkolaseja. Ensimmäisellä viikolla silmät on suojattava nukkumisen ajaksi annetuilla suojakilvillä.
  Kolmisen päivää leikkauksen jälkeen on vielä vaikea sanoa mikä on lopputulos. Koska toisessa silmässä on kauko- ja toisessa lähinäkö, niin niiden yhteen sovittaminen vie aikansa. Näkö on kuitenkin kirkas ja silmissä on vain pientä roskan tuntua.
  Kävelemäänkin pitää opetella uudestaan. Vahvat miinuslasit aiheuttivat sen, että kaikki näytti olevan todellista kauempana. Nyt linssejä ei tarvita ja kaikki näyttää olevan paljon lähempänä ja suurempaa.
  Alun perin suunnitelmissa ei ollut ryhtyä näin suureen operaatioon eikä silloin ollut tietoakaan meitä kaikkia näin pahasti piinaavasta koronaepidemiasta. Kotiin linnoittautuminen ja silmien parantelu sopivan kuitenkin hyvin yhteen. Ei mene tämäkään aika aivan hukkaan.
  Kaihileikkauksista kuulee monenlaisia juttuja ja jopa pientä pelotteluakin. Ikääntyessä kaihi on kuitenkin melko todennäköistä. Omalla kohdallani leikkaukseen päädyttiin tässä vaiheessa vähän kuin sattumalta. Kesään mennessä nähdään kuinka meidän kaikkien elämään vaikuttavan koronaviruksen kanssa pärjätään. Toivottavasti saamme silloin seurata maailmaa uusin silmin.

Täti koronataistelussa

                                 Täti ja hänen koronansa

Me ketään tottelemattomat vapaat huolettomat hippi- ja individualisti sukupolven kasvatit päätämme että on korkea aikaa lähteä katsomaan että yhdeksänkymppinen täti pärjää pääkaupungissa poikkeusolojen yli. Täti suostuu vierailuun epäluuloisesti, aavistaa että taas ne tulevat hyvää tarkoittavia neuvojaan jakelemaan. Sovitaan vierailupäivä, jonka merkkaan kalenteriin. Täti koittaa vielä siirtää vierailua, koska eihän meitä sovi rasittaa. Minua rasittaa kinastelu ja kursailu, mutta pidän suuni.

- Kyllä me nyt tullaan, kohta se on myöhäistä ja valmiuslait päällä. Täti myöntyy, vaikka inttää vielä että kerrankin ajatteli meitä ja meidän parasta. 

Varustan poikkeuolojen kasseja hänelle, vien Sokkarista viimeiset vessa- ja talouspyyheet, vaikka kohta latovat lisää, laitan oliivipohjaisen koronasaippuan, Antti löytää kertakäyttökäsinepakkauksen kaupasta. Varustan laukkua muutamalla Eeva-lehdellä joissa on artikkeli Elisabeth Taylorista, ynnä kaikkea sitä mistä täti tykkää lukea. Siinä sitä tädillä aika hurahtaa samalla kun ollaan senioreitten koronakaranteerissä. Vielä sujautan laukkuun Mustosen "Paimentytön", Syrjästäkatsojan tarinoitten ensimmäisen osan. Täti on elänyt pitkän elämän ja muistelee joskus paimenessaoloaankin. Ai niin ja täti on valitellut maksa-arvojen kohonneen, niinpä kassiin mahdutetaan Ruutin "Terve maksa" niminen opastuskirja. Farmaseutti neuvoo ottamaan lääkkeeksi Panadolia,  flunssalääke on lievästi kohonneisiin maksa-arvoihinkin sopivan ja jos korona iskee. Ei sitten pääse veri niin vilkkaasti virtaamaan ja pahentamaan keuhko-oireita.

Antti kieppaa kaupasta isoja pulloja vadelman makuista kivennäisvettä ja mustikkakeittoa monta purkkia. Näyttää päivämäärät riittävän kesään asti. Puuroa täti keittelee aamuin illoin: siispä Neljän viljan Nalle-hiutaleita, kauraleseitä ja Elovenaa. Ruokapalvelu toimii palvelutalossa, ja lähikaupasta saa varmasti tilattua murkinaa, ettei nälkä tule. Näihin asti kaikkialla liikkuva täti on roudannut itse kaupoista makoisat eineet.

Kahvilan isäntä laittaa mukaan pari putelia kahvilan omenatuoremehua suoraan pakkasesta. 

Ja Juhlamokkaa aina tarvitaan, niin ja myös muutama purkki kahvimaitoa. 

Matkalla Helsinkiin poikkeamme Piihovissa tankkaamassa. 

- Oi, tuolla on juuri tädin maun mukainen vaaleanpunainen kukka-asetelma. Se mukaan. Ja niin jotta ruoka maittaa, ostamme Piihovin ruokakaupasta oikeaa voita ja oliivipohjaista levitettä, toivottavasti kelpaa puikula-ruisleipiensä päälle. Soitamme tädille, ja pyydän että sonnistautuu lähtemään asiointireissulle. 

Ihmettelemme mistä ihmeestä suomalaiset ovat voineet saada niin monta koronatartuntaa, kun eihän täällä  harrasteta mitään lähikontaktia. Mutta ei, viekkaat  italialaiset ovat  tupanneet laskettelijoitten suuhun. Tarjoilleet jäyhille kunnon ugreille drinkkejä rinnebaarissa. Halailleet ja moiskautelleet. Varmaan. 

Matkalla tuntuu välillä kuin todellisuus olisi vähän nyrjähtänyt raiteiltaan. Hiljentynyt moottoritie.  Antti ajaa ja selaan jatkuvasti täydentyviä koronatiedotteita puhelimesta. Kunnes alamme lähestyä kaupunkia ja laitan päälle opastuksen kohteeseen. Kymmentä minuuttia ennen saapumista soitan taas ja sanon että kohta ollaan ja heti lähdetään pankkiin ja sitten vain takaisin kämpille ja jatkamme matkaa sen tien takaisin kotiin. 

Täti aavistaa että on tuomisia ja vaatii mustat nahkahanskat kädessä viittoillen että peräluukku avataan ja tavarat kontista siirretään ylös hänen palvelutalon asuntoonsa. Niin tehdään.

Täti tilaa sitten taksin ja lähdemme Itäkeskukseen pankkiasioille. Vaan lappu oli pankin luukulla. Monta A-nelosta ovessa. Ystävälliset itäkeskuslaiset selittvät meille että ainoat kassapalvelut löytyvät Annankatu 34:stä. Ulos vaan ja uusi mittariauto. Taksineiti ei usko että Annankadulla on pankkia, hän soittaa johonkin palvelunumeroon ja samaan aikaan minä näpyttelen puhelimesta esiin pankin chatin. No eivät mitään soittele takaisin mutta chattaavat osoitteen josta voi tarkastaa pankkipalveluita. Selviää että Annankadulla on kuin onkin pankki ja symbolista selviää että on kassapalvelut. Sinne sitten. Olemme perillä. Antti huomaa  nopeasti pankin ja täti saadaan ulos taksista rollaattoreineen. Ovella on raamikas vartija ja vain tietty määrä ihmisiä pääsee sisään. Saamme nopeasti vuoronumeron ja vuoron ja täti pääsee asioimaan. Laitan tädille liian matalan tuolin, hän ei suostu istumaan vaan hoitaa asiat seisaaltaan vaikka pakkaa huippaamaan. Täti kohtaa myös tuttuja virkahenkilöitä mutta jotkut ovat liian kiireisiä tervehtimään vanhusta. Eikä ihme, sillä kiirettä pitää, konttori on juuri avattu. Itäkeskuksen konttori oli laiteettu kiinni koronaviruksen takia. Kaikki sujuu kuin tanssi tässä upouudessa konttorissa.

Ajelemme takaisin hoivakotiin, saatamme tädin asuntoonsa ja eroamme ilman halailua. Tätiä vähän itkettää. Seuraavana päivänä täti soittaa ja on kuin taivaassa kaikkien tavaroittensa kanssa, hän on saanut jo uuden nivaskan jatko-ohjeita miten elää eteenpäin tätä korona-aikaa.

Paluumatkalla pidämme levyraadin Antin kanssa. Haemme Kasvihuoneilmiöstä kahvit. Miettivät pitäisikö sulkea kun on niin hiljaista. Laitamme soimaan vanhan liiton musiikkimiehiä Dannyä ja Tapani Kansaa. "Kalliosaari kestää" voittaa ensin ja Tapani Kansalta "Eloise". Lähestymme kotia ja taivaalta vihmoo vettä ja räntää. Tehtävä suoritettu.

Kuvat: Martta Wendelinin kuvituksista