Kuralan Kylämäki

  Pölhölän kesäreissu Kuralan Kylämäkeen

Kaunis heinäkuun päivä houkutteli Pölhölän väen kesäiselle reissulle vanhoja aikoja tutkimaan.
Tuttu, mutta aina uusi kohde, aivan Turun kainalossa vanhan Hämeen Härkätien varrella mäentöyräällä sijaitseva Kuralan Kylämäki oli auton keulamerkin tähtäimessä.
Pienten kaupunkikierrosten jälkeen Kylämäki häämöttikin jo horisontissa.

                                     

Ensitöiksi tarjolla oli käden taitoja testaava askare Kuralan kokeiluverstaan puutyöpajassa. Näppärä matkalainen sai muistoksi itse tehdyn kotimaisesta puusta veistetyn hengarin. Komea tuli, totesi infopisteen opaskin.

Iso-Kohmon talon väki toivotti tulijat tervetulleiksi. Pölhölän väki oli utelias kuuntelemaan talon kuulumisia. Pihakanalassa viihtyvät kanat munivat ahkerasti ja ilmoittivat aikaansaannoksestaan komealla kotkotuksella.  Kanatarhan väki on saanut nimensä suomalaisten filmitähtien mukaan. Tauno komeilee kukkona ja pieni vaalea kana on puolestaan Ansa.

Iso-Kohmossa eletään 1950-luvun tapaan ja esineistö Kuralan Kylämäessä on myös samalta vuosikymmeneltä. Tavaroihin saa koskea ja leluilla leikkiä, tuoleilla istua. 

Perinnepuuharhassa Pölhälän väki pääsi ihastelemaan kukkaloistoa.

Leikkitupana toimivan Vähä-Kohmon tilan luhtiaitan ikkunan takana kypsyivät punaiset viinimarjat.

Kurkistus leikkitupaan. Mitä siellä olikaan odottamassa.

Rivistö värikkäitä teerasioita.

Leikkituvan lomittain laitetut räsymatot.

Iso-Kohmon päärakennuksen sali.

Tauno-kukko sekä vanhan ajan filmitähtien mukaan nimetyt kanat tepastelivat kanatarhassa. 

Mikä parasta,  Kuralan elävän historian kylässä ei peritä pääsymaksuja, ihanteellinen kohde siis vaikkapa lapsiperheille.  Kahvit ja lounaat järjestyvät perinteitä kunnioittaen ja kohtuuhintaan, omia evätä voi myös hyödyntää. Isokin joukko hajaantuu mukavasti eri kohteisiin, uniikin paikan kiireetön ilmapiiri on arjen ja pyhäpäivän luksusta. 

Pölhölän väki jätti haikeat hyvästit Kuralan Kylämäelle. Palaamme taas.

Lapset pitävät minusta

Pöhköt! Sieltä ne taas palailevat koulusta kotiin mutta poikkeilevat jos vaikka sattuvat näkemään metsässä kannon. Vartin matkaan kuluu kaksi tuntia. Jäävät poimimaan mustikoita maastojuoksukisoissa tai odottelemaan kaveria ettei tarvitse yksin kilpailla. Tutkivat muurahaispesää hartaana, että minne ne kaikki oikein menevät. "Hei tolla on havunneulanen suussa." - "Kato löysin madon, vai onko tämä käärme?" 

Ajelevat päämäärättä sinne tänne. Tekevät löytöjä. Itkevät ja kollottavat. Eivät psyykkaa tunteitaan loivemmiksi ja kuvittelevat saavuttavansa mitä tahansa. Suurin piirtein heti. Maailman vääryys suistaa oitis raiteiltaan. Raivoavat, polttavat kumia. Nauravat tyhjälle. Heidän aikansa on ikuinen nyt ja maailma on vielä auki. 

Pikkuisen olen heille kade, omasta kolostani ja kartiinien raosta katseltuna. Se aitous koskettaa sieluntynkääni joka joskus vielä saattaa värähtää. Käännyn taas ikkunaan päin, siellä he jatkavat onnellisten polullaan.