Toiseen maahan. Irma ja Antti Egyptissä.

 Voidaanko käydä Egyptissä?

Irma ja Antti läksivät kerran nuoruutensa kultaisina päivinä käymään Israelissa. Kaikenlaiset pyhät ja historialliset paikat ja kibbutsit kierreltyämme ja pahan mielen väreet ihmisten välillä aistittuamme, saimme päähämme lähteä Egyptiin. Kun sehän on ihan tuossa. Sitä ennen oli käytävä hoitamassa viisumi Tel Avivissa. Onnistui.

Katselimme bussin ikkunoista kuinka appelsiineja viljeltiin moottoritien molemmin puolin. Siitähän se jaffojen makeus sitten tulee. Kunnolla lyijyä ja kadmiumia.

Autiomaassa sai körryyttää tuntitolkulla, kunnes oltiin rajalla. Siellä egyptiläiset huutelivat käsittämättömästi: Galito, Galitito! Se tarkoitti Galilea Touria. Bussista oli vaihdettava toiseen, Egyptin tunnuksilla matkaavaan. Muuten emme olisi turvassa. Onneksi Ruotsiin pääsee Suomen rekkarissa huristamaan.

Taas körötimme autiomaassa. Tien laidalla saattoi katsella traktorien ja autojen raatoja. Tultiin Kairoon. Tiet muuttuivat noin nelikaistaisiksi. Ristiin rastiin ajelivat raitahuivit päässä ja tuuttasivat. Liikenne oli kaoottisen sekopäistä turistin silmissä. Äänien kakofonia oli järisyttävä. Mutta niin vain päästiin perille, kova työ oli kuulostella oman hotellin nimeä, kun kaikki lausuttiin Egyptin aksentilla. Joku otti väen vängällä laukkumme, oltaisiin se kyllä itse paremmin jaksettu kantaa kuin vanha egyptiläinen. Eikä puhunut suomea. Sitten Antti hoksasi että kantaja oli rahaa vailla. Tuli huoneeseen mukaan ja esitti että voisi vaihtaa rahaa. Toiminta oli yllättävää, mutta tuttua. Kurssi oli hyvä. Rahatkin olivat oikeita. Hotellissa oli menneen ajan loistoa vielä aavistus. Antti vain virnisteli, että tämmönen maa ja valuutta.

Hullut turistit. Egyptissä 2.

Ei ole sellainen matkaaja eikä mikään, jollei Egyptissä lähde pyramideja katsomaan. Niin tehtiin, nuoret pöhköpäät. Antti ja mie. Änkesimme Gizan reissulle. Kuumaa oli, pölyistä oli, hirvittäviä kivikasoja. Ja pyramideja, kivilohkareista koottuja. Sähäkkää touhuamista, kameleita, hevoskärryjä, laumoittain lajitovereita päivittelemässä. Ja Egyptin hamemiehiä, vilpoisissa pukineissaan käsi pitkällä.

Hei! Suomalaisen näköistä porukkaa, mistä ne aina tunnistaakin. Moikkasin, hölmöyksissäni. Olivat Antin tuttuja. Jotain toimittajia. Taas nolotti. Vois nyt joskus olla. 

Otettiin opas että pääsisimme pyramidin sisään.  Pienestä aukosta kiivettiin pyramidin keskustaan kuumaa kuivaa ahdasta käytävää pitkin. Aivan hullun hommaa. Tällä järjellä en menisi lähellekään. Korkeintaan katsomaan valonäytöstä illalla. Keskellä pyramidia oli kivinen laatikko. Tyhjä. Sitä töllötimme. Sitten piti vielä päästä sieltä samaa reittiä ulos.Teeskentelin reipasta.

Sitten tuli se kaikkein hulluin pälkähdys. Kamelin selkään! Antti painatti kamelinsa kanssa pitkin pyramidialuetta. Olin varma että loppuni lähenee, kun kameli nousi ensin puolipystyyn ja sitten kokopystyyn. Näytin iloista naamaa. Kamelinajaja vei minut sivummalle ja silmät innosta kiiluen vaati Canoniani että ottaa kuvan. Foto! Pakko oli antaa. Kohta olen varmaan autiomaassa. Tyyppi riekkui: Are you happy, are you happy? Ja laukoi kuvia minkä kerkesi. Kimpaannuin. Vaihdoin kielen SUOMEEN. Silloinkos juippi vei minut takaisin. Päästi alas kamelinselästä. Kunhan olin maksanut. Anttikin löytyi. Oli innoissaan kokemuksesta, sen naama loisti. Sepä korpesi vielä enemmän. Hölmö turisti. Kuvat onnistuivat hienosti. 

Irma kohtaa irkkubändin

 Irma ja irkkubändi Norjassa

Kesänä muutamana Irman ja Kahvila Babylonin isännän retkeillessä vuoristoisessa Pohjois-Norjassa sattui samalle levähdyspaikalle turistibussi. Isäntä joka toimi kuskina kipaisi luontoon. Ystävälliset norjalaiset näyttivät vilkuttavan bussista innoissaan. Irma siitä vilkuttamaan takaisin. Nämähän ovat tuttavallisia ihmisiä täällä vuoristossa.

Eipä aikaakaan kun kaksi iloista veikkoa lähtee tekemään tuttavuutta kierrellen kaarrellen mutkitellen hoilottaen ja nauraen. Näyttävät sirkuksesta karanneilta. Nahkakuteet ja killuttimet, valtava tukkapehko, toisella viheriän keltainen narrin puku ja hiippalakki päässä. Ovat jo puolessavälissä tulollaan, vaikka askelta pitää tapailla mammuttimaista whiski-pulloa käessä roikottaen. Irma pistää äkkiä muina karavaanareina auton oven kiinni ja tuhanteen säppiin.

-  Blondi, nyt pois vilkuttelemasta! Se on irkkubändi juhlatuulella. Isäntä palaili, justiinsa ajoissa. Brumm, kaasutamme takaisin jylhiin norjalaismaisemiin.

Irma alkaa hermostuksissaan muistella nuoruuden aikoja ja Norjaa.

- Muistan kun silloin kerran nuorena ajoin pilvessä täällä...

- Muahahaha, ajoit pilvessä! Sen minä kyllä uskon. Ratkeavat hahattamaan. Ja höhöttämään, toisilleen ja itselleen.

Näkemiin Jenny Helena!

 Helenan kello

Jenny Helenan kaunis kello vain olla möllötti sijallaan. Jennyn elämän päivien lähestyessä loppuaan, kaunis kello innostui välillä vähän kävelemään. Päivänä jolloin Jenny-täti vaihtoi asuinsijaa, Jenny-tädin hieno kello rupesi yhtäkkiä käymään, ja käy yhä monta kuukautta myöhemmin. Kun tädin siunaustilaisuus oli käsillä, silloin Irman hieno korukello pysähtyi vartiksi ja jatkoi sitten taas.

Jenny-täti oli ammatiltaan kulta- ja kellosepän liikkeen myymälänhoitaja ja kaunis kello lienee perua tädin työajoilta vuosikymmenten takaa. Jenny täti eli täyttä elämää loppuun asti, melkein 97 vuotiaaksi.