Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Varkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #Varkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. toukokuuta 2017

Antin ja Veksin kalareissut

                                                   Iso kala nappaa Antin




Kevät näyttää taas etenevän vauhdilla. Mitä Antti teki nuorena keväisin ja kesäisin?
Minusta kaikkein jännittävintä oli käydä kalassa, siis ongella, sillä siihen aikaan minulla ei ollut virveliä tai muita hienompia kalastusvälineitä. Onki oli aivan riittävä. Kaupasta sai keveitä rottinkivapoja tai vavan saattoi katkaista itse onkipaikan läheltä.

 


  Yleensä kävin kalassa yksin. Varma matopaikka oli Tyyskänniemessä. Ämmänkoskesta ei saanut kalastaa, koska siellä oli lohia tai jotain muita jalokaloja.
  Kerran kaverini oli koskella kalassa ja sain itsekin vedettyä rannalle jonkin sortin lohen. Koho vain hävisi kuohuihin, kun kala veti toisesta päästä.
   Samassa kaupunkikorttelissa asui Antin perheen lisäksi viisi perhettä. Yksi niistä oli Veksi jo eläkäikäisen isänsä kansa.
   Ihmiset pelkäsivät Veksiä. Hän oli roteva keski-ikäinen mies, joka viihtyi paljon omissa oloissaan. Kävimme kuitenkin Veksin kanssa monta kertaa yhdessä kalassa. Suosikkipaikkoja oli Pirtinvirta. Sielläkään ei saa enää kalastaa ilman lupia, sillä virtaan on istutettu arvokaloja.




   Siinä Pirtinvirran kaupungintalon puoleisella rannalla oli hyvä kivetty penger, josta sai yleensä ahvenia ja särkiä.
   Kerran taas olimme Veksin kanssa kalassa. Yhtäkkiä oma ongenkohoni katosi kuin taikaiskusta virran veteen. Ajattelin, että tulossa olisi suurikin saalis. Yllätys oli melkoinen, kun onki vain taipui ja siimä kiristyi. Salaperäinen kala nousi sen verran pintaan, että vesi kohisi valkoisena. Onneksi Veksi huomasi hätäni, sillä kala oli vetämässä minua kohti virran pengertä. Veksi otti minut takaapäin kiinni ja veti rannalle. Veto oli kuitenkin liikaa ja siima katkesi, Antti kertoo.





   Arvelimme otuksen laatua. Eräänä veikkauksena oli, että onkeen oli tarttunut ankerias, joka teki tavallista kovempaa vastarintaa.
   Olimme Veksin kanssa muutenkin hyviä kavereita. Yleensä ihmiset pelkäsivät tätä suuurta ja romuluista miestä. Hänellä oli tapana pelotella kiusaamaan tulleita pikkupoikia pois herästämällä isoa nyrkkiään ja puremalla vasemman käden rannetta.





   Meillä ei ollut koskaan mitään riitaa tai erimielisyyttä. Olimme molemmat tyytyväisiä kalansaaliisiin, joita kiikutimme koteihimme. Siihen aikaan itse ongituilla kaloilla oli arvoa, sillä niitä saattoi paistaa tai niistä pystyi tekemään makoisaa kalakeittoa.



tiistai 28. maaliskuuta 2017

Antin ensimmäinen lehtijuttu


                                      Antti kirjoittaa partiojutun




Kouluaikoina Antti tapasi paljon kavereitaan koulussa ja sen ulkopuolella. Yksi tärkeimmistä vapaa-ajan harrastuksista oli partio. Siihen aikaan partio tarkoitti enimmäkseen retkeilyä talvisin ja kesäisin.
   Nämä retket kirjattiin tarkasti ylös. Niinpä Anttikin kirjoitti tasateräisellä tussilla omaa retkipäiväkirjaa ja kuvitti sen havainnollistavilla piirroksilla. Näin tapahumat pysyivät tuoreina mielessä.
    Lippukunnan kesän huiputapahtuma oli kesäleiri. Antti hankki kameran ja kuvasi leirillä. Sattumoisin leireiltä yleensä paikallislehteen juttuja tekevä toimittaja huomasi Antin kameran ja pyysi häntä lähettämään lehteen kuvia ja jonkinlaisen jutun leiristä, niin että hän itse pääsisi vähän vähemmällä vaivalla.


    Antti mietti ankarasti, mitä leiristä olisi kirjoitettava. Silloin mieleen palasivat retkiselostukset omaan retkikirjaan. Osviittaa siitä, mitä asioita ja missä järjestyksessä oikeaan lehtijuttuun pitäisi laittaa Antti sai lukemalla parin edellisvuoden leireistä kertovat jutut.
   Siinä meni tovi ja toinenkin ennen kuin vanhanaikaisella kirjoituskoneella naputeltu juttu valmistui. Paikallislehden toimitussihteeri luki jutun läpi ja pyysi tekemään muutaman pienen korjauksen. Kuvat kertoivat lisää leirin tapahtumista. Muutaman päivän kuluttua painototuore lehti tipahti kodin postiluukusta Antin ja kavereiden ihmeteltäväksi.



     Lehteen ei voinut kirjoittaa aivan kaikkea mitä leirillä tapahtui. Antti ja Matti pääsivät kotimatkalle Lassen pikaveneessä. Perässä paukasi tehokas moottori, mutta paluumatkalla keskellä selkää moottorin ääni vaimeni ja se pysähtyi kokonaan. Syykin selvisi: kaksitahtimoottorin bensiinistä oli unohtunut öljy, joten moottori leikkasi kiinni.
   Melontaretken jälkeen vene saatiin rantaan ja pikkuteitä pitkin koko saattue käveli valtatien varrelle. Tuttavalta saatiin polkypyörä lainaksi. Matti ehdotti, että Antti polkisi kaupunkiin ja toisi hänen autonsa, niin että kaikki pääsisivät nopeammin kotiin.



    Antin täytyi kuitenkin kieltäytyä, sillä ajokortti-ikä olisi vasta parin kolmen vuoden päästä. Niinpä Matti pyöräili vajaat kaksikymmentä kilometriä kaupunkiin ja tuli noutamaan autollaan loppuporukan.


    Ensimmäisen lehtijutun jälkeen paikallislehden toimittaja kysyi, voisiko Antti hoitaa muidenkin kesä- ja talvileirin jutut ja kuvituksen. Ensimmäisen jutun jälkeen leiri- ja retkijuttujen kirjoittaminen tuntui paljon helpommalta. Antti vieraili jopa sudenpentujen leireillä ja kirjoitti niistä lehteen pieniä artikkeleja. Koska Antti ei voinut olla leirillä koko aikaa, niin yksi leirin johtajista, Veksi, kertoi puhelimessa tarvittavat taustat juttua varten.


     

torstai 26. tammikuuta 2017

Antin uimatarinoita

                                                    Antin uintiretkistä



Joskus neljännellä luokalla Antin kouluun Varkaudessa tuli samanikäinen poika Lahdesta. Silloin paikkakunnalla ei ollut uimahallia.
  Toukokuisen luokkaretken aikana Mulan lintujärvellä selvisi, että tuo kaveri Lahdesta oli kuulunut paikalliseen uimaseuraan ja opetellut hieman uintitekniikkaa.



  - Sinä kesänä kävimme lähes päivittäin uimassa Turjanvirralla. Haasteena oli uida vastavirtaan mahdollisimman nopeasti uimarannalta ohi mattolaiturin maantiesillan alle. Roikotimme itsemme samaisen sillan palkkia pitkin virran yli. Se onnistuikin varsin helposti, mutta vastavirtaan uiminen sillan alle vaati lisää uimataitoa ja -nopeutta.
  Sen kesän aikana Antti opetteli Karria matkimalla uimaan tarpeeksi hyvin niin että vastavirtaan uiminenkin onnistui.



  Muutaman vuoden kuluttua kaverusten uimapaikaksi vaihtui Osmajoki. Se on sama joki, mutta reilut kymmenen kilometriä ylempänä.
  - Sukeltelimme virran ali toiselle puolelle jokea. Myöhemmin löysin joesta uuden uimareitin, joka alkoi Hanhenkaulan uimarannalta ja jatkui Mulajärven läpi Turjanvirralle saakka. Uiminen onnistui ainoastaan alkukesästä, sillä kesän mittaan vesikasvit valloittivat tämän vesiväylän.
  Isommista järvistä Antin suurin haaste oli uida Komminselältä Haijun kanavalle. Kanava on rakennettu aikoinaan kaivamalla laivaväylä keskelle saarta.






  Uimaretkellä oli aina välillä pakko pysähtyä tähystämään veneliikennettä: perämoottorin ääni kuului veden alla kauas selkeänä sirinänä. Haijun kanavan uimaretki kesti lähes koko päivän. Reitti oli entuudestaan tuttu, sillä Antti oli käynyt siellä soutuveneellä kalassa.








  Merelläkin pystyy uimaan, mutta vilkas veneliikenne rajoittaa reittejä. Paras paikka Uudessakaupungissa on makeanvedenallas. Samalla Karhuluodon kiertävällä reitillä on sekä makeaa- että merivettä. Se tekee siitä mielenkiintoisen.
  Harmaahaikarat ja sittemmin merimetsot ovat valloittaneet Urpoisten saaren, jota myös Amerikaksi sanottiin. Kesän kohokohtia olikin Amerikan ympäri uinti.  Antti otti nyt avuksi räpylät. Ne helpottivat ja nopeuttivat uimista, erityisesti sukeltamista.




  - Joka kesä uin vieläkin, mutta pitemmät matkan ovat jääneet. Melkein riittää, kun käyn muutaman kerran talvessa uimahallissa.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Pimeää hommaa

                                 

                                     Pitkiä iltoja pimiössä

                                                               




                                          Pyöräilyleirillä.


Koulupoikana Antti tienasi taskurahoja kehittämällä mustavalkoisia kuvia.
- Väitätkö Antti, että osaat tehdä oikeita valokuvia? Ei nykyisin mitään filmejä ole. Digille kaikki kuvaa ja vielä kännykällä.
- Silloin 70-luvulla  ei ollut edes kännyköitä. Käytettiin lankapuhelimia. Innostuin, kertoo Antti kun lehdessä ilmotettiin valokuvauskisasta, jonka palkintona oli kunnon kamera.
Monta iltapuhdetta ja viikonloppua väsäsin pimiössä. Limpparia kului ja hiki valui. Radio pauhasi täysillä.


Armeijassa laulettiin ja soitettiin.

- Labraksi tarvitsin pimeän paikan. Pimensin pari ikkunaa meidän pihasaunasta. Valon tiraustakaan ei saanut tulla. Ripustin jopa mustan verhon oviaukon eteen yllätysvieraiden varalle.
- Filmin panin purkkiin pilkkopimessä, mutta mustavalkoiset paperivedokset tein himmeän punaisen hehkulampun valossa. Voi, että oli tunnelmaa!


Aamupesulla varuskunnassa.

- Oliko se sitä punaisten lamppujen hommaa? kyselee kaveri.
- Kelmeän vihreäkin olisi käynyt. Ensin kopioin kuvat suoraan pinnakkaisina filmistä. Siihen ei tarvittu edes suurennuskonetta. Onneksi sain lainattua suurennuskoneen ja ostin sen myöhemmin itselleni, Antti selittää.
Kaikkein hienointa oli, kun kuva vähitellen ilmestyi kehitysaltaassa paperille. Sen piti tulla hiljaa ja kaikessa rauhassa valmiiksi asti. Sitten pihdeillä keskeytysaltaaseen ja lopuksi kiinnittymään omaan liemeen.


Ritoniemen huoltamo ja venetankkausasema.

- Paperit olivat kalliita, joten piti ottaa monta koevedosta ennen kokonaisen suurennuspaperin käyttöä. Sopivan valotuksen sain haarukoitua käyttämällä, apuna oli peiteliuskaa.


Hinaja vetää tukkinippuja upapalla.

Lopullisen valotuksen arvioin, kun olin kiinnittänyt koeliuskan. Sitä varten sytytin normaalin valon. Valottumattomat paperit oli laitettava ennen sitä visusti suojaan.


Kuuman kesän virkistyshetki.

Lopuksi huuhtelin kiinnitteen pois valokuvapaperin pinnasta vesialtaassa. Sauna oli hyvä paikka. Hanasta lirutin viileää vettä kuvien päälle.


Leirille lähdössä.

- Paperikuvat kuivasin sähkökuivurilla. Laitioin kuvat kiiltävälle pellille ja telasin hyvin paikoilleen. Mitään ilmakuplia ei saanut jäädä väliin. Valmiit kiiltävät kuvat pompsahtelivat irti pellistä, kun irroitin peltin kuivurista.


Huutokaupan huumaa.



Vartionjohtajakurssilla Sampolassa.

Myöhemmin käytin kalliimpia muovipintaisia valokuvauspapereita, jotka kuivuivat kiiltäviksi itsekseen, kun ne ripusti narulle roikkumaan tai sanomalehden päälle kuivumaan, Antti jatkaa.




Ämmänkosken kuohujen vartijat.


Hyppy Huruslahden jäälle.

- Mitenkäs nyt?  kaveri utelee.
- Se paras kuva on edelleen tekemättä. Suurennuskone on tallessa kaapin perukoilla. Vieläköhän noita vanhan ajan valokuvausvärkkejä on myynnissä? Vois kokeilla, onko taito pysynyt hyppysissä.

                                            Ai niin, Antti voitti sen valokuvauskisan.



Makkaranpaistajat nuotiolla.


Liikennekulttuuria Ahlströminkadulla.

#kuvankehitys#pimio#mustavalkokuvat