Jedi, Rudi ja soturiprinsessa Siri

                                               Soturiprinsessan tarina

    (Kaija Juurikkala: Sielun värityskirja, Soturi)

Olipa kerran soturiprinsessa nimeltä Siri. Oli sota-aika ja maa jossa prinsessa asui joutui sodan melskeisiin. Prinsessa haavoittui sodassa kranaatinsirpaleista ja joutui muutenkin kärsimään vainoajan ilmiöistä. Prinsessa lähetettiin  toipumaan sotatoimialueelta kenttäsairaalan kautta kotikaupunkinsa sairaalaan, tai oikeastaan se oli vain pieni toipilaskoti,  meren äärelle. Haavat olivat parantuneet, sirpaneet saatu pois, mutta joitakin pieniä siruja jäi ihon sisään.  Moni viivähti tytön sairasvuoteen äärellä, mutta nuori nainen vaikeni ja sulkeutui, ei halunnut purkaa tuskaansa kenellekään. Nuori lääkäri otti tavakseen käydä häntä katsomassa ja kysellä tytön vointia. Mutta tyttö vain käänsi katseensa seinään päin. Lopulta tyttö jatkuvaan vuoteensa vieressä tramppaamiseen kyllästyneenä tiuskaisi lääkärille vihaisena:
 -  Antakaa minun olla! Siitä paikasta nuori lääkäri kiipesi sairaalan ylimpään eli kolmanteen kerrokseen kysymään vanhalta teraupeutilta mikä neuvoksi.
 - Potilas on kyllä toipunut vammoistaan, mutta sodan kokemukset eivät jätä rauhaan.
Terapeutti kuunteli ja haroi harmaita hiuksiaan ja katseli ulos. Kysyi sitten:
 - Mitä hän on sanoo itse?
 - Antakaa minun olla!  lääkäri vastasi, tyttö haluaa vain olla itsekseen.
 - Tehkää sitten niin, terapeutti tuumii. Sitten hän ykskaks muistaa jotakin.
-  Niinpä, kuulehan, minulla on ongelma. Suostuisikohan hän kävelyttämään koiraani? Tai oikeastaan ei se edes ole minun vaan naapurini Rudin koira. Ja hän on nyt reissussa. Voisitko kysyä häneltä, sallisiko hänen tilansa jo pienet kävelyretket sairaalan puistossa? Ihme ja kumma, tyttö suostui. Hän siis suostui!  Lääkäri ei ollut uskoa.

Harmaahapsi terapeutti toi Jedin, vilkaan punanuttuisen irlanninsetterin aina iltaisin tytön luo ja poistui itse omille asioilleen. Joskus hän toi koiran myös aamulla ennen työajan alkamista tyttöä tervehtimään. Mitään ei lausuttu. Nuori nainen kuitenkin tuli loistavasti toimeen irlanninsetterin kanssa ja kun nuori lääkäri sattui vilkaisemaan alas puistoon, näytti että tyttö puheli vilkkaasti koiran kanssa.
Aikanaan koiran isäntä, hollantilainen rekkakuski Rudiger, jota Rudiksi kutsuttiin, palasi ulkomaan keikaltaan ja omi koiransa takaisin.
Nuori lääkäri huomasi tytön taas tuskailevan itsekseen. Todellakin, tyttö oli kuin olikin parantanut itsensä. Hän halusi toipua rauhassa, mutta nyt lääke oli poissa. Jedi, Jeppunen, tytön ritari.

Eräänä päivänä Jedi sitten vain livahti Rudin sinisestä talosta omille teilleen ja saapui sairaalaan ja asteli tytön huoneeseen häntä huiskien. Tyttö hymyili. Ja niin he kaksi lähtivät yhdessä ulos raikkaaseen kevätilmaan. Koira nuuski kaikkea, ja tyttö huomasi kuin uusin silmin auringon kilon lätäköissä. Lumi oli alkanut sulaa.



    kuva by Susanna Pihlaja

Tyttö meni takaisin huoneeseensa, mutta Jedi palasi kotiinsa Rudin luo.
-  Minne hävisit kuoma?  kysyi Rudi.  Mutta Jeppu vain huiski häntäänsä ja käveli keittiöön. Ruokaa! Rudi teki iltalenkin rakkaan kaukaa saapuneen punanuttunsa kanssa. He kulkivat aivan sairaalan ohi ja Jedi jäi tuijottamaan uuden ystävänsä ikkunaa. Tyttö näytti lukevan lampun valossa. Jotakin on meneillään, tuumi Rudi. Oli täysi kuu, Mars-planeetta vilkkui punaista valoaan, Venus loisti kirkkaana.