Antti ja Irma Armonlaaksossa

Irma päätti ilahduttaa Anttia varaamalla hääpäiväksi yllätysmatkan. Matka suuntautui ensin kohti Turkua, mutta sitten kurssi käännettiin läheiseen Naantaliin, jossa oli muinoin birgittalaisluostari. Kaupungissa on yhä luostariajoilta periytyvä ja vanhaa kunnioittaen restauroitu ja kunnostettu kirkko keskellä merenrantakaupunkia evankelis-luterilaisen seurakunnan käytössä. Muut luostarielämästä muistuttavat rakennukset kirkon ympäriltä ovat aikojen saatossa tuhoutuneet. 

Antti ja Irma olivat pakanneet kimpsunsa ja lähteneet matkaan. Lähimatkailua ja historiaa, kirkko olisi auki kahteen iltapäivällä ja Irma laskelmoi että sinne ehdittäisiin. Niin tapahtui. 

Pyhän Birgitan muistomerkki Naantalin kirkkopuistossa

Naantalin kirkko on rakennettu aikoinaan 1400-luvulla katolisen birgittalaisluostarin kirkoksi.

                        R.E. Ekmanin maalaus Syntinen nainen fariseuksen huoneessa

                            Triumfikrusifiksin arvellaan olevan luostariajan munkkien veistämä.

             Renessanssityylinen saarnastuoli on Henrik Flemingin lahjoittama vuonna 1622.

Kalkkikivestä tehty kasteallas on luostariajalta.

             Kuluvana vuonna kastettujen lasten nimet ja syntymäpäivät roikkuvat vihreissä sydämissä.

                     Kirkkolaivan ovat 1824 lahjoittaneet kirkolle Luonnonmaan miehet. 

     Komeat barokkityyliset urut on valmistettu Kangasalla 1990 Kangasalan Urkurakentamolla.

Uskonpuhdistuksen tultua Suomeen Armonlaakson luostari hiljeni vähitellen 1500-luvun loppua kohden.

Antti ja Irma yöpyivät Naantalin vanhassa kaupungisssa yhdessä Lintulan pikkukodeista.

Naantalin kirkko näkyy kauas ja vanhan kaupungin kujilta avautuu aina vaan uusia näkymiä.

Häämatkalaisille ja muillekin sopivaa afrikkalaista viisautta Lintulan Pääskysen pikku kodin keittiöstä.

Ennen kuin häämatka oli saatu päätökseen etsittiin vielä yksissä tuumin Pieni Kirjapuoti. Kirjakaupasta he valitsivat toisilleen lahjaksi kirjat ja pari postikorttia muistoksi. Ja vielä Kirjapuotikin muisti heitä Heli Laaksosen Ajopuujalka -kirjalla. Selaavat kirjaa.  "Arvaa Antti mikä on liiottelun huippu?" "No??? "Irma kysyy. "Kotokuusi onkin kotokaksitoista", Antti tietää. "Niin o. Mutta se on piha-, pihakuusi ja pihakaksitoista, Antti. Sun muistis pätkii", Irma vänkää. "Sunpas muistis pätkii: se on että milloin liioittelu on mennyt liian pitkälle eikä liiottelun huippu", ojentaa Antti. "Taas se vauhkoontu", jupisee Irma.

Torin toiselta puolelta Naantalin Aurinkoisesta saavat eteensä muhkeat suosikkiherkut, katkarapuleivät. Menevät ulos syömään. Rauhottuvat. Naantalin aurinko tulee esiin pilven takaa. 

Pienestä Kirjapuodista poimittiin vähän uusia lukemisia pimeneviin syysiltoihin, Arto Paasilinnaa nuoruuden versiona ja postuumisti ilmestyneenä ja lisää Jessie Burtonia.

  

Pienen Kirjapuodin postikorttilöytöjä,  kortti on sadan vuoden takaa, 1920-luvulta.

Valasranta

                                            Antti ja Irma: tanssien kesään

Kasvihuoneilmiö pukkaa päälle heti toukokuussa. Kesä jota koko viime kesä odotettiin, on täällä taas.
- Niin, ne entiset kesät ja kesätanssit, olivat ne ihania aikoja, huokaa Irma.
Antti kuulostelee Irman puheita. Onko nainen käynyt aikoinaan tansseissa oikeilla kesälavoilla? Nytkin tanssiminen on muodissa, mutta vanhan ajan tanssipaikoista alkaa olla pulaa. Onkohan niitä missään näillä nurkilla?
- Yhden ainakin tiedän reilun tunnin ajomatkan päässä, nimi on Valasranta, selittää Irma. Lava on ollut pystyssä Säkylän Pyhäjärven rantamaisemissa Yläneen puolella vuodesta 1955, joten perinteitä on.

- Vai että Valasranta? Aika outo nimi tanssilavalle suomalaisen järven rannalla. Valaita Pyhäjärvessä?
Antti kaivaa kaapista suorat housut ja kesäpaidan. Olisiko tämä hyvä asu? Irma on sonnustautunut etelän kesäänkin sopivaan vilpoisaan vaatteeseen. Varmuudeksi pariskunta palaa ottamaan vielä takit mukaansa.
Valasrannan lippuluukulla seisoo kaksi komeaksi kasvanutta järjestysmiestä. Eivätpähän juopuneet tai muuten rähinähenkiset tungeksi tanssilavalle. Autojakin on parkkeerattu lähialueelle pienen kirkonkylän automäärän verran. Luulisi, että tanssijoitakin on melkoisesti.
- Ei tuonne mahdu kunnolla tanssimaan,  jänistää Antti vielä ennen sisäänmenoa. Suurin syy saattaa olla kuitenkin se, että viime tanssiaskeleista on jo vähän aikaa. Muistuisivatko askeleet vielä mieleen vai joutuisiko Irma tyytymään seunäruusuksi tai sitten hakemaan jonkun nopsajalkaisemman kanssikavaljeerin.
- Tiedätkö Irma, kuka täällä on esiintymässä? Varmaan joku humppa- tai muu outo tanssiorkesteri ja takavuosien raspikurkku?
Tanssilattialla meno näyttää vauhdikkaita, kuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ikään. Ei tuonne ainakaan tohdi mennä mukaan. Tallovat vielä jalkoihin tai muuten tönivät.
Antti ja Irma muistelevat vanhan ajan lavatansseja ja seuraavat tanssilattian taitureiden askelia. Yllätykseksi lavalta kajahtaa jonkin ajan kulutta Anneli Mattilan tuttu ääni. Hetkessä on lattia täynnä.
- Nyt kyllä mennään, meinaa Irma.

- Mennään mennään ja niin he aloittelevat hissuksiin ovensuun läheltä niin pääsevät tanssikurssiensa käyneitten tanssijalkaisten alta pois, jos tilanne näyttää uhkaavalta.
Juhamatti aloittaa oman settinsä heti Annelin jälkeen. Ryhdikäs, notkealiikkeinen ja komeaääninen vanhan liiton laulajamies vetää muutaman entuudestaan tutun kappaleen ja oitis heräävät tanssikansan tanssihalut. Ei vaan voi jättää väliin, kyllä tästä rakkaudella selvitään. Ja siellä Antti ja Irma jo liitävät. Kauan ei tarvinnut harjoitella.

Ilta kuluu rattoisasti kahta artistia kuunnellen, tanssikansaa katsellen ja mukaan riemuun tunkien. Eipä näy korkkareita. Tanssitossut pitää olla. Irmalla on, kukkaistossut oikein. Väsyksiin asti Antti ja Irma tanssaavat, välillä luohaavat oikein, hellittävät kun pukkaa hiki pintaan. Heti kohta taas pyörivät kuin väkkärät.
- Nyt on lähdettävä kohti kotimaisemia, ettemme jää maantiellä näiden vahdikkaiden tanssijoiden jalkoihin, Antti esittää.
- Ei kai me nyt kesken lähdetä. Tai no, mennään vaan. Jos vielä yhdet! Niin he tekevät. Sitten on hauska ja vielä voimiakin ajella pimeässä kotiin päin. Venus ilmaantuu alkumatkasta taivaalle, ja kuu siintää maantien yläpuolella. Arkajalka tanssipari ajaa halki öisen maiseman täynnä alkukesän ihmetystä.

Tästä toukokuisesta tanssimatkasta tuli saman tien melkoinen yhteinen aarre näille kahdelle uudelleen toisensa löytäneelle ihmiselle. Mahtoiko tanssilavalle paluu herättää heissä joitakin muistoja, jotka ovat uinuneet vuosikymmeniä unohduksissa.  "Mikä sulle oikein tuli, ensin sydämesi suli. Hetken ehdin uskoa-a, kanssas kuljen kohti aamuruskoa."

- Kesällä uusiksi, jos sinulle sopii, innostuu Antti.
- Katsotaan nyt. Siis ilman muuta armaani, virnistelee Irma. Käydään siellä Karviassa Mattilan  Annen  Taidekahvilassakin?

Palatkaa perhoset

                                            Rakkautta ennen kuin on myöhäistä

  

 

Stalkkari Irma siivoaa kovalla touhulla. Lehtitelineestä hän löytää ruskeaan paperiin käärityn paketin, tuijottaa sitä hyvän tovin, ennen kuin tajuaa. Oi tämä on se paketti minkä korjasin talteen - sateesta. Jeppu, se punaturkkinen irlanninsetteri pudotti sen. Minun piti se niin toimittaa perille myöhemmin. Mutta sitten tuli joulukuu ja ne leffaillat Antin kanssa Kahvila Babylonissa. Saman tien Irma avaa paketin uteliaisuudessaan. Kirja, lempikirjailijani Juha Itkosen romaani. Suomen suurimmasta rock-tähdestä Suvi Vaahterasta ja kirjailija Antti Salokoskesta, joka uskoi olevansa Suvin laulujen hän.

Irma alkaa oikopäätä lukea uutta tarinaa. Unohtaa kaiken muun. Eläytyy kauan sitten poimimansa kirja-aarteen ääreen herkistyneenä, ihmeissään, kirjailija puhuu minulle, suoraan minulle, telepatiaa, magiikkaa. Noituutta? Tai samantapainen ajattelutapa, fiktioiden ja ajan rinnakkaisuudet ja päällekkäisyydet. 

Anna minun rakastaa enemmän oli ensimmäinen Itkosen kirja, johon Irma oli tarttunut ja siitä pitäen lukenut kaikki ilmestyneet. Parasta luettavaa koko Suomessa, hänelle kelpasi joka ainoa Itkosen hengentuote.

Antti kömpii Irman rappusissa ja plimpottaa ovikelloa. Irma heittää kirjan soffalle ja menee avaamaan ovea.
- Lähdetkös käymään Babylonissa? Jos vaikka löytyisi joku elokuva katseltavaksi. Irma huiskaisee hätäpäissään kirjansa suojapapereita sivuun, piiloon Antin katseilta.
- Lähdetään vaan. Menevät rappuset kolisten.

Kahvila Babylonissa Irma ja Antti asettuvat valikoimaan katseltavaa leffanurkasta. Isäntä kiikuttaa huoneeseen sinisissä isoissa kupeissa yrttiteetä ja ruisleipää vuohenjuustolla. Irma äkkää Rakkautta ennen -elokuvat ja selittää Antille että ne tulivat hänen mieleensä kirjasta jota hän juuri luki. Samat päähenkilöt leffasta toiseen, aina eri elämäntilanteissa.  Richard Linklaterin elokuvan Ethan Hawken ja Julie Delpyn näyttelemät päähenkilöt Jesse ja Celine löytävät toisensa aina uudelleen nuorina Wienissä, myöhemmin Pariisissa ja selvittelevät suhdettaan vuosikymmeniä myöhemmin Kreikassa.

Niin kuin hän ja Antti, Irmalla välähtää. Kerran niin läheiset, uudestaan toisensa löytäneinä, kiitollisina kohtalostaan. Seesteisen onnellisina. Heidän aikansa oli silloin ja on taas. Heidän elämänsä yksi ympyrä sulkeutuu, se matkii fiktiota, mutta onnellisempana versiona, ilman riutumistä ja räytymistä.

Irma jatkaa katselumaratoniaan aina Rakkautta keskiyöllä filmiin asti, mutta Antti nukahtaa, herää sitten filmipariskunnan säksätykseen ja menee keittiöön rupattelemaan aikansa kuluksi kahvilanväen kanssa. Irma huokailee leffan loppuun ja yhdessä lähtevät kuomat kotiutumaan.

Seuraavana päivänä illansuussa Irma saa Perhoset luettua, paketoi kirjan uudelleen entiseen ruskeaan paperiinsa ja lähtee palauttamaan sitä. Irma kävelee koko puutaloalueen läpi, katselee kiinnostuneena talojen pihoja, suuntaa satamaan. Aikoo pudottaa käärön sinisen talon postilaatikkoon. Paketin päällä lukee osoitteen yläpuolella Prinsessa Siri. Omituista, tuumaa Irma. Ei ole Suomessa prinsessoita. Tästä on otettava selvää.

Kotona Irma tutkii kirjahyllyään ja löytää etsimänsä: Anna minun rakastaa enemmän. Lukulampun valossa hän syventyy uudelleen Antin ja Suvin nuoruuteen. Joitakin ihmisiä on vaikea saada päästään pois koskaan. On maaliskuu. Lumet alkavat kohta sulaa. Mustarastas laulaa ensimmäistä kertaa tänä keväänä.