Hiki päässä Tampereella

                           
           Luokkatoveriretki:  Pitkin poikin Mansea käppäillen

 

Hämeenkyrön Myllykolun Sillanpää-oopperan jälkeen läksimme iltakävelylle hotelli Ilveksen sivusta Kehräsaaren maisemiin, vaelsimme melkein Laukontorille saakka, rupesi janottamaan, piti niin vain palata samoja jälkiä takaisin. Vuosittainen luokkakaveritapaaminen oli tällä kertaa sovittu Tampereelle.

Kunnon kansalaiset painelivat jo nukkumaan, mutta oli siellä yhdeltätoista vielä janonsammutuspaikkakin. Vähän oli sateen jäljiltä märkää, mutta niin vain tarjoilijahenkilö suostui luuttuamaan istumapaikat. Helle ei hellittänyt yölläkään. Nuoruudesta tutut kanssakulkijat saavat unohtamaan moiset pikkuseikat. Vaikka tukka on märkä ja vaatteet hikoavat, silmiä saa pyhkiä, meitä vain nauratti.

Seuraavana päivänä tapasimme luokkakavereittemme ja puolisoittensa kanssa hotelli Tornin aulassa.  Katselimme miehen kanssa aulaa silmät ymmyrkällä. Kysyimme varmuudeksi että ollaanko oikeassa paikassa. Olimme.

Oitis löytyi oiva musiikkinurkkaus jossa sai pistää aidon vinyylilevyn soimaan  oikeaan levysoittimeen ja kuunnella musiikkia. Istuimme odottamaan muuta seuruetta. Aika lujaa musiikki soi mutta eipä kukaan ollut moinaankaan kun Dumari veteli Miehen elämää täysin palkein. Pojat lähipöydässä vain jatkoivat lautapelin peluutaan.

Kun vanha jengi oli saatu kokonaisuudessaan koolle taas, tungimme alkuasukkaitten kanssa hissiin jotta pääsisimme ylös maisemia katsomaan ylimmän kerroksen näköala- ja ravintolamaailmasta. Huikeat maisemat, hirveä hiki mutta onneksi baarista taikoivat monta lasillista helpotusta helteen kurittamille.

Tampereen maamerkiltä, Hotelli Tornista painelimme maisemareittiä Sorsapuistoon kanoja ihmettelemään ja maisemia töllöttämään. Mahtavaa. Kamala hiki taas, mutta löytyipä oiva jäätelökioski ja rannalta auringon hyvin lämmittämä penkki.

 

Tammelan torille seuraavaksi, taas tarkkailimme torielämään aikamme ja niin vain rupesi mustamakkarahampaan sijasta kahvihammasta kolottamaan. Yksi meistä äkkäsi napsutella puhelimensa näytölle Tammelan torin lähellä sijaitsevia kahviloita. Kissakahvila, oi sinne! Haastelimme paikallisten kanssa oikeaa suuntaa ja saimme tarkat ohjeet vaikka taisimme kyllä sanailla ihan muutenkin.

Sieltä se löytyi Purnauskis, aivan mistä pitikin, Aaltosenkadulta. Ovella odottelimme ja pääsimme sisään, kun asiakkaita ei ollut liikaa kissaeläimille. Vähän me tiedustelimme mihin vitosen pääsymaksu menee, mutta nielaisimme sen koska hyvä on löytökissojen pelastustarkoitus ja paikka oli kertakaikkiaan elämys kaikille aisteille. Kengät ovensuuhun. Ja kuin taikaiskusta sopivan iso pöytäkin löytyi. Yksi tuoli jäi vapaaksi, valkoinen tuuheakarvainen Lumi-kissa hyppäsi siihen. Kaikki koossa.

                                               

Nuukuus unohtui sen tien ja rupesimme innolla tavaamaan listalta kahveita, limsoja, paakkelseja ja muita kissakahvilan erityisherkkuja. Kauan jälkeenpäinkin puhelimme kissoista kahvilan ilmapiirin vietteleminä.  

Nälkä yllätti, niinpä reippailimme hiki päässä Tillikkaan perinteitä kunnioittamaan. Kalustimme ihan itse viileäksi ilmastoidun ravintolasalin puolelta pöydän itsellemme kun ei kukaan ehtinyt kieltelemään omatoimisuuttamme. Kyselimme vain jatko-ohjeita henkilökunnalta.  Onnistui, listalta löytyi oikeaoppiset pyttipannut koko porukalle ja janoakin sammutettiin samalla. Musiikki oli sangen manselaista ja toi mieleen jo unhottuneet opiskeluajat. Kaikki olivat tyytyväisiä kunnon ravitsevaan ruokaan emmekä kaivanneet mitään muuta. Henkilökunta vielä pahoitteli ettei ollut pöytiin tarjoilua, mutta hyvä ettei ollut. Mainio ruokarauha. Mahtavaa. Hiki virtasi. Taasen kulahti kanisterillinen tahikka muu astiallinen juotavaa.

Vaan eespäin oli määrä lähtea, Finlaysonin  alue oli vielä  tutkimatta. Siispä sinne, iltamme iloksi päädyimme Plevnaan yltä päältä hiessä, taas löytyi virkistystä.

Seuraavan päivän kohteeksi valikoimme yhden yön prosessoinnin tuloksena Vapriikin monimuseoalueen, sinne sitten pistelimme kosken rantaa puhelimia  ja kameraa näpsytellen.

Tutustuimme elämykselliseen, vaikuttavaan, monipuoliseen Marilyn Monroe näyttelyyn, kiertelimme tuhannen vuoden takaista Birckalan historiaa tutkistelemassa, viivähdimme hyvän tovin museokaupassa ja siunatuksi lopuksi juhlimme luokkatoverittaremme syntymäpäivää Vapriikin kahvilassa.

            Saa arvata kuka tässä hymyilee. No Marilyn ennen muodonmuutosta.

Kauniita yhteensointuvia lankoja luonnonväreillä värjättyinä Birckala 1017  -näyttelystä Vapriikista.

Scandic City ja Station tarjosivat muualta tulleille mainiot yösijat juuri sopivassa dynaamisessa kaupunkihyörinässä. Huoneet olivat viileät, katumelua ei kuulunut, hammasharjan ja juotavaa sai ostaa aulakaupasta ja sopuhintaan antoivat huoneet käyttöömme, että pääsimme vaeltelemaan pitkin Tampereen kaunista, vireää, ihmisen kokoista kaupunkia. Hiki päässä.

Onnea Raksu!