Siellä se loistaa
Vielä ehdin vähän haravoida, naapurissakin hääräävät pihalla, mummo ja pikkuinen poika.Haravoivat lehtiä kokoon. Nyt ne katsovat tänne päin, no katsokoot.
Voi voi ovat nuo hyvässä iässä,pikkupoika ja mummo, toisella murheet edessä toisella takana. Mitä ihmettä siitä nuoruudesta niin vouhkataan? Nuoruus on ihan yltiötyperintä aikaa mitä on elää tarvinnut. Vaikka pääsin siitä elämällä eroon, se vaanii kaikkialla. Kurkkii keittiössä olkapään yli. Saa muuttamaan kummalliselle paikkakunnalle. Rakentamaan nuotiota ja käristämään makkaraa vesisateessa. Hyppäämään maauimalassa pää edellä altaaseen, vaikka tuskin osasin edes uida.Ulkoiluttamaan koiraa jota pelkään kuollakseni.
Kirjoittelemaan hölmöjä kirjeitä, joita kadun vieläkin.
Riitelemään loputtomasti, kiukuttelemaan, nauramaan tolkuttomasti. Ympäröimään itseni ystävien muurilla, musiikilla, merkillisillä keskusteluilla, aamuyöhön kestävillä juhlilla. Tarttumaan vääriin käsiin, kärsimään lieskoissa kun toinenkin tekee saman.
Hetkellinen päiväelämä on ohut harso joka repeilee. Nuoruus häipyy vain ilmaantuakseen muina miehinä. Siellä se loistaa ikuisesti. Vaikka ei tohtinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti