Antin koeajot
Vanhoissa lännenfilmeissä ratsastajat katosivat loppukuvassa kohden auringonlaskua. Vanhan Simcan puikkoihin Antti hyppäsi auringon noustessa. Nykyisin Simcasta saisi kaiketi pulittaa pikku omaisuuden. Simca olisikin muuten ollut hyvä, mutta iskunvaimentimet olivat mennen talven lumia. Ei siis aivan helpoin ja turvallisin kärry, tuumin. Onneksi autosta ei tullut omaani, mutta se oli lajissaan ensimmäinen koskaan koeajamani kulkupeli.
Aivan sattumalta olen joutunut ajamaan autolla jos toisellakin tämän Simcan jälkeen. Kirjoittelin lehtiin autojuttuja. Koeajamieni autojen lukumäärää en edes muista, mutta niitä kertyi vuosikymmenten varrella satoja.
Luulisi, että eri autojen välillä ei ole suuriakaan eroja. Istutaan alas, startataan, käännellään rattia, painellaan kaasua ja lopulta jarrutellaan ja pysyhdytään.
Autoissa on kuitenkin eroja. Kohdalleni sattui kymmenkunta vuotta sitten minulle uusi automalli ja -merkki. Tämä se vasta on auto. Tämän ottaisin. Sittemmin olen ajanut saman merkin katumaasturilla pariinkin eri otteeseen, mutta alkuperäisen koeajoauton voittanutta ei niistäkään löytynyt.
Kymmenkunta vuotta sitten koeajolla vaikutuksen tehnyt automallia oli edelleen myynnissä käytettynä. Vertailin jonkin aikaa tarjolla olleita ehdokkaita netissä. Kalliilta ne tuntuivat meikäläisen budjetille.
Sitten sattui silmiini autoliikkeen mainoksesta sopivan oloinen yksilö. Muina miehinä kävelin liikkeeseen ja tutkiskelin autoja. Myyjä tarjosi merkkiä jos toistakin.
Tämän mielittelemäni Auton ympärillä hääri toinen autokauppias ja ostajaehdokas. Samperi. Auto oli melko varmasti menossa uuteen kotiin. Myyjä ja ostaja eivät tuntuneet kuitenkaan pääsevän sopuun vanhasta autosta maksettavasta välirahasta, joten kauppa jäi tekemättä. Onneksi.
Huoletonta näytellen kysäisin paljonko tuo Auto tuolla maksaisi. Hintapyyntö tuli reilusti alaspäin ja kaupat lyötiin lukkoon kädenpuristuksella. Talven varalle autoon vaihdettiin pyynnöstäni alle talvirekaat. Seuraavana päivänä ajoin Autoni uuteen kotiinsa.
Autolla ajon opettelun aloitin alle kymmenvuotiaana Huruslahden jäällä. Menopelinä oli vuoden 1959 -mallinen Mosse. Siihen aikaan ei turvavöistä ollut tietoakaan. Uimaan piti päästä kauniina kesäpäivänä. Mossella mentiin, minä ja hautakivikauppias Lintukreeni.
