Karen Blixen, yönaisten kuningatar sadan vuoden takaa

                                   Irma tarinankertojan jäljillä

                                                 Karen ja hänen veljensä Thomas Dinesen

Mia Kankimäen kirja Naiset joita ajattelen öisin, saa Irmankin pohtimaan yhteistä elämäänsä paronitar ja kirjailija Karen von Blixen-Finecken matkassa. Niinpä. 

Ihan ensimmäiseksi ajatukseni tavoittaa vuosikymmenten takaa sinut Karen Blixen elokuvasta Out of Africa ja kokonaisen naisen elämäsi sadan vuoden takaa. Elokuvassa vietettiin joulua 1919 joissakin lukuisista juhlistanne siellä Kenian seurapiireissä. Juhlista muistan vilauksen Denysin kuin myös Felicityn hahmoista. Myös Felicity vilahtelee elokuvan alusta sen loppuun saakka mukana, vaikka tarinaa Denysin ja Felicityn välillä ei kerrota. Tai sitten näen sinut Karen lentämässä Afrikan taivaan alla ystäväsi ja rakastettusi,  metsästäjän ja englantilaisen seikkailijan Denys Finch Hattonin kanssa kaksitasoisella lentokoneella. Niin huikaisevat maisemat ja koko Afrikan luonnon käsittämätön kauneus villieläinlaumoineen, järvineen, savanneineen ja ne vaaleanpunaiset flamingot. Vai kuvittelinko vain nähneeni nuo kauniit linnut elokuvassa? 

Pääaihe elokuvassa on Denysin ja Karenin suhde kaikkineen, koko elämän pituisine vaikutuksineen. 

Miten epätavallinen pariskunta, naimisissa oleva Karen ja Denys joka kaiken aikaa suojelee riippumattomuuttaan, suhteessa voimakastahtoiseen Kareniin, ajattelen jälkiviisaana. Denys kantaa Karenin farmille kasapäin lahjoja, elämyksiä: gramofonin, jotta he voivat kuunnella musiikkia, Denys vie Karenin tutkimaan Afrikan luontoa safareille tai katselemaan maisemia kaksitasostaan käsin. 

                                                  Karen Blixen, Kikuyu girl, 1923

Karenin mies paroni Bror von Blixen-Finecke säilyy avioeronkin jälkeen elämänsä loppuun Karenin lähipiirissä, kuin myös Denys ja hänen kuolemansa jälkeen tämän sukulaiset Englannista. Denys Finch Hatton haudattiin Keniaan Ngong kukkuloille Karenin ja Denysin yhteisten toiveitten mukaan. Kerrotaan että leijonat ottivat tavakseen majaille hautakummulla pian Denysin kuoleman jälkeen.

Seikkailunhaluinen, elämyshakuinen Bror tartuttaa Kareniin Afrikassa syfiliksen, joka oireilee eri tavoin Karenin loppuelämän ajan, vaikka taudin hoidossa käytetyt voimakkaat myrkyt vaikuttavat aluksi tepsivän tautiin. Dramaattinen tulipalo Karenin omistamalla kahvifarmilla ja täydellinen konkurssi ajaa Karenin takaisin Eurooppaan ja kotiinsa Tanskaan Rungstedlundiin äitinsä luo. Salakavala tauti vaikuttaa Karen Blixenin loppuelämään dramaattisesti kipuineen ja kaikkine muutoksineen. Lopulta Karen on vain suuria silmiä, luuta ja ohutta valkoista ihoa, ja painaa tuskin mitään, mutta elämän polte on kova. 

Karenin merkillinen viehätysvoima korostuu ja lisääntyy kilvan eri kielillä julkaistujen tarinakokoelmien myötä. 

Muistan ostamani kortin kotimuseosta Tanskan Rungstedlundista Karenin Amerikan matkalta, siinä hänelle pitävät seuraa kirjailija Arthur Miller vaimonsa Marilyn Monroen kanssa, Karenin seurassa on hänen uskollinen sihteerinsä. 

Paljon kirjoja ehti langanlaiha Karen Blixen julkaista, paljon kunniaa saavuttaa, juhlia, tapahtumia järjestettiin hänen matkatessaan pitkin maailmaa riutuneena mutta innoista säihkyvin silmin  viimeisiin hetkiinsä asti. 

Loppuunsa asti Karen kykeni pyörittämään ympärillään romanttisten runoniekkojen ja muitten nuorten nerokkaitten miesten piiriä kuin etsien vastinetta kaipuulleen, onnelle jonka melkein saavutti Afrikassa suhteessaan nuoreen metsästäjään, Denys Finch Hattoniin. 

Käsittämätöntä ja paikalleen naulitsevaa on joidenkin ihmisten persoonan läsnäolon voima vielä vuosisadan, vuosikymmenten jälkeen.

                                                       Karen Blixen, Omakuva

Elokuvan Out of Africa Felicity, oikealta nimeltään Beryl Markham pisti myös tuulemaan elämässään,  lensi ensimmäisenä naisena idästä länteen yhtä soittoa Atlantin yli, avioitui monet kerrat, tai tutustui muuten mielenkiintoisiin ihmisiin, kirjoitti muistelmiaan kirjaan West with the Night, jota itse Ernest Hemingway ylisti.

 Pitäisiköhän kaivaa Paula McLainin kirja, Circling the Sun? Yksi yönainen johtaa toisen luo. 

Irma yönaisten jäljillä

                       

                                          Irma antaa itselleen lahjan
 

Jouluna sain mieluisan lahjan itseltäni: Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin. Saman kirjan sai ystäväni lahjaksi minulta syntymäpäivänään tammikuussa. Päätimme muitta mutkitta Kankimäen yönaisten innoittamina kirjoittaa muistikirjoihimme ajatuksia joita yönaiset toisivat mieleemme. Niinpä ystäväni alkoi sen tien kirjoittaa kynä sauhuten rohkeudesta ja minä taas kaikensortin persoonallisuuksista jotka ovat saaneet minut tolaltaan ihastuksesta, hämmästyksestä, säikäyttäneet, hurmanneet älyllään nokkeluudellaan syvällisyydellään, viehätysvoimallaan, aistikkaalla vaatetuksellaan tai saaneet toivomaan olisinpa niin kuin hän. 

                          Skannattu Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -kirjan kansikuvasta

Juuri kun ryhdyimme ystävättären kanssa kirjoituspuuhiin, televisiosta tulee ranskalaisen televisiosarjaan, Kuolema maalaa taulun (L'art du crime),  yksi toisen tuotantokauden viimeisiä osia. En silloin halunnut kuvitella että tuotantokausi voisi loppua niin ykskaks, olin täysin sarjan henkilöitten pauloissa. Niin vain koitti paluu arkeen. Pääosan esittäjä Nicolas Gob, murheitten murtama ja räjähdysaltis konstaapeli Antoine Verlay sai minut oitis polvilleen pelkällä sielunsa mustelmia luotaavalla katseellaan. Mikä persoonallisuus, joka tunkee ruudun läpi ja nyrjäyttää sieluni sijoiltaan. Konstaapelissa on jotain niin tuttua, niin totta, niin vetovoimaista. Siellä Louvre ja d'Orsey vilahtelevat toimintaympäristöinä, aina vain paranee, kaljupää konstan vastaparina taiteentuntijanainen Florence Chassagne (Eleonore Gosset-Bernheim). Pariskunnalla ei ole mitään yhteistä, vihaavat toisiaan ensi silmäyksellä. Miten täydellistä. Mies ei ymmärrä taidetta, mutta rikoksia hän osaa tutkia. Taidekiemuroissa en oikein pysy itsekään kärryillä, mutta uskon kaiken mitä sarjassa selitetään, tai mitä väliä. 

Taiteentuntijanaisella on yllään heti ensimmäisessä osassa jonka sain silmiini, täydellinen samettibleiseri, intohimoisen tummanpunainen, täydelleen istuva. Niinpä palasin hetkessä mielessäni opiskeluaikoihin ja Tampereen yo-talolle ja Veltto Virtasen bändin keikalle. Veltto otti lavaa haltuun keltaisessa takissaan ja Tuomisen Eetu silmäili maisemia bassokitaran varressa. Lavan lähellä kuljeskeli lasi kädessään hoikka nuori mies, jolla oli keskeltä hyvään alkuun kaljuuntunut pääkoppa ja pitkä tukka. Niin kuin tässä olennossa ei olisi ollut kyllin ihmettelemistä, jäin tuijottamaan kahta mahtavan piiiitkätukkaista tyttöä uteliaisuudesta kihisten, syvästi ihaillen noita taivaallisia olentoja jotka heilauttelivat pitkiä kiharaisia,  toisella tummat toisella vaaleat kutrit, yli puolen selän ulottuvia hiuksiaan. Vaalealla oli täydellisesti istuvat vaaleansiniset kulahtaneet farkut ja vähän vyötärön alapuolelle ulottuva musta läikehtivä samettibleiseri. Mulle mulle, tuollaiset kuteet myös. Vaatteet tekevät elämästäni taikaa. Yksi bändin tyypeistä huomasi minutkin, tai oikeastaan hän pisti merkille Love recordsin logolla varustetun t-paitani. Miten sulla voi olla tuo paita, kun ei minullakaan ole, vaikka olen Loven artisti, tyyppi närkästeli.

Mutta, mutta, nyt siis tarvittiin pikimiten musta samettibleiseri joka kiiltää ja läikkyy ja säihkyy ja
muuttaa elämäni. Ja niin tapahtui.