Irman ja Antin kesärientoja

 

Lavatanssit Luvian Laitakarissa

Olisiko tänään torstaina jossakin lavatanssit, pähkäilevät Antti ja Irma kauniina kesäpäivänä. Ja löytyi. Vanhan ajan tanssilava Luvian Laitakarissa satama-alueella. Siellä on tanssattu jo vuodesta 1964, siis 60 vuotta. Puhelimesta katsovat olisiko sinne pitkäkin. Matka ja kustannukset tuntuivat siedettäviltä., kahdeksantoista euroa per nokka. Sinne siis. Kesäiset kostyymit valikoidaan nopsaan, ja kas molemmille sattuu päälle valkoista.  Onhan päivä sattuman oikusta myös heille tärkeä merkkipäivä.

Perillä satama-alueella Irma ja Antti ihailevat tovin paikan merellistä kauneutta, ottavat kuvia valokuvauskoneella. Sitten rynnätään lavan lippuluukulle, jossa biletit maksetaan ja sininen rannekoru saadaan käteen.

Pelit soivat ja juhlakansa tanssii innolla kaikenlaisin tanssikengin ja -tossukoin. Ja unelmien tanssimekot liehuvat. Pari keskittyy ihailemaan kauniita tanssiasuja, ja hienoja taivutuksia. On hyväkuntoista väkeä täällä. 

Illan artisti on tänään Anitta Mattila Bonita orkestereineen. Irma ja Antti tapasivat Anittan, nuorimman Mattilan sisaruksista vuosia sitten Anne Mattilan kesäisessä ja metsäisessä Taidekahvilassa Karviassa.

Anitta aloittaa vauhdilla orkestereineen. L-O-M-A on poikaa, uunituore rytmikäs kipale kaikaa ilmoille. Hetkessä mäntypanelinen tanssilattia on täynnä. Tilaa riittää kaikille tyyleille, urheilullisille ja niille jotka ottavat rennommin. 

Puhetta riittää paluumatkalle monesta uudesta persoonallisesta tuttavuudesta joiden kanssa osuivat sanalle.

Reidar S. Lentävän Lokin kesäteatterissa Uudessakaupungissa

Antti ja Irma kiinnostuivat kesän ehdottomasta suosikista kesäteatterista. Kappas vain, tuolla Uudenkaupungin matkailutoimistossa on myynnissä mielenkiintoisen kesäteatteriesityksen pääsylippuja ensi-iltaan, he hoksaavat. 

Nyt on ainakin yksi teatterielämys tiedossa, Irma hehkuttaa kumppanilleen. Pian koittaakin kesäkuun viimeinen päivä. Edes alkava vesisade hellejakson jälkeen ei haittaa, sillä Lentävän Lokin kesäteatteriesitykset pidetään sisätiloissa Kaupunginlahden rannalla.

Kylläpä täällä on paljon väkeä. Onneksi hoksasit hankkia liput ajoissa niin että pääsemme varmasti sisälle, Antti kiitteli Irmaa. Vähän hämärän katsomon laidalta löytyikin kaksi kuin heille varattua paikkaa.

Jännitys kohosi pelkästä odottelusta. Rosa Liksomin Reitari-romaanin pohjalta esityksen  ovat dramatisoineet ja ohjanneet Raija ja Pentti Nokkala. Aivan aluksi Raija Nokkala kertoi esityksen ohjaajana siitä kuinka viime tinkaan heidän oli tehtävä muutoksia joidenkin esiintyjien Lapin-asuihin vaikka niiden käytöstä oli neuvoteltu jo hyvissä ajoin. Puvustaja Mervi Lammisen avulla kuitenkin onnistuttiin jännittävässä tilanteessa saamaan valmiiksi tarvittavat uudet asut ennätysnopeasti.

Reidar Särestöniemenä pääroolissa esiintynyt Pentti Nokkala oli omassa elementissään koko näytelmän ajan. Samaa voi sanoa koko näyttelijäkaartista sekä esitykselle välttämättömistä taustavoimista. Ilman valoja, ääniä ja muita tehosteita ei pienehköön teatteritilaan saataisi esityksen vaatimaa vaihtelevaa  paikoin karnevalististakin  tunnelmaa. Irma kertoo liikuttuneensa sydänjuuriaan  myöten Simo Kivisen Antusta, joka pysyy hetkestä toiseen hötkyilemättä "isoilla jaloillaan", samoin naisnäyttelijöiden Tiina Viikin ja Emmi Mickelssonin huikeasta taidoista siirtyä koomisesta vakavaan ja kannatella koko näytelmää. Raimo Nummelan, Jukka Tyrväisen ja Seppo Kylanderin osuudet ilahduttavat syvältä kumpuavalla vakuuttavalla osaamisellaan. Jokainen tässä näytelmässä osaa ottaa vuorollaan paikkansa näyttämöllä. 

Kaikkiaan mukana esityksessä on kymmenen näyttelijää. Rooleja heille oli jaettu yhteensä kahdeksankymmentä, joten näyttämön lämpiössäkin riitti kiirettä erilaisten rooliasujen vaihdoissa. Esiintyjät nousevat kesäteatteri Lentävän Lokin lavalle kaikkiaan kahdessatoista esityksessä, joista viimeinen esitetään elokuun 11. päivänä 2024.

Horizon,  an American Saga - Chapter 1

Päivänä muutamana Irma ehdotti Antille että lähdettäisiin vähän kaupoille. Antti suostui. Ajaa hurautettiin kohti Bauhausia, koska tilillä vielä oli heinäkuun alussa rahaakin. Matkalla Irma näpyttelee puhelimestaan leffateatteri Luxen tarjontaa kauppakeskuksessa. Kävisikö Antille Kevin Costnerin ohjaama, osin tuottama, käsikirjoittama ja näyttelemäkin vuosien ponnistus Horizon, An American Sagan ykkösosa? Irma lukee selostusta neliosaiseksi suunnitellusta länkkärispektaakkelista. Vuosien ponnistus keskittyy Amerikan asuttamiseen, yhteentörmäykseen intiaaniheimojen kanssa. Kakkososaa pääsee katsomaan luultavasti jo vuonna 2024.

Välillä liikennevalot varoittelevat hirvieläimistä lähialueella. Irmaa ja Anttia naurattaa. Pistämätön keino. Eukko huutaa jollottamassa hirvimetsälle päin kaiuttimista. Eivätkä elikot tule tielle. Hyvä keksintö, varmaan kelpaisi muuallekin kuin Suomeen.

Kumppanit suunnistavat Raision Myllyssä Naantalin Aurinkoiseen, aikaa on naftisti, mutta he päättävät kuitenkin vahvistaa itseään herkullisilla katkarapuvoileivillä. Syövät, ja rynnistävät lippuluukulle. Leffateatteri on mukava paikka pistäytyä, on herkut ja tilata voi näytökseen mitä mielii. Mainiot tuolit, jotka saa säädettyä miten tahtoo.

Elokuvan jälkeen. Vähän on hämmentynyt olo kaikesta nähdystä. Rupeavat sitten ruotimaan Horizontin ykkösosaa. Kuin kuva-arvoitusta tai palapeliä, mitä siinä oikein tapahtui ja miten kaikki liittyy yhteen vai liittyykö. Kaikenlaista sitä.

Nykytyylin alle kahdessa tunnissa katseltavat  leffat saa nyt Horizontin kanssa unohtaa. Töllötettävää riittää yli kolmeksi tunniksi, eikä oikein mihinkään saada vielä selvyyttä. Mutta ei se mitään. Costnerin omia miljoonia on kulunut miljoonien perään. Jännitettävää riittää, saako ohjaaja rahoilleen katetta ja toteutuuko projekti hamaan neljänteen osaansa. Kolmatta osaa kuvataan kuitenkin jo.

Kevin Costner muistuu mieleen Tanssii susien kanssa -elokuvasta, sekin pitkäkestoinen, Amerikan alkuperäisasukkaiden näkökulmaa valottava western järkäles. 

Antti ja Irma hokaavat Costnerin vasta pitkään länttä valloittavia vankkurikaravaanien elämää seurattuaan salaperäisenä pyssysankarina roolinimellä Hayes Ellison. Myös Costnerin nuori poika, nimeltään Hayes Costner tekee roolityön apassien hyökkäyksen kohteeksi joutuneen perheen pojan osassa. Ja kaiken kaikkiaan roolihahmoja on hirmuinen määrä. On siinä Kevinillä ollut värväämistä. Ykkösosasta jäi erityisesti mieleen Sienna Millerin roolihahmo Kittredgen perheen äitinä.

Ja Horizont? Se on paikka johon uudisraivaajat rynnistävät parempaa elämää jahdatessaan. Apassit pitävät maata omanaan, mutta maa-alueen markkinointi jyllää, ja jokainen paikalle osuva saa merkitä alueen omakseen. Aina uudet karavaanit ilmestyvät paikalle kun edelliset on tuhottu.

Rekkamies Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä

Vielä oli Irmalla ja Antilla yksi viehtymys kesäteatterin perään: mielensä halasivat katsomaan Matti Eskon elämään ja musiikkiin keskittyvää Rekkamiestä Sappeen kesäteatteriin Pälkäneelle. Liput he noppasivat Myllyreissullaan Raision Prisman lippupalvelupisteestä. Sitten vain toimeksi halki puolen Suomen. Keskipäivän näytäntö auttoi toteutuksessa, ehtivät vielä illaksi kotiin.

Näyttämöllä istui Matti Esko Matti Eskona alusta loppuun nojatuolissa seuraamassa elämänsä kulkua ja esittämässä sopivissa kohden musiikkiaan. Niin se vaan menee kun on ihmisellä karisma, joka kerta kun laulaja itse nousi tuoliltaan ja ryhtyi laululle,  koko täpötäysi viimeisen esityspäivän yleisö eli mukana. Ja mies lauloi sillä iän syventämällä äänellään. Kesäteatterimusikaali kunnioitti esiintyjän pitkää uraa. Ja samaan hengenvetoon laajemmin ajateltuna koko kuljetusalan ammattikuntaa, niitä rekkamiehiä, jotka pitävät Suomen pyörillään.

Heikki Paavilaisen ohjaama ja käsikirjoittama esitys oli loppuun asti orkesteroitu, ja esiintyjät  huippuunsa viritettyjä laulun, esiintymisen ja tanssin taitajia. Koreografi Jani Rasimus oli tehnyt ammattimaisen upean koreografian, samalla kun hyppeli taiturimaisesti roolista toiseen kuten myös koko tiivis porukka repesi moneksi näyttämöllä.

Pääosan Matti Eskona eli Masana veti hurmaava farkkuasuinen ja komeaääninen näyttelijä Joni Leponiemi, taitavasti esitti myös roolinsa Matin vaimoa näytellyt Merja Koivula.

Matti Eskon (Eskonniemen) vaimo Pirjo Eskonniemi elävöitti läsnäolollaan itse tilaisuuden loppua ja hoitelemalla yhdessä puolisonsa kanssa väliajalla ja näytöksen loppupuolen levymyyntiä. Ihastuttava pariskunta. Ihan tuli mieleen eräät toiset legendat nimittäin Johnny Cash ja vaimonsa June Carter vanhemmalla iällä. Ja kyyneleet silmiin. Lopussa yleisö taputti seisaaltaan. 

Sisu-merkkinen rekan nuppi veti myös hyvin osansa alusta loppuun. Saivat sen käyntiinkin. Mutta Ad Blue ei tämän ikäiseen malliin sopinut. 

Irman ja Antin suosikit: Matti Eskon viimeiset hienot suomi-kantrahtavat levyt. 

Irma ja Irma ja pikku-Irma

 Irma tutkii serkun lukemistot

Irma-täti oli kaunis tumma kähärätukkainen hoikka ja pitkä nainen. Unohtumaton tyyppi. Irmaa kiehtoi lapsesta asti Irma-tädin käheä nauru, ehtymätön huumori, hyväntahtoinen luonne ja lannistumaton kaikkeen riittävä positiivinen lataus. Yksikin malli tuota sorttia riittää viitoittamaan tietä hyvän elämän airueena. Irma oppi ja opetteli ja oli luonnostaan samaa sukua. Hyvä kuuntelemaan pienestä pitäen, Utelias ja avoin. Ja niin kuin Kahvila Babylonin isäntä aina tuumaa, sairaan kiinnostunut muitten ihmisten asioista. Siksi hyvin pidetty ihminen.

Kaikkien suvun Irmojen lisäksi myös Irma-tädin elämänkumppanin tytär oli nimeltään Irma. Häntä kutsuttiin pikku-Irmaksi. Irma-tädin tytär sentään oli saanut aikanaan ihan oman nimen, hänestä tehtiin Marja-Liisa.

Marja-Liisa -serkusta kasvoi myös äitinsä tapaan rotunainen. Muita päätään pitempi, tumma, omapäinen persoona. Kasvaessaan serkku joutui muitten lasten pilkan kohteeksi, koska vanhemmat olivat olivat päätyneet eri teille. No aikanaan Irma-täti tyttärineen muutti pohjoiseen. Omaa kasvupaikkaansa eivät äiti ja tytär koskaan unohtaneet. Kesällä äiti Irma tyttärineen ja uuden puolison sekä tämän lasten kanssa autoilivat uuden perheen kanssa lomille synnyinkotiin. Tapaamaan sukulaisia, ottamaan osaa talon töihin ja viettämään aikaa rakkaalla synnyinseudulla joen rannalla, jossa aina paistoi aurinko, tuulet olivat lempeät, nauru raikui heinäpellolla ja muissa työn tohinoissa. Yhtä aikaa kaiken kukkuraksi menossa mukana kaikki kolme Irmaa. 

Irma tutki hartaana serkkunsa Marja-Liisan kirjahyllyä, ja rupesi kiinnostuneena pläräämään romaaneja. Tämän luen ja tämän, oi täällä on kiintoisaa suomalaista kirjallisuutta: Marja Liisa Vartion Tunteet, Maria Vaaran Likaiset legendat, Anu Kaipaisen On neidolla punapaula ja Surupukuinen nainen. 

Mainio kattaus, monissa teoksissa vilahtaa Marja-Liisan kotikaupunki Oulu. 

Irma tarttuu Marja-Liisan kaiman Marja-Liisa Vartion kirjoittamaan romaaniin Tunteet. Luonteva replikointi saa moneen kertaan Irman arvuuttelemaan henkilöiden motiiveja ja kätkettyjä tunteita puheittensa takana. Hämmästyttävän oivaltava teos kaikkine käänteineen nuoren parisuhteen kehittymisestä. 

Tutustuttuaan Marja-Liisa Vartion tuotantoon, Irma syventyi salapoliisin lailla Marja-Liisa Vartion henkilöhistoriaan. Mielenkiintoinen persoona, osin traagisine vaiheineen piirtyy Vartiosta löytyneestä Helena Ruuskan kirjoittamasta elämäkerrasta nimeltä Marja-Liisa Vartio kuin linnun kirkaisu. Teos kertoo Vartion nuoruuden avioliitosta, pitkästä yhteisestä elämästä Paavo Haavikon vaimona ja monista uutta kerrontatyyliä raivaavasta tuotannosta. Kuin myös järkyttävän yhtäkkisestä varhaisesta kuolemasta.

Kun Antti ja Irma läksivät mantereelle

 Muisteloja automatkalta Eurooppaan

 24.5. - 8.6.1986

I

Matkan suunnittelussa käytimme hyväksi viime kesänä saatuja kokemuksia, vaikka edellisvuoden tarkka kirjanpitovihko olikin hukkunut jonnekin.

 Tilasimme etukäteen ja maksoimme lauttapaikat väleiltä Naantali-Kapelskär ja Göteborg-Frederikshavn. Kaikkiaan rahaa käytettiin näihin noin 700 markkaa. Lisäksi autolle hommattiin vakuutukset ja SOS-vakuutus. Lisäksi henkilö- ja matkatavaravakuutukset, joten rahaa kului aika tukko jo ennen kuin pääsimme liikkeelle. 

II

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Naantaliin, josta ylitimme vanhalla rutiinilla ensimmäisen vesiesteen. Ajaminen Ruotsissa oli siinä mielessä säänneltyä, että meidän täytyi ehtiä klo 18.30 lähtevään laivaan. Automatka sujui kommelluksitta ja opasteet neuvoivat Göteborgissa tien satamaan.

 Reilun kolmen tunnin merimatkan jälkeen olimme Jutlandissa. Yöpymistä varten löysimme sopivan levähdyspaikan pikkutien varrelta. Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle varhain, sillä taivalta oli tarkoitus taittaa suhteellisen ripeästi.

III

Hankimme tälle reissulle Visa-kortit, joita oli tarkoitus käyttää tankkauksiin. Ne eivät käyneet kuitenkaan Tanskan rajan pikkuasemalla. Saksassa on käytettävä selvää rahaa. Päivän päätteeksi ylitimme Luxemburgin rajan. Ajettu kaunis vuoristoisessa maisemassa kierrellyt pikkutien vei suoraan kauniiksi mainittuun ja todettuun Echternachtin rajakaupunkiin. Ajoimme ylös valoisalle levähdyspaikalle. Matkaa itse Luxemburgin kaupunkiin vain noin 30 kilometriä.

IIII = IV

Maisemat näyttivät mukavilta. Itse kaupungissa tutkimme tien keskustaan ja jätimme auton vähäksi aikaa hiljaiselle parkkipaikalle. Luxemburgin keskustan kortteleissa kahvittelimme ja ostimme tarkan kartan. Päätimme käydä katsomassa kuinka ystävämme viihtyvät tässä uudessa kotikaupungissaan.

 Ennen iltaa ennätimme käydä linnoituksilla, joita on kaivettu kaupungin puolustajien turvaksi kymmeniä kilometrejä joenvarren kallioihin. Mielenkiintoista. Muutenkin totesimme paikan edulliseksi ja varsin monipuoliseksi ostoskaupungiksi. On muuten halpaa dieselinkin, noin 150 penniä litra.

V

Jälleen kerran olimme vierailulla näiden ystävällisten ihmisten luona. Tilaa talossa oli sillä kolmessa kerroksessa oli peräti kahdeksan huonetta, keittiö ja kaksi kylpyhuonetta sekä tietysti kellarikerros autotalleineen ja pieni puutarha takapihalla. Ja niin rauhallista aluetta aivan keskustassa. Joo.

VI

Kaikki loppuu aikanaan. Seuraavana päivänä aloitimme ajon kohti Etelä-Ranskaa. Vaikka päivä oli sateinen, niin moottoritiet vetivät mukavasti. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen emme kiertäneet Sveitsin kautta vaan pyrimme suoraan Provenceen. Aivan etelässä tutkimme, kannattaako ajaa pikkuteitä ja katsella maisemia. Todettiin, että ei kannata, koska liikenne oli tukkoista ja kyliä tiheässä.

VII

Aivan illan päätteeksi ajoimme pikkutietä L'Isle sur la Sorguen pikkukaupunkiin, joka on sivumennen sanoen joen saaressa. Niinhän nimikin sanoo. Ostoksia ja suunnistus yöpymispaikalle kolmen tähden  metsähotelliin. Hyvää mutta kallista. Heti seuraavana aamuna suunnistimme Fontaine de Vauclusen lähteille ja pikkukylään, joka on aivan sivutien päässä. Löytyi ja nautittiin. Sitten ajelimme pikkutietä tosi kauniissa säässä kohti Arlesia. Väliin jäivät Sant Remy ja muut maalareistaan tunnetut paikat. Tutkimme mielummin Vincentin parantolaluostaria (toukokuusta 1889 vuoden 1890 toukokuuhun, jolloin heppu sitten kuolikin).

 Ihanaa pikku vuoristotietä, valtiolliseksi harvinaisuudeksi luokitellun luostarijättiläisen ohitus ja muuta mukavaa. Lähdimme Arlesin pikkuisten teiden jälkeen kohti Ranskan kuulua Rivieraa. (Ei kolhittu ketään, vaikka oli tosi ahtaat paikat.)

VIII

Kuin ihmeen kaupalla löysimme moottoritietä ajettuamme pikkutien, josta kohtuullisen vuoriston yli ajettuamme näimme sinisen Välimeren. Alas mutkaista tietä. Toisessa hotellissa tärppäsi, joten otimme kohtuullisen hintaisessa kahden tähden hotellissa illallista ynnä menimme nukkumaan. Upea merinäköala. Melkoinen vaihtelu edellisyön metsikölle.

IX

Seuraavana päivänä matkustimme filmifestivaaleistaan kuuluun Cannesiin. Sää oli sen verran aurinkoinen (ei pilven hiutalettakaan), että inehmoisia oli mennyt rannoille makoilemaan. Itse uiskentelin parit kiepit tosi lämpöisen tuntuisessa merivedessä. Hyvästä liikunnasta väsyneinä jatkoimme edelleen matkaa kohti Nizzaa. Ajoimme kuitenkin todellista vuoristotietä kohti hajuvesien ja muiden yrttituotteiden "keksimispaikkaa" Grassea. Ennen keskustaa jälleen pieni ja hyvän tuntuinen hotellin ateria sekä pehmeät vuoteet. Ajelimme Grassen  keskustaan jätskeille ja katselimme kulkuetta. Tosi upeat vuoristomaisemat laaksoon. Kaukana siinteli Välimeri.

X

Lukuisten ostosten jälkeen jälleen rantaan ja Nizzaan. Ei tuntunut Cannesin jälkeen kovin ihmeelliseltä. Ajoimme osaksi sateenkin vuoksi suoraan, eli vuoristoista rantatietä mutkitellen kohti Monacoa ja Monte Carloa. 

 Monacossa tyydyimme kupilliseen kahvia. Turistit ravasivat laumoittain ruhtinasperheen palatsin pihalla kaukana kalliolla. Itse starttasimme valkoisen Rolssin ja muutaman kohtuullisen kokoisen huvipurren joukosta kohti Italian Rivieraa.

XI

Vaikka moottoritieosuudet eivät suuremmin enää herättäneet mielenkiintoa (niihin tottuu), niin siitä huolimatta tätä pätkää kannattaa kuvata hieman. Ensinnä nousu rannasta todellisten neulansilmämutkien jälkeen tielle. Hidas härmäläinen ajoi kaksi kertaa risteyksestä suoraan, kun ei millään meinannut uskoa tien tekevän tosi jyrkän mutkan. Ainakin 340 astetta ja melkoisella vuorenseinämällä.

XII

Ranskan moottoritien maisemat olivat upeita. Italian rajan ylitimme vaivatta. Uskomaton oli se tunneleiden määrä, joita tälle tielle oli ahdettu. Vähintään puolet matkasta ajettiin putkessa hurjimmilla kohdilla. Niinpä yhdessä tunnelissa oli rysähtänyt. Neljä äijää huuteli ja huiskutteli rättejä tiellä. Sitten seisoimme jonossa reilut pari tuntia. Tunneliin jäi neljä autonromua todistamaan, että vauhtia oli piisannut. Eihän tunneleissa saa hiljennellä. Vähintään 100 lasissa.

XIII

Sitä seurannut todellinen siltojen safari oli hurjempaa kuin pahinkaan vuoristorata. Onneksi selvisimme näistä silta-tunneli yhdistelmistä kunnialla. Saman tien ajoimme kohti Milanoa. Ohitimme kaupungin ja suunnistimme meille tuttuun Gardajärven maisemaan. Täälläkin on tunnetusti tunneleita, mutta tie on kapeaa ja mutkittelevaa. Opimme, että italialainen pistää huoltoasemansa hyvissä ajoin kiinni. Ja ihme kyllä löysimme hotelli Cristinan parkkipaikalle. Sinne vain huoneeseen.

XIV

Seuraavana lepopäivänä, joka oli muuten sunnuntai, katselimne Limonen pikkukaupungin menoa ja ajoimme Rivan kautta Torbolen läpi Malcesinen turistikaupunkiin. Siellä oli suomalaisia enemmänkin, sillä lähes joka toisen hotellin parvekkeelta kuului laulunhoilotusta suomeksi.

 Todella ruuhkaista, surffaajia viiletti jyhkeiden vuorten välissä. Autoja oli tungettu joka rakoon. Ohi tai edes eteenpäin ei päässyt. Huimapäisimmät kiipesivät rannan lähettyvillä äkkijyrkillä vuorenseinämillä. Aikamoinen karuselli, josta selvisimme hotelliin hyvissä ajoin aterialle.

XV

Seuraavana aamuna jälleen vuoristotien kautta moottoritielle. Italian läpi kohti Itävallan Insbruckia. Alppien ylitys ei tuntunut miltään noiden Italian rannikon karusellien jälkeen. Alpeilla ajetaan kuitenkin lähes koko ajan laaksossa (ainakin tällä turvallisella ja hyväkuntoisella pikkutiellä joka kulkee Insbruckista Seefeldin ja Garmisch-Partenkirchenin kautta Müncheniin). Pysähdyimme leipä- ja marmeladiostoksille, ostimme muuten omenahilloa Itävallasta. Tutustumisen arvoista seutua, nyt me vain ajoimme ohi.

XVI

Saksassa Alpit häipyivät taakse. Otin kuvan Münchenin olympiastadionin tutun näköisestä profiilista.

 Saksassa tiet olivat hyvät ja kaiken lisäksi maksuttomat. Itävallan alppisolamaksu oli yllättävän korkea, noin 50 markkaa. Lopulta illan suussa yövyimme levähdyspaikalla.

 Seuraavan päivän reitti kulki sitten yli rajan Eden pikkukaupungin kautta Amsterdamiin. Oli jälleen kotoisa olo. Hotellikin löytyi läheltä keskustaa hyvin vähällä vaivalla. Myös parkki autolle.

XVII

Hotellin nimi oli lupaavasti Asterix, Obelix ei ollut paikalla. Illalla tulinen ateria indonesialaisessa ravintolassa. Sateisen sään vastapainona hyväkin.

  Aamulla kiertelimme Rijksmuseon Rembrantit ja Vincent van Goghin museon taulugalleriat. Oli nähtävää.

XVIII

Amsterdam täytyi kuitenkin jättää, sillä matka jatkui Saksaan. Hollanin polttoaineella pääsimme läpi moottoriteiden peräti Tanskaan saakka. Illalla ei ollut enää pankki auki, joten tankkasimme Visalla hyvin löytyneessä kaupungissa. Etsimme yöpymispaikka, joka löytyikin jossain Nymfi tai sellaisesta kaupungista. Seuraavana sateisena päivänä tutkiskelimme Tanskan länsirannikon omalla tavalla lohduttoman näköisiä heinäkumpu- ja hiekkamaisemia. Maa oli kuin poltettu. Poikkesimme pieneen kalastajakylän satamaan, jossa oli laiva poikineen.

XIX

Länsirannikon kierros päättyi aivan Tanskan pohjoisimpaa kärkeen. Yövyimme kuitenkin Skagenissa, noin 4 kilometrin päässä olevassa kalastajakaupungissa. Paljon troolareita ja kalaravintoloita satamassa. Visa ei kelvannut, joten lupasimme maksaa laskun aamulla, kuten teimmekin. 

 Yöpymispaikkana oli tanskalainen Sjömanshejm, eli merimieskoti. Oli siellä kait joku merikarhukin, meidän lisäksi. Aamulla ostosten jälkeen Frederikshaveniin odottelemaan laivan lähtöä. Ja jälleen yli Ruotsiin Göteborgiin.

XX

Täällä Ruotsissa olimme rikkaita, sillä osteskelimme Visalla laivalta kaikkia turhuuksia, eli tuliaisia itsellemme ja muille. Yövyimme lähellä Norrtäljeä. Ohitimme Uppsalan yövalaistuksessa.

XXI

Tämä viimeinen varsinainen matkapäivä vietettiin oikein ostosten merkeissä. Oli lauantai ja kaupatkin auki, mutta varsinaiset ostokset teimme OK-huoltoasemalla. Tuli hankittua parit pelastusliivit, asuntovaunuun halavalla saatu Porta Potti ja kaikkea muutakin tarpeellista. Jälleen kävi Visa.

 Kapellskärin satamasta olimme saaneet hyttipaikat jo aikaisemmin, joten laivan odottelu sujui kohtuullisen mukavissa merkeissä, vaikka jo totuttuun tapaan satoi, väliin rankastikin. Pienet yömyssyt, perinteinen saunominen ja hieman ruokaa, siinä lähes tulkoon illan koko ohjelma.

 

Olimme jälleen aamulla lähestulkoon ikionnellisia, sillä jälleen kotona ja ilman mitään pahoja sattumuksia. Kilometrejä jäi taakse näidenkin kahden viikon aikana noin 6840, eli melkoinen hujakka. Autokin pelasi hyvin. Ei tehty mitään korjauksia.

Loman toinen osa on tarkoitus viettää rauhallisesti kotomaassa. Vedämme mukana asuntovaunua. Euroopan kiertueen kustannukset olivat rahassa katsottuna  noin 8000 markkaa kahdelta hengeltä. Ostospuoli on mukana kokonaan, mutta tulihan sitä nähtyä ja koettua. Viisastumisesta ei vielä kannata puhua mitään.

Ylös naputeltu ensimmäisenä kotimaan päivänä 8.6.1986. Terveisin Antti.