torstai 14. toukokuuta 2020

Nautelankoski

                                  Menkää tekin Nautelankoskelle!


Nautelankoski, joka on aikaisemmin tunnettu Kukkarkoskena, sijaitsee Aurajoessa Liedon kunnassa. Keväällä rentukat loistavat. Navigaattorin avulla löytyy helposti Nautelankoskentie 40 ja auton voi jättää kotiseutumuseon parkkipaikalle. Bussillakin pääsee, tai vaikka pyöräillen. Nautelankoskella voi pistäytyä tutustumassa Nautelankosken museoon ja siihen kuuluvaan Lauri Nautelan museoon, pistäytyä museon kahvilassa tai museopuodissa niiden aukioaikoina.



Nautelankosken kotiseutumuseo on lähellä parkkipaikkaa.



                        Nautelankosken rannoilla on asuttu jo noin 5000 vuotta sitten.




                    Joki putoaa puolen kilometrin matkalla noin 17 metriä.


Molemmin puolin koskea joen rantaa kulkee luontopolku.




Nautelankoski näyttää olevan perhokalastajien suosiossa.

Kevätesikot.

Eri vuodenaikoina alkueella voi ihastella erilaisia kukkivia kukkia ja muuta kasvillisuutta.


Vuosina 1806-1807 rakennettu Nautelankosken mylly on alkuperäisellä paikallaan. 


        
Luontopolun varrella voi ihailla harvinaisen laajaa tuomilehtoaluetta.



               Luontopolulta voi myös monin paikoin ihailla vanhaa Nautelankosken siltaa.





Valkovuokot kukkivat toukokuussa.



Rentukat hehkuvat keltaisuuttaan koskessa ja kosken partaalla.








Peipponen.

                                  Nautelankoskella on rikas linnusto ja myös lintutorni.




Mukaan voi mainiosti tuoda omat retkieväät ja nauttia kahvia kosken kivillä tai museoiden pihoilla.





Alueella on opasteita luontopoluille ja lintutornille.


Illan istuja kivellä kalaa odottelemassa. Tästä ei Suomen kesä parane.









tiistai 28. huhtikuuta 2020

Antti ja Jack London

Jack Londonin matkassa 


Kirjaston hyllyiltä löytyi vielä niiden avoinna ollessa muutama Jack Londonin kirjoittama teos. Nythän koronarajoitusten vuoksi kirjastojen ovet ovat suljettuja. Itse asiassa kiinnostuin Londonin kirjoista uudelleen sitten nuoruusaikojen elokuvan "Erämaan kutsu" jäljiltä. Hänen tarinoitaan olisi mukava lukea. Tällä hetkellä elokuvateatteritkin ovat kokoontumisrajoitusten vuoksi suljettuja.
  Heti kirjan alussa muistellaan itse kirjailijaa ja hänen elämäänsä. Jack London syntyi vuonna 1876 San Franciscossa ja varttui Oaklandissa ja läheisillä pientiloilla. Olisi siis oiva työmies nykyisen poikkeusolojen Suomen maatiloille.

  Martin Edeniä pidetään Jack Londonin omaelämänkerrallisimpana teoksena. Sitä se pitkälti varmastikin onkin. Aivan tavallinen romaani ei ole, sillä siihen on nivottu sen ajan elämää monilta eri puolilta. Itse Martin Eden kertoo romaanissa samantyyppisistä hurjista ja vaarallisista kokemuksista, joita London koki nuoruudessaan.
  Kirjan juonta ei kannata paljastaa, mutta se lienee jotenkin ennakoinut myös Londonin omaa elämää, sillä mies kuoli varsin nuorena 40-vuotiaana vuonna 1916. Martin Edenin hän oli kirjoittanut seitsemän vuotta aikaisemmin.
  Ehkä kiinnostavinta kirjassa on Martin Edenin ikuisesti tuntuva kamppailu paremman elämän saavuttamiseksi. Kirja sopiikin hyvin korona-ajan klassikkolukemisiksi. Mitä Martin Edenille sitten tapahtuu kun kaikki kova työ tuo tulosta? Tässä tapauksessa ikuisesti aina vain palautetut käsikirjoitukset löytävätkin julkaisijansa ja Martin Edenistä tulee kuuluisa.
  Mies ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. Kova raadanta oli jo takana mutta kaikki tuttavat ja lähisukulaiset pitivät häntä luuserina. Julkisuuden ja rahan myötä alkoi löytyä ystäviä ja päivälliskutsuja sateli. Martin Edenin kertaalleen jättänyt kihlattukin olisi halunnut takaisin.
  Kokiko Martin Eden loppuunpalamisen? Edes houkutteleva Etelämeri ja suuret suunnitelmat eivät riittäneet.



Jack Londonin Etelämeren seikkailuja sopii hyvin lukukaveriksi Martin Edenille. Etelämeren seikkailuja ilmestyi suomennettuna jo vuonna 1913. Jack London kuvaa teoksessa elämää trooppisilla saarilla. Niiden ihmisiä ja erilaisia olosuhteita sekä kohtaloita. Myös ystävyys on tärkeässä roolissa. 
  Novellimuotoiset tarinat ovat varsin lyhyitä mutta kiinnostavia. Erääänlainen katsaus menneeseen aikaan. Silloinkin ihmisiä riivasivat erilaiset luonnonilmiöt eikä elämä ollut palmun alla auringissa lekottelua edes matalalla Tyynenmeren Hikueru-särkällä - päin vastoin.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kaihileikkauksesta

Kaihileikkauksessa korona-aikaan


Ihmissilmä on ihmeellinen kapistus. Tai oikeastaan kaikki se, mitä päässä tapahtuu kun tajuaa näkevänsä jotakin. Nyt näytti siltä, että vanhoilla silmälaseilla ei pärjää riittävän hyvin. Varsinkin pimeällä autoillessa vastaan tulevien autojen valot tuntuivat häikäisevän aikaisempaa enemmän ja kaukana horisontissa siintävät maisemat näyttivät tavallista sumuisemmilta kirkkaassa päivänvalossakin.
  Ei kun optikon pakeille. Ensin valitus silmälaseista: näissä on varmasti jotakin vikaa. Mittausten ja tutkimusten jälkeen optikko tokaisi, että tässä tarvitaan silmälääkärin tutkimus. Saman tien laitettiin silmälääkäriaika varaukseen ja odottelua.
  Vielä tässä vaiheessa ei ollut paljonkaan tietoa nyt jo pahaksi yltyneestä  koronaviruspandemiasta, joka tuli ryminällä myös Suomeen. Silmälääkäri tutki parin viikon kuluttua silmät vieläkin tarkemmin ja tokaisi: molemmissa silmissä on harmaakaihi.
  Lääkäri sattui olemaan Mehiläisen silmätautien esikoislääkäri ja kirurgi. Kysäisin heti mitä tuollainen kaihileikkaus sitten maksaa. Sen voi halutessaan tehdä vain toiseen silmään. Saman tien varattiin leikkausaika vajaan kolmen viikon päähän.
  Sain iso nipun ohjeita ja tiedot ennen leikkausta käytettävästä lääkityksestä ja kyselyn terveydentilasta. Leikkauspäivän aamuna astuimme bussiin ja ajoimme taksilla perille silmäsairaalaan. Oman auton käyttö ei ollut mahdollista, sillä leikkauksen jälkeen kuluu jonkin aikaa näön palautumiseen.
  Jännittävä paikka. Päällysvaatteet narikkaan ja lipokkaat jalkaan. Sitten istuskelemaan säädettävään lepotuoliin omissa vaatteissa. Mukava asento ja odottelua. Hoitaja kävi tiputtamassa kolmeen eri otteeseen neljänlaisia tippoja silmiin. Piipahdus tietokoneella tehdyssä kaihimittauksessa, jossa saatiin tiedot silmiin laitettavien implanttien voimakkuuksista.
  Hoitohenkilökuntaa hääri leikkaussalissa. Selälleen makuulle ja valmisteluihin käsiksi. Leikattava silmä jätettiin esille ja muut kasvot peitettiin. Anestesialääkäri tarkkaili monitorista verenpainetta ja sykettä koko operaation ajan.
   Leikattavaa kohtaa pestiin ja desinfioitiin useaan kertaan. Leikkauksen aikana piti tuijottaa silmää liikuttamatta mahdollisimman tarkasti samaan valopisteeseen. Itse leikkaus ei tuntunut puudutetussa silmässä, mutta sillä näki koko ajan. Melkoinen valoshow vähän kuin uudenvuoden ilotulituksessa, kun värit vaihtelivat. Ei kulunut pitkään, kun vasemman silmän leikkaus oli ohi.
  Oikea silmä valmisteltiin samalla tavalla moneen otteeseen desinfioimalla. Nyt silmän pitäminen paikallaa leikkauksen aikana oli vaikeampaa ja silmässä oli jonkin verran painon tunnetta, niin kuin kirurgi varoitteli ennen operaatiota.
   Leikkauksen päätyttyä suojavarusteet poistettiin ja silmää desinfioitiin moneen otteeseen. Tässä vaiheessa näkö oli lähes kokonaan hävinnyt. Molemmat silmät peitettiin vahinkojen välttämiseksi läpinäkyvillä suojakilvillä, "mulkosilmillä". Saattajaa tarvittiin niin taksimatkalla kuin bussissakin. Kotona sohvalla maailma oli vielä sumuinen mutta liiankin valoisa ja puudutuksen loputtua silmiin alkoi koskea.
   Kotona silmiin pitää tiputtaa määrävälein kahdenlaisia tippoja ja hoitoa on jatkettava toisella tipalla vielä neljän viikon ajan. Sen jälkeen on vuorossa silmälääkärin jälkitarkastus. Koko tänä aikana ja vielä puolen vuoden ajan on käytettävä aurinkolaseja. Ensimmäisellä viikolla silmät on suojattava nukkumisen ajaksi annetuilla suojakilvillä.
  Kolmisen päivää leikkauksen jälkeen on vielä vaikea sanoa mikä on lopputulos. Koska toisessa silmässä on kauko- ja toisessa lähinäkö, niin niiden yhteen sovittaminen vie aikansa. Näkö on kuitenkin kirkas ja silmissä on vain pientä roskan tuntua.
  Kävelemäänkin pitää opetella uudestaan. Vahvat miinuslasit aiheuttivat sen, että kaikki näytti olevan todellista kauempana. Nyt linssejä ei tarvita ja kaikki näyttää olevan paljon lähempänä ja suurempaa.
  Alun perin suunnitelmissa ei ollut ryhtyä näin suureen operaatioon eikä silloin ollut tietoakaan meitä kaikkia näin pahasti piinaavasta koronaepidemiasta. Kotiin linnoittautuminen ja silmien parantelu sopivan kuitenkin hyvin yhteen. Ei mene tämäkään aika aivan hukkaan.
  Kaihileikkauksista kuulee monenlaisia juttuja ja jopa pientä pelotteluakin. Ikääntyessä kaihi on kuitenkin melko todennäköistä. Omalla kohdallani leikkaukseen päädyttiin tässä vaiheessa vähän kuin sattumalta. Kesään mennessä nähdään kuinka meidän kaikkien elämään vaikuttavan koronaviruksen kanssa pärjätään. Toivottavasti saamme silloin seurata maailmaa uusin silmin.


torstai 19. maaliskuuta 2020

Täti koronataistelussa

                                 Täti ja hänen koronansa


Me ketään tottelemattomat vapaat huolettomat hippi- ja individualisti sukupolven kasvatit päätämme että on korkea aikaa lähteä katsomaan että yhdeksänkymppinen täti pärjää pääkaupungissa poikkeusolojen yli. Täti suostuu vierailuun epäluuloisesti, aavistaa että taas ne tulevat hyvää tarkoittavia neuvojaan jakelemaan. Sovitaan vierailupäivä, jonka merkkaan kalenteriin. Täti koittaa vielä siirtää vierailua, koska eihän meitä sovi rasittaa. Minua rasittaa kinastelu ja kursailu, mutta pidän suuni.
- Kyllä me nyt tullaan, kohta se on myöhäistä ja valmiuslait päällä. Täti myöntyy, vaikka inttää vielä että kerrankin ajatteli meitä ja meidän parasta. 
Varustan poikkeuolojen kasseja hänelle, vien Sokkarista viimeiset vessa- ja talouspyyheet, vaikka kohta latovat lisää, laitan oliivipohjaisen koronasaippuan, Antti löytää kertakäyttökäsinepakkauksen kaupasta. Varustan laukkua muutamalla Eeva-lehdellä joissa on artikkeli Elisabeth Taylorista, ynnä kaikkea sitä mistä täti tykkää lukea. Siinä sitä tädillä aika hurahtaa samalla kun ollaan senioreitten koronakaranteerissä. Vielä sujautan laukkuun Mustosen "Paimentytön", Syrjästäkatsojan tarinoitten ensimmäisen osan. Täti on elänyt pitkän elämän ja muistelee joskus paimenessaoloaankin. Ai niin ja täti on valitellut maksa-arvojen kohonneen, niinpä kassiin mahdutetaan Ruutin "Terve maksa" niminen opastuskirja. Farmaseutti neuvoo ottamaan lääkkeeksi Panadolia,  flunssalääke on lievästi kohonneisiin maksa-arvoihinkin sopivan ja jos korona iskee. Ei sitten pääse veri niin vilkkaasti virtaamaan ja pahentamaan keuhko-oireita.
Antti kieppaa kaupasta isoja pulloja vadelman makuista kivennäisvettä ja mustikkakeittoa monta purkkia. Näyttää päivämäärät riittävän kesään asti. Puuroa täti keittelee aamuin illoin: siispä Neljän viljan Nalle-hiutaleita, kauraleseitä ja Elovenaa. Ruokapalvelu toimii palvelutalossa, ja lähikaupasta saa varmasti tilattua murkinaa, ettei nälkä tule. Näihin asti kaikkialla liikkuva täti on roudannut itse kaupoista makoisat eineet.
Kahvilan isäntä laittaa mukaan pari putelia kahvilan omenatuoremehua suoraan pakkasesta. 
Ja Juhlamokkaa aina tarvitaan, niin ja myös muutama purkki kahvimaitoa. 


Matkalla Helsinkiin poikkeamme Piihovissa tankkaamassa. 
- Oi, tuolla on juuri tädin maun mukainen vaaleanpunainen kukka-asetelma. Se mukaan. Ja niin jotta ruoka maittaa, ostamme Piihovin ruokakaupasta oikeaa voita ja oliivipohjaista levitettä, toivottavasti kelpaa puikula-ruisleipiensä päälle. Soitamme tädille, ja pyydän että sonnistautuu lähtemään asiointireissulle. 
Ihmettelemme mistä ihmeestä suomalaiset ovat voineet saada niin monta koronatartuntaa, kun eihän täällä  harrasteta mitään lähikontaktia. Mutta ei, viekkaat  italialaiset ovat  tupanneet laskettelijoitten suuhun. Tarjoilleet jäyhille kunnon ugreille drinkkejä rinnebaarissa. Halailleet ja moiskautelleet. Varmaan. 
Matkalla tuntuu välillä kuin todellisuus olisi vähän nyrjähtänyt raiteiltaan. Hiljentynyt moottoritie.  Antti ajaa ja selaan jatkuvasti täydentyviä koronatiedotteita puhelimesta. Kunnes alamme lähestyä kaupunkia ja laitan päälle opastuksen kohteeseen. Kymmentä minuuttia ennen saapumista soitan taas ja sanon että kohta ollaan ja heti lähdetään pankkiin ja sitten vain takaisin kämpille ja jatkamme matkaa sen tien takaisin kotiin. 
Täti aavistaa että on tuomisia ja vaatii mustat nahkahanskat kädessä viittoillen että peräluukku avataan ja tavarat kontista siirretään ylös hänen palvelutalon asuntoonsa. Niin tehdään.


Täti tilaa sitten taksin ja lähdemme Itäkeskukseen pankkiasioille. Vaan lappu oli pankin luukulla. Monta A-nelosta ovessa. Ystävälliset itäkeskuslaiset selittvät meille että ainoat kassapalvelut löytyvät Annankatu 34:stä. Ulos vaan ja uusi mittariauto. Taksineiti ei usko että Annankadulla on pankkia, hän soittaa johonkin palvelunumeroon ja samaan aikaan minä näpyttelen puhelimesta esiin pankin chatin. No eivät mitään soittele takaisin mutta chattaavat osoitteen josta voi tarkastaa pankkipalveluita. Selviää että Annankadulla on kuin onkin pankki ja symbolista selviää että on kassapalvelut. Sinne sitten. Olemme perillä. Antti huomaa  nopeasti pankin ja täti saadaan ulos taksista rollaattoreineen. Ovella on raamikas vartija ja vain tietty määrä ihmisiä pääsee sisään. Saamme nopeasti vuoronumeron ja vuoron ja täti pääsee asioimaan. Laitan tädille liian matalan tuolin, hän ei suostu istumaan vaan hoitaa asiat seisaaltaan vaikka pakkaa huippaamaan. Täti kohtaa myös tuttuja virkahenkilöitä mutta jotkut ovat liian kiireisiä tervehtimään vanhusta. Eikä ihme, sillä kiirettä pitää, konttori on juuri avattu. Itäkeskuksen konttori oli laiteettu kiinni koronaviruksen takia. Kaikki sujuu kuin tanssi tässä upouudessa konttorissa.
Ajelemme takaisin hoivakotiin, saatamme tädin asuntoonsa ja eroamme ilman halailua. Tätiä vähän itkettää. Seuraavana päivänä täti soittaa ja on kuin taivaassa kaikkien tavaroittensa kanssa, hän on saanut jo uuden nivaskan jatko-ohjeita miten elää eteenpäin tätä korona-aikaa.
Paluumatkalla pidämme levyraadin Antin kanssa. Haemme Kasvihuoneilmiöstä kahvit. Miettivät pitäisikö sulkea kun on niin hiljaista. Laitamme soimaan vanhan liiton musiikkimiehiä Dannyä ja Tapani Kansaa. "Kalliosaari kestää" voittaa ensin ja Tapani Kansalta "Eloise". Lähestymme kotia ja taivaalta vihmoo vettä ja räntää. Tehtävä suoritettu.

Kuvat: Martta Wendelinin kuvituksista

perjantai 3. tammikuuta 2020

Taiteilijasisaret Uudenkaupungin Crusellissa

"Reittejä" Auli Sormusen, Susanna Pihlajan ja Hannele Salmelan taiteen maailmaan. Taidenäyttely Crusellissa.

Susanna Pihlaja: Vanha sydämeni 2019 

Itsenäisesti ja toisistaan erillään työskentelevät taiteilijat saavat "Reittejään" tutkivan hämmästelemään. Syväältä luotaavat teokset viiltävät ja vihlovat ja kutsuvat luokseen aina uudelleen. Onneksi Crusellin Liljelund-halliin voi poiketa ilmaiseksi 17.1.2020 asti  ti-pe 10-17, su 12-16, osoitteeseen Kullervontie 11.
Koskettavien teosten vierellä haluaa viettää aikaa aivan itsekseen, teokset avautuvat vähin erin ja hitaasti,  jotkut äkisti kuin halolla päähän lyöden tai tikarinpistolla suoraan sydämeen.
Samalla paikkakunnalla asuminen näyttää työntävän yksilöllisiä uusikaupunkilaistaiteilijoita tutkimaan eri suunnista elämän arvaamattomuutta. Yhteisöllisyydessä on voimaa, vaikka sitä ei edes tiedostaisi, kuten  aikoinaan taiteilijayhteisöissä Ahvenanmaalla Önningebyssä tai Tanskan Skagenissa, Ruotsissa Siljan-järven ympäristössä tai Suomessa Tuusulan järven seudulla.

 
Auli Sormunen: Kukinto 2019


Auli Sormunen: Uusi huone 2016


Auli Sormunen: Lepatus 2018


Auli Sormunen: Maaginen kylpylä 2019


Auli Sormunen: Mielteissä 2019


Auli Sormunen: Limbinen järjestelmä 2015



Auli Sormunen: Samsara 2017


Susanna Pihlaja: Läpimurto 2019

Susanna Pihlaja: Surun ja toivon laulu 2019


Susanna Pihlaja: Loitsu 2019

Susanna Pihlaja: Intuitio 2019

Susanna Pihlaja: Corona 2019

Susanna Pihlaja: Kevyempi kulkea 2019











"Linnut, puut, ihmisten, etenkin tyttöjen ja naisten kasvot kiehtovat minua eniten.  Aistin, että niillä on minulle jotain kerrottavaa",   Hannele Salmelan sanoin.


"Reittejä" -näyttelyn taiteilijoiden äärellä irtautuminen arjesta on kiehtova, houkuttava, joskus selkäpiitä karmiva matka tunteiden, loputtomien labyrinttikäytävien sokkeloihin. Voi peilata omia polkujaan vasten taiteen luomuksia. Löytää loputtomasti kysymyksiä, ehkä myös vastauksia ja heijastumia kokemuksistaan, irtiottojaan ja kykyään pysyä pinnalla kaikesta huolimatta. Ja voi löytää valoa, talvisen pimeytensäkin keskeltä.

Hannele Salmelan pienen taidekirjan tutkimiseen kannattaa varata aikaa.


Lopuksi voi poiketa puutalokaupungin kaduille sulattelemaan näkemäänsä, piipahtaa yllättäen löytyvään pieneen kahvilaan tai ravintolaan.