maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ihmeiden ja ihmettelyn aikaan: Joel Haahtelan Adelen kysymys

                                 Hetkittäin rajapinnat säröilevät 


 
Kuin ihmeen kautta näkymätön pinta säröilee ja jokin merkillinen pyhän mysteerin tuntemus hipaisee ajatuksia Joel Haahtelan pienoisromaanissa Adelen kysymys.

Adelen kysymys saa aikaan ajatusmyrskyn kiehtovalla tarinallaan miehestä joka matkustaa luostariin Ranskaan Pyreneiden juurelle selvittääkseen Adelen tarinaa, ystävälleen tapahtunutta melkoista positiivista muutosta, selittämätöntä arjen ihmettä.  Myös päähenkilön oma elämä kaipaa muutosta.

Luin kirjan kahteen kertaan, koska tarina vaatii siirtymistä mietiskelevään tilaan. Lukuelämys on meditatiivinen, ihmettä täynnä, uusia vasta putkahtaneita ajatuksia, uutta hiljaista virtaa. Lukuihmeen kokeakseen on unohdettava itsensä, rationaalinen mielensä, sukellettava Adelen kysymyksen virtaan, jotta voi ihmetellä pinnanalaisia värejä ja muodostelmia ja kerrottua matkaa, joka muuttaa jotakin myös lukijassa.

Adelen kysymyksen ääreen rauhoittuminen aiheuttaa pieniä nyrjähdyksiä todellisuuteen, kertomuksen mietiskelevyys jysäyttää yllättäen päähän ajatusten vyöryn ja kihinän. Alkukuvaksi nousee ihme. Tapahtuuko niitä, emmekö vain huomaa, jos ihmeet ovatkin jonkinlainen onnekkaiden toisiinsa linkittyneiden sattumien ketju. Vaikka menettäisit tärkeimmän tai sairastuisit, voit silti elää täysillä. Tai kirjoittaa tarinaasi kaiken keskellä. Avata veräjän, lähteä maailmalle. Antaa myös Neitsyt Marian hengittää pyhyyden ilmavirtaa Adelen ihmeen ikiaikaisena henkäyksenä.

On lumoavaa Adelen kysymyksen lukemisen viemänä siirtyä ajatuksesta toiseen, keskittyneenä kuin pyhään kirjoitukseen, iättömään totuuteen, joka alati muuntautuu miten tahtoo. Kuin ensi kertaa lukemisen virrassa oivaltaa kertomuksen piileviä salaisuuksia, allegoriaa. Adele kysyy myyttiensä takaa hänelle pyhitetystä luostaristaan: "Olinko minä joskus, ja jos niin mikä osa minun tarinastani on tosi?" Pienoisromaanissa ihmeet olivat tosia Adelen aikaan ja ovat yhä. Mutta kulttuuri muokkaa  ja kanonisoi pyhimyksiä omiin tarkoituksiinsa. Adelen herättämät kysymykset sopivat moniin muihin merkittäviin uskonnollisiin pyhiin henkilöihin, mestareihin.

"Adelen tarina" alkaa elää, vuosisatain kuluessa se vaeltaa outoihin kyliin, maailman ääriin, vetää puoleensa kuin magneetti uusia kotimaita. Niin tai näin, ihmeitä tapahtuu. Nykyihminen varoo uskomasta näkymättömiin voimiin. Raamatulliseen aikaan palava pensas puhui Moosekselle, Jeesus käveli vetten päällä. Minne ihmeet katosivat?

Päähenkilön joulukuun kulun seuraaminen Adelelle pyhitetyssä luostarissa veljineen vaikuttaa lukijaan kuin lempeä, tuskin havaittava tuulen humina. Luostarin ilmapiiri itsessään on eheyttävää, kutsu on hiljainen ja kutsun kuullakseen on hengitettävä luostarin ilmapiirin tahtiin.  Päähenkilö on ihmeen perässä, mutta mitään merkillistä hän ei koe. Ehkäpä hän ei vain huomaa pieniä hitaita ihmeitä.



                      Serafim Seppälä, Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa








perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kirjoittamisista, kirjoista, elämästä ja rakkauksista

                                                     

                                                 Elämyksiä kertojan kyydissä 


Valpastun aina kun löydän kirjailijoiden tuotannnosta kirjoja jotka käsittelevät heidän kirjoittamisiaan. Nyt vallan riemastuin kun sain käteeni kutkuttavan oivaltavan ja yltiörehellisen Pirkko Saision Epäröintejä -teoksen.  Tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä. Kirja oli pakko lukea kerralla loppuun, viimeistä sivua katselin epäuskoisena, eikö ole enempää. Tässäkö kaikki? Pitää varmaan ottaa uusiksi, mennä pihapuun katveeseen ja nauttia uudelleen, pitkitetyn hitaasti ja joka sanasta nauttien. Oi kirja, älä lopu, älä lopu.
Pirkko Saisio on suomalaisen suorasukaiskirjallisuuden helmi, vaikka tiedän että tietää mitä tekee, koska kirjallisuuteen linkittyvää meriittiä ja kokemusta kirjailijalla on, eikä hän jämähdä paikalleen, jos siis siltä tuntuu. Polkuja on monia. On eletty, on kirjoitettu ja elämänkokemus ja monet eri roolit kirjoittajana, ohjaajana, näyttelijänä, esiintyjänä ripottelevat mausteensa kerrontaan niin että sanoma osuu kuin vasaralla nauloja pöytään naputtelisi.

Kaihdan kirjoittamisoppaita. Tällainen kirjoittamisista kirjoittaminen, kertojan äänellä ja  katsantokulmilla leikittelyineen sen sijaan on mainio lukuelämys, suorastaan kirjallisuuden alalaji itselleni, tuntuu että samalla alkaa myös keskustella itse kirjailijan kanssa. Hörähtelee, makustelee sanoja. Kertoo hänelle pikku juttuja mitä teksti tuo mieleen, vaikkakin unohtaa kalliit ajatuksensa saman tien. Virkistyy ajatuskylvyssä.

Pirkko Saision Epäröintejä -teoksen aiheet alkoivat kuin nopeina häivähdyksinä keskustella mielessäni myös vasta luetun kanssa. Teemat risteävät merkillisesti Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken -romaanin kanssa. Vähän vanhemmat naiset näissä teoksissa alkoivat sanalle vähän nuorempien naisten kanssa. Jännittäviä keskusteluhetkiä luvassa.



        Claes Anderssonin Luova mieli: Kirjoittamisen vimma ja vastus


Claes Anderssonin Luova mieli tarttuu kirjoittamisen olennaisiin kysymyksiin niin kuin opettaakin eli  menemällä suoraan asiaan sen enempiä jaarittelematta. Aluksi lukija saa seurata miten lukemisen ja kohta myös kirjoittamisen hinku syntyy jo lapsuudessa. Ohjeistuksen lopuksi hän kehottaa olemaan piittaamatta säännöistä.
Paljon mielenkiintoista pohdittavaa Claes Anderssonin Luova mieli sisältää myös runouden ja unennäön yhtäläisyyksistä, dialogin kirjoittamisesta, luovasta hulluudesta ja ahdistuksesta sekä traumaattisista kokemuksista kuin myös sivullisuudesta kaiken luovuuden ja kirjoittamisen tarpeen taustalla ja moottorina. Pitkin Luovan mielen matkaa Andersson myös pohtii kirjoittamiseen tarttumisen vaikeutta ja kirjoittamisen välttelyä konkreettisin esimerkein höystettynä. Kaiken takaa kuultaa lukeneisuus, ammatillinen kokemus ja tieto psykiatriasta ja psykologiasta ja elämän mittainen kokemus kirjoittamisesta.

                             John Grisham ja Caminosaaren kirjakauppias


John Grisham, tuo mainio jännityksen mestari luo Floridan Caminosaarelle omaleimaisen ja herkullisen kirjakaupan yhteyteen merkillisen kirjallisen yhteisön, jossa kirjallisien kulta-aarteiden, klassikkokirjojen alkuperäiskäsikirjoituksien ympärille on punottu jännittävä ja kiintoisa  kirjallisuuden ja kirjakauppa-alan ympärille kehittyvä juonikudos. 
John Grishamin Caminosaari sisältää jännittäviä juonenkäänteitä, romanssinpoikasta, flirttailua, viime hetkellä ja pitkin matkaa aukeavia salaisuuksia, matkoja, kiinnostavia paikkakuntia vilisee, yllätyksiä ja ilmeisen paljon monenlaista taustatietoa: kirja pitää lupauksensa loppuun asti. John Grishamille alkuperäiskäsikirjoitusten, ensipainosten ja kirja-alan ja kirjakauppojen maailma on herkullinen lohkaisu lukijan nautittavaksi.

                                    Cathleen Schine:  Rakkauskirje


Cathleen Schinen Rakkauskirjettä lueskellessani mieleeni putkahti heti että tästä kirjasta on takuulla elokuva olemassa. Niin olikin. Hain leffan kirjastosta ja vertailin huvikseni miten erosivat toisistaan ja kummasta enemmän pidin. Aika tasan meni. Rakkauskirjeen arvoitusta selvitellään niin kirjassa kuin leffassakin pienen merenrantakaupungin omintakeisessa kirjakaupassa.  Romanttista pähkäiltävää riittää: kuka lähetti kiehtovan kirjeen ja kenelle?