Painajainen ennen joulua

Halloween-maan luu-ukko tahtoo joulupukiksi

-  Minäpä nappaan tästä tämän Tim Burtonin Jack Skellington-filmin. Ei sitä ukkoa näy täällä mailla halmeilla, eukko kurkkii ympärilleen Kahvila Babylonissa. Kuudelta piti tavata, nyt se jo on, no melkein kuusi.  Osaan minä tämän yksinkin katsella, ai hei, ootko henkilökuntaa? Tuotko minulle teetä kupposen, rooibos sopii meikäläisen makuun, on Afrikan syvät ja herkulliset aromit, sopii minun makunystyröilleni. Ja vuohenjuustosämpylä, jos on? Joko se meni? Ihan kuin ei tuntisi, vaikka naapureita ollaan. Merkillillistä porukkaa. Mutta hyvä on leffakokoelma niillä.

 - Ai täällä sinä jo istutkin, Antti äkkää ja toitottaa sitten Babylonin keittiöön: Tuokaa mulle vihreää teetä kupillinen, kun joudatte.
-  Juu tuodaan! kuuluu keittiöstä.
- Hyvä kun maltat katsella, etkä pölötä, tätä pitää vähän sisäistää. Että on Halloween ja luu-ukot siellä laulavat. Aika virkeesti ne vetää, tuon sortin väeksi, vai mitä? Antti utelee.  Mutta kumppani vain tuijottaa ruutua kuulematta mitään silmät sepposellaan. Eläytyypä hyvin manalan väkeen, Anttia huvittaa.
- Päivää kumppani! Kyllä minä kuulin, tuli vaan vähän viiveellä perille. Kato nämä on niin vikkeliä, pitää ottaa joka käänteestä vaarin.
Hiljentyvät yhdessä, Antti ja tuntematon,  katsomaan kuinka käy joulu-ukon ja joulun,  kun luu-ukko haluaa vähän vaihtelua iän ikuiseen perinteeseen, Halloweenin aikaiseen peloitteluun ja kolisteluun.
- Olipa siinä erikoinen elämys. Se  räsy-nukke se sukkelasti ompeli itsensä ja oli niin romanttinen loppukin, eukko summaa vinosti hymyillen.
Antti nyökii ja vilkuttaa silmää. Huomenna met jatkamme. Samaan aikaan.