keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kahvila Babylonin salaisuus

                                                    En ymmärrä!


Täälläpä minä istun ja katselen verhojen raosta mitä naapurissa puuhataan. Eivät ne ole kertaakaan minua edes huomanneet, vaikka koko ajan vastaan kävelevät, menevät ja tulevat menojaan. 
Sitten tulee mies mopolla, kummallinen visiiri päässään, joku kylähullu kai, suuntaa suoraan autotallille, toisesta suunnasta lähestyy tummalettinen reipasaskelinen hahmo, portti kilahtaa taas, ja tämäkin askeltaa piharakennuksen autotallille. Mitä kummaa siellä koko ajan rempataan?

Katselen koko illan menoa. Välillä omanikäisenikin charmööri piipahtaa pihassa, hartiat on kuin ladon ovet, jotakin siinä on, jotakin tuttua. Otan vielä selkoa ukosta.



Yksinäinen töyhtöpää näyttää palaavan kaupungilta, asuu siinä pihahuoneessa, nupisee itsekseen, naputtelee koneettaan omenapuitten alla pitkä mehulasi vieressä pöydällä. Mikä lie viherpipertäjä. Kirjaa se kuulemma kirjoittaa. Kaikki ne nykyään kirjoittaa niitä elämäkertoja, vaikka on elämä edessä, en ymmärrä näitä kohkotuksia. Hohhoijaa! 



Hermojani koettelee eniten ne naiset, se kauhea kälätys kuuluu meille asti. En ymmärrä yhtään mikä voi olla koko ajan niin hauskaa. Senmoista hohottamista ja hahattamista. Kestämätöntä. 

Herään ääniin. Nyt ne raahaavat mustaa jätesäkkiä pakettiautoon.
Herraisä, mitä siellä puuhataan?