"Ruakka ja juama", syötävää ja juotavaa vakkasuomalaisittain

                    Antti vie kesän kunniaksi Irman ulos syömään

                                   Makasiini Ravintola 1617 

- Nyt olemme kärsineet aivat tarpeeksi vilua ja nälkää saaren vankeina. Olisi kiva käydä jossakin kävelymatkan päässä syömässä, Antti arvio katsellessaan kaunista kesäiltaa.

- Kävellään vaikka Aittarantaan. Siellä on monta kiintoisaa ravintolaa joista valita. Varmasti löydetään mieleistä ruokaa molemmille. Pientä purtavaa tai vähän tukevampaakin, Irma ehdottaa.

Kesävieraat, niin mökkiläiset kuin turistitkin ovat löytäneet Aittarannan ravintoloista omasta mielestään parhaat ruoka-, juoma- ja istumapaikat. Mutta sekaan mahtuu.

- Tuossa näkyy olevan kaupungin perustamisvuosi. Joku on kekannut laittaa Uudenkaupungin perustamisvuoden ravintolan nimeen; Makasiini Ravintola 1617. Mentäisiinkös sinne? Ei mutta tässä paistaa aurinko suoraan silmiin. Tuolla rannempana on varmastikin hiukan varjoisampi paikka, Irma pähkäilee.

Tuota pikaa tarjoilija pyörähtää jostakin rannan vanhan hirsirakennuksen kätköistä kohti Antin ja Irman pöytää.

- Mitäs saisi olla? Ruokailemaanko tulitte? Tässä teille ruokalista, olkaa hyvä. Mitä juotavaa saisi olla?

- Minä otan vettä, Irma tilaa.

- Minä voisin juoda vähän tuhdimpaa eli kivennisvettä, Antti uhoaa.

Kaupunginlahdella puksuttelee kalastajavene ja paalupaikallaan uiskentelevassa veneessä miehistö istuskelee aurinkokannella seuraamassa rantaelämää nauttien aluksen antimia.

- Olen kuullut herkullisista paistetuista ahvenista talon tapaan. Ahvenet varmastikin maistuisivat, valitsee Irma ruokalistalta.

- Jotakin hiukan tukevampaa. Lankkupihvi lupaa hyvää. Onko se lankun kokoinen vai tarjoillaanko lankulla, Antti höpöttää.

- Medium vuohenjuuston kera, tarjoilija vahvistaa.

Aurinko on laskemassa Vanhan kirkon suunnassa ja ilta hämärtyy. Ei aikaakaan, kun tarjoilija kantaa herkulliset ruoka-annokset pöytään.

- Hyvältä näyttää, tuumivat molemmat ja maistelivat annoksiaan.

Jostakin läheltä kantautuu kesäillan tunnelmaan sopivaa laulua ja soittoa. Onko tuttu esiintyjä?

                                     

Mainiot näkymät Kaupunginlahdelle 1617:n kesäterassilta, lounasta kympillä, pitsoja ja burgereita.  Venepaikkoja asiakkaille. Henkilökunta ystävällistä,  juuri sopiva sananen riittää asiakkaille ja kohtelias ammattimaisuus säilyy. 

Saaren vangit

                                                                     Mereltä tuulee

- Onko vene kunnossa? Irma utelee.
- Pitäisi olla. Perämoottori on huollettu ja tankki täynnä. Merelle on syytä ottaa myös uudet kiinnitysköydet. Ties millaisen myrskyn silmään joudumme. Matka ei ole pitkä ja kohta olemme perillä, Antti selostaa.
 Merimatka sujuu auringonpaisteessa, vaikka pohjoisen suunnasta puhalteleva tuuli tuntuukin vähän vilpoiselta. Se on tätä Suomen suvea.
- Minnekäs meidän kiinnityspoijumme on oiken vaeltanut. Jäät ovat kai sitä vähän siirrelleet. Tuuli painaa veneen keulaa kohti ulappaa. Kesän ensimmäinen uintireissu, Antti siunailee.
  Lopulta kaksikko ja vene ovat turvallisesti perillä. Jalkojen alla on kiinteää, joskin vähän kaltevaa maaperää ja veneen köydet tukevasti kiinni poijussa ja laiturissa.

- Illalla sitten takaisin. Ruokaa ei varattu kovinkaan pitkää oleskelua varten. Vettä on sentään mukana pari kunnon kanisterillista.
 Ilta kuluu pikku puuhailuissa. Hämärtyy ja kuukin nousee taivaalle.

- Eiköhän lähdetä vasta aamulla? Väsyttää vähän tämä tällainen yhtäkkinen rehkiminen, vaikka se hauskaa onkin, ehdottaa Antti.
 Yö vaihtuu aamuksi. Pienen tyynen hetken jälkeen tuuli kääntyy etelään ja puhaltaa navakasti. Rannan puut huojuvat ja havisevat tuulessa. Linnut lentelevät kuin hädissään. Kauempana näkyy vaahtopäälaineita.

- Tuonne ei kyllä lähdetä, Irma tokaisee.
 Tuuli ei näytä tyyntymisen merkkejä. Ilta ja päivä venyvät kohta kolmanneksikin. Yhdeksi illaksi varattu ruoka uhkaa loppua. Onneksi mökin kätköistä löytyy kaurapuurotarpeita sekä ohra- ja riisiryynejä. Vesikin riittää varmasti.

- Tämä on sellainen pakollinen dieetti. Kylmälaukussa on Eetvartti -grillimakkarapaketti, kahdeksan Annabella -perunaa, sillipurkin loppu ja lientä, kurkunpätkä, salaattia, vajaa paketti jälkiuunileipää ja edellispäivänä itse savustettua lohta. Veneestä löytyi iso pullollinen kivennäsvettä.

- Nyt tyyntyy. Lähdetään. Kotimatkalla moottori sammuu kerran, mutta käynnistyy heti yhdellä yrityksellä. Aikamoinen matka, tuumii Antti kotirannassa.
 Oli viisasta odotella sään paranemista. Meripelastajatkin ajelivat isolla veneellään ohi pari kertaa myrskyn aikana. Ehkä he kävivät auttamassa pulaan joutuneita veneilijöitä.

Kesäretki Anne Mattilan Taidekahvilaan Karviassa

                 Taidetta, luontoa, virkistystä maalaismaisemassa

Tämä levy pitää saada. Anittat kohtaavat ja hymy on herkässä, kun ensiostoslevy on tukevasti kädessä. Korujakin soviteltiin.

Matti Esko on täällä juhannuksena yhdessä Anne Mattilan kanssa. Tanssijoita odottava katettu ja viihtyisä tila täyttyy 22. kesäkuuta juhannusiltamissa.

Taidetta ja kuvajaisia. Lampi, lumpeita ja vanhan ajan tyylinen keinu.

Persoonallinen ryjy korostaa tanssitilan tunnelmaa.

Anne Mattilan juliste kutsuu tanssikansaa.

Kaunis kaarisilta johtaa rakennukseen idyllisessä pihapiirissä.

Tässä voisi nauttia kahvit ja munkit tai vaikka simaa tanssien väliajalla.

Yksityiskohta ja pala menneisyyttä.

Mystinen maalaus. Kaikki esillä olevat maalaukset ovat Anne Mattilan tekemiä.

Veistos keskellä Karvian maalaismaisemaa.

Pöytä ja tuoliryhmä houkuttelevat istahtamaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä.

Idylliä kappelissa.

Herkkuja vastikään avatussa uudessa kahviossa. Valinnanvaraa riittää. 

Perhonen on laskeutunut lukevat tytön kirjalle.

Vaeltaja keskellä tuoksuvia suopursuja Annen taidepolulla.

Mitä minä tässä mietinkään?

Kuin suoraan maalauksesta. Kahvilatunnelmaa.

Ympäristö, jossa viihtyy pitempäänkin. Paljon on satanut onnitteluja Annen uuden kahvilan avajaisiin.

Kukkapyörällä.

Valasranta

                                            Antti ja Irma: tanssien kesään

Kasvihuoneilmiö pukkaa päälle heti toukokuussa. Kesä jota koko viime kesä odotettiin, on täällä taas.
- Niin, ne entiset kesät ja kesätanssit, olivat ne ihania aikoja, huokaa Irma.
Antti kuulostelee Irman puheita. Onko nainen käynyt aikoinaan tansseissa oikeilla kesälavoilla? Nytkin tanssiminen on muodissa, mutta vanhan ajan tanssipaikoista alkaa olla pulaa. Onkohan niitä missään näillä nurkilla?
- Yhden ainakin tiedän reilun tunnin ajomatkan päässä, nimi on Valasranta, selittää Irma. Lava on ollut pystyssä Säkylän Pyhäjärven rantamaisemissa Yläneen puolella vuodesta 1955, joten perinteitä on.

- Vai että Valasranta? Aika outo nimi tanssilavalle suomalaisen järven rannalla. Valaita Pyhäjärvessä?
Antti kaivaa kaapista suorat housut ja kesäpaidan. Olisiko tämä hyvä asu? Irma on sonnustautunut etelän kesäänkin sopivaan vilpoisaan vaatteeseen. Varmuudeksi pariskunta palaa ottamaan vielä takit mukaansa.
Valasrannan lippuluukulla seisoo kaksi komeaksi kasvanutta järjestysmiestä. Eivätpähän juopuneet tai muuten rähinähenkiset tungeksi tanssilavalle. Autojakin on parkkeerattu lähialueelle pienen kirkonkylän automäärän verran. Luulisi, että tanssijoitakin on melkoisesti.
- Ei tuonne mahdu kunnolla tanssimaan,  jänistää Antti vielä ennen sisäänmenoa. Suurin syy saattaa olla kuitenkin se, että viime tanssiaskeleista on jo vähän aikaa. Muistuisivatko askeleet vielä mieleen vai joutuisiko Irma tyytymään seunäruusuksi tai sitten hakemaan jonkun nopsajalkaisemman kanssikavaljeerin.
- Tiedätkö Irma, kuka täällä on esiintymässä? Varmaan joku humppa- tai muu outo tanssiorkesteri ja takavuosien raspikurkku?
Tanssilattialla meno näyttää vauhdikkaita, kuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ikään. Ei tuonne ainakaan tohdi mennä mukaan. Tallovat vielä jalkoihin tai muuten tönivät.
Antti ja Irma muistelevat vanhan ajan lavatansseja ja seuraavat tanssilattian taitureiden askelia. Yllätykseksi lavalta kajahtaa jonkin ajan kulutta Anneli Mattilan tuttu ääni. Hetkessä on lattia täynnä.
- Nyt kyllä mennään, meinaa Irma.

- Mennään mennään ja niin he aloittelevat hissuksiin ovensuun läheltä niin pääsevät tanssikurssiensa käyneitten tanssijalkaisten alta pois, jos tilanne näyttää uhkaavalta.
Juhamatti aloittaa oman settinsä heti Annelin jälkeen. Ryhdikäs, notkealiikkeinen ja komeaääninen vanhan liiton laulajamies vetää muutaman entuudestaan tutun kappaleen ja oitis heräävät tanssikansan tanssihalut. Ei vaan voi jättää väliin, kyllä tästä rakkaudella selvitään. Ja siellä Antti ja Irma jo liitävät. Kauan ei tarvinnut harjoitella.

Ilta kuluu rattoisasti kahta artistia kuunnellen, tanssikansaa katsellen ja mukaan riemuun tunkien. Eipä näy korkkareita. Tanssitossut pitää olla. Irmalla on, kukkaistossut oikein. Väsyksiin asti Antti ja Irma tanssaavat, välillä luohaavat oikein, hellittävät kun pukkaa hiki pintaan. Heti kohta taas pyörivät kuin väkkärät.
- Nyt on lähdettävä kohti kotimaisemia, ettemme jää maantiellä näiden vahdikkaiden tanssijoiden jalkoihin, Antti esittää.
- Ei kai me nyt kesken lähdetä. Tai no, mennään vaan. Jos vielä yhdet! Niin he tekevät. Sitten on hauska ja vielä voimiakin ajella pimeässä kotiin päin. Venus ilmaantuu alkumatkasta taivaalle, ja kuu siintää maantien yläpuolella. Arkajalka tanssipari ajaa halki öisen maiseman täynnä alkukesän ihmetystä.

Tästä toukokuisesta tanssimatkasta tuli saman tien melkoinen yhteinen aarre näille kahdelle uudelleen toisensa löytäneelle ihmiselle. Mahtoiko tanssilavalle paluu herättää heissä joitakin muistoja, jotka ovat uinuneet vuosikymmeniä unohduksissa.  "Mikä sulle oikein tuli, ensin sydämesi suli. Hetken ehdin uskoa-a, kanssas kuljen kohti aamuruskoa."

- Kesällä uusiksi, jos sinulle sopii, innostuu Antti.
- Katsotaan nyt. Siis ilman muuta armaani, virnistelee Irma. Käydään siellä Karviassa Mattilan  Annen  Taidekahvilassakin?

Antti ja Alaskan matka

                                            Antin tutkimusmatka Alaskaan

- Olet Antti kuulema matkustellut aikanaan paljonkin. Onko Alaska tullut tutuksi?
- Niinpä. Nyt tuntuu tulevan tuutin täydeltä televisio-ohjelmia Alaskasta. Ei ole Alaska sen tutumpi.
  Luin äskettäin mielenkiintoisen kirjan. Allen Forrester tekee kirjassa tutkimusmatkan silloin vielä tuntemattomaan Alaskan osaan, eli Wolverine-joen laaksoon ja sen latvavesille.

  Kirjailija Eowyn Ivey on nuori alaskalaiskirjailija,  joten tunnelmat ja tiedot ovat hyvin hänen hallussaan.
  Kertomus tuntuu uskottavalta, onhan kirjan lähtökohtana vuonna 1885 tehty tutkimusretki Alaskaan.
  Kun nyt katselee televisio-ohjelmia, kuten "Operaatio Alaska", "Alaskan armoilla", "Alaska, viimeinen rintama", "Alaskan selviytymiskoe" ja "Alaskan kultakuume", joissa ihmiset myörivät jättimisillä kullankaivuu- ja huutelukoneillaan Alaskan maaperää, kaatavat metsää, metsästävät ja muuten vain yrittävät valloittaa Alaskan erämaita, tuntuvat nykyaika ja kirjan kuvaama aika kertovan eri alueesta.

  Televisio-ohjelmien parasta antia ovat Alaskan komeat joki- ja vuoristomaisemat eri vuodenaikoina.

- Jos olisi mahdollista, niin lähtisin matkalle Alaskaan Allen Forresterin retkikunnan mukana. Edessä olisi suuri tuntematon erämaa kaikkine sen tarjoaminen iloineen, suurine ongelmineen ja hienoine hetkineen, Antti tuumaili. Villi Pohjola -sarja häivähtää myös mielessä pohjoisine ilmapiireineen. Siellä se hirvi yhä tallustaa kadulla Antin mielikuvissa.

  Taivalta taitettaisiin lopputalvesta alkaen Wolverine-joen jäällä ahkioita vetäen. Kevään edetessä jäät lähtisivät ryskyen pitkin valtavaa jokiuomaa.
  Alkuperäinen, salainen ja mystinen Alaska avautusi askel askeleelta. Keväällä Alaskan alkuperäisasukkaat, midnoosky-intiaanit, aloittaisivat lohenkalastuksen alkeellisilla eläimen jänteistä kudotuilla verkoillaan - talven nälkäkuuri olisi ohitse.
  Turkimusretkikuvauksen vastapainoksi Eowyn Iveyn kirjaan on otettu katkelmia Forresterin raskaana olevan Sophie -vaimon päiväkirjamerkinnöistä kotona Vancouverin kasarmilla.

- Taidan jättää Alaskan matkan väliin. Oman mielikuvituksen luomat matkat ja maisemat saavat olla omiani, Antti pohtii.

Nyt olohuoneen pöydällä on Andre´ Brinkin kirjoittama "Tuokio tuulessa" -niminen teos, joka kertoo Elisabeth Larssonin ja Adam Mantoorin matkasta 1700-luvun Etelä-Afrikassa. Vaikka Alaska ja Etelä-Afrikka ovat kaukana toisistaan ja ajankohtakin poikkeaa yli sadalla vuodella, niin molemmissa kirjoissa on paljon samaa. Nyt edessä voi olla mielenkiintoinen matka kuumassa ja eksoottisessa Etelä-Afrikassa.

Sekä Iveyn "Maailman kirkkaalla laidalla" että Andre Brinkin "Tuokio tuulessa" ovat molemmat hyytävän koskettavia tarinoita mantereittensa 1700-luvun ja 1800-luvun asukkaista, luonnosta, selviytymisestä ja rakkaudesta ääriolosuhteissa.
  Alaska-kirjan "Maailman kirkkaalla laidalla" kirjoittajan Eowyn Iveyn edellinen "Lumilapsi" -romaani sijoittuu myös Alaskan erämaihin. Ilmestyttyään 2013 se oli yksi Pulizer-palkinnon finalisteista.