Hetkittäin rajapinnat säröilevät
Kuin ihmeen kautta näkymätön pinta säröilee ja jokin merkillinen pyhän mysteerin tuntemus hipaisee ajatuksia Joel Haahtelan pienoisromaanissa Adelen kysymys.
Adelen kysymys saa aikaan ajatusmyrskyn kiehtovalla tarinallaan miehestä joka matkustaa luostariin Ranskaan Pyreneiden juurelle selvittääkseen Adelen tarinaa, ystävälleen tapahtunutta melkoista positiivista muutosta, selittämätöntä arjen ihmettä. Myös päähenkilön oma elämä kaipaa muutosta.
Luin kirjan kahteen kertaan, koska tarina vaatii siirtymistä mietiskelevään tilaan. Lukuelämys on meditatiivinen, ihmettä täynnä, uusia vasta putkahtaneita ajatuksia, uutta hiljaista virtaa. Lukuihmeen kokeakseen on unohdettava itsensä, rationaalinen mielensä, sukellettava Adelen kysymyksen virtaan, jotta voi ihmetellä pinnanalaisia värejä ja muodostelmia ja kerrottua matkaa, joka muuttaa jotakin myös lukijassa.
Adelen kysymyksen ääreen rauhoittuminen aiheuttaa pieniä nyrjähdyksiä todellisuuteen, kertomuksen mietiskelevyys jysäyttää yllättäen päähän ajatusten vyöryn ja kihinän. Alkukuvaksi nousee ihme. Tapahtuuko niitä, emmekö vain huomaa, jos ihmeet ovatkin jonkinlainen onnekkaiden toisiinsa linkittyneiden sattumien ketju. Vaikka menettäisit tärkeimmän tai sairastuisit, voit silti elää täysillä. Tai kirjoittaa tarinaasi kaiken keskellä. Avata veräjän, lähteä maailmalle. Antaa myös Neitsyt Marian hengittää pyhyyden ilmavirtaa Adelen ihmeen ikiaikaisena henkäyksenä.
On lumoavaa Adelen kysymyksen lukemisen viemänä siirtyä ajatuksesta toiseen, keskittyneenä kuin pyhään kirjoitukseen, iättömään totuuteen, joka alati muuntautuu miten tahtoo. Kuin ensi kertaa lukemisen virrassa oivaltaa kertomuksen piileviä salaisuuksia, allegoriaa. Adele kysyy myyttiensä takaa hänelle pyhitetystä luostaristaan: "Olinko minä joskus, ja jos niin mikä osa minun tarinastani on tosi?" Pienoisromaanissa ihmeet olivat tosia Adelen aikaan ja ovat yhä. Mutta kulttuuri muokkaa ja kanonisoi pyhimyksiä omiin tarkoituksiinsa. Adelen herättämät kysymykset sopivat moniin muihin merkittäviin uskonnollisiin pyhiin henkilöihin, mestareihin.
"Adelen tarina" alkaa elää, vuosisatain kuluessa se vaeltaa outoihin kyliin, maailman ääriin, vetää puoleensa kuin magneetti uusia kotimaita. Niin tai näin, ihmeitä tapahtuu. Nykyihminen varoo uskomasta näkymättömiin voimiin. Raamatulliseen aikaan palava pensas puhui Moosekselle, Jeesus käveli vetten päällä. Minne ihmeet katosivat?
Päähenkilön joulukuun kulun seuraaminen Adelelle pyhitetyssä luostarissa veljineen vaikuttaa lukijaan kuin lempeä, tuskin havaittava tuulen humina. Luostarin ilmapiiri itsessään on eheyttävää, kutsu on hiljainen ja kutsun kuullakseen on hengitettävä luostarin ilmapiirin tahtiin. Päähenkilö on ihmeen perässä, mutta mitään merkillistä hän ei koe. Ehkäpä hän ei vain huomaa pieniä hitaita ihmeitä.
Serafim Seppälä, Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti