perjantai 7. huhtikuuta 2017

Seitsemän

Stalkkarin seiska






Lempinumeroni on seitsemän.
Protestoin sitä vastaan että seiskan poikkiviiva on poissa. Viiva pitää on! Jos ulkomaanelävä laittaa postia jossa on numeroita, joudun vertailemaan ykköstä ja seiskaa, ainakin joskus. No vaaleissa saattaa äänet mennä miten sattuu. Harmittaa varmaan osallisia.


Lumikilla oli seitsemän niitä kääpiöitä. Antiikin maailman ihmeitä oli seitsemän, yhden muistan, Rodoksen kolossin, jonka jalkojen välistä purjehdittiin satamaan. Ja seitsemän kuolemansyntiä. Kade, käärmemieli oli varmaan yksi. 
                                                 


Sitten oli ne seitsemän vitsausta Raamatusta, jotka Herra lähetti, koska kansa napisi. Ainakin heinäsirkkoja laittoivat taivaasta tulemaan. Vielä lisää seitsemän lihavaa ja laihaa vuotta jotka myös tuli ylhäältä, en muista kummat ens, varmaan lihavat. Saa korjata. Seitsemän viisasta neitsyttä oli Raamatussa, hyvä että niinkin monta. Taisivat olla niitä lamppuöljyn vartiointiin erikoistuneita. Tai siis kymmenenhän neitsyitä oli, Aleksis Kiven veljeksiä oli seitsemän. Saa korjata. 

Lempivuodenaikani sijoittuu alkukesään, kuudennen kuun lopusta seitsemännen puoliväliin. Kun kesä on ihan just nyt. Se tekee onnelliseksi.

Seitsemän on minulle myös mystinen ja pyhä luku, syleilee taivaita, ja värinsä on tummaa sinistä. Myös numero seitsemän heijastelee vettä sinivihreästä syvään sineen.



Seitsemän kertaa seitsemän koetteli koura kohtalon, ja saduissa koettelemuksia oli seitsemän, ellei kolme riittänyt sitten. Muistan kun skidit oli laitettu koulussa ekalla kirjoittamaan satu. Poika siinä etsii onneaan. Seitsemän hirveää kärsimystä ja ponnistusta oli kuvattu seikkaperäisesti koettelemuksia kuvaten. Loppu sujui kuitenkin liukkaasti, näin:


"Vielä seitsemän vuota sen pojan oli kestetävä. Sitten hän löysi onensa."
Sen pituinen se.