lauantai 27. marraskuuta 2021

Joulukirjoja joulun odotukseen

 Irman ja Antin jouluisia lukemisia

Jenny Fagerlund:  24 pientä ihmettä



Jenny Fagerlundin 24 pientä ihmettä sijoittuu Tukholman idylliseen joulun alusaikaan. Päähenkilö Emma kuitenkin pakoilee joulua. Traumaattisten kokemusten jälkeen läheiset yrittävät piristää ja auttaa Emmaa kaikin tavoin. Ärsyttää moinen. Kivoja pieniä ja isojakin toivon välähdyksiä kuitenkin ilmaantuu joulukuun edetessä. 

Tämä vuonna Irma ja Antti hamstrasivat ihania ja kummallisia,  riipiviä ja kauniita,  jännittäviä ja joulun historiaan uppoavia kirjoja itselleen ja toisilleen tuomaan hyvää joulumieltä tai muita virikkeitä jokaiseen joulukuun päivään tai iltaan tai aamuun. Niin se joulukin joutaa tulemaan heidän pirtteihinsä ennen kuin ovat mitään huomanneet.

Lapsuudesta tutut jouluvalot saivat Irman vähän riehaantumaan kaupallisen joulun juhlintaan. Yhdet valot pystytettiin seinälle salaa sätkimään ja muuttelemaan värejään. Ärsyttää moiset.


Tiina Laaninen: Hyvän mielen joulukalenteri. 24 lempeää tapaa valmistautua jouluun



Tiina Laanisen Hyvän mielen joulukalenteri tarjoaa runsaasti joulua edeltävälle ajalle ja monen ikäisille sopivaa mieluista puuhaa, ajateltavaa, ideoita. Hyvä joulumieli, se on tärkein. Tee oman näköisesi joulu.
 
Siitä se idea sitten lähti. Antti ja Irma rupesivat rakentelemaan pikkuisia joulupussukoita hoitokodissa asuvalle tädille. Riittää sitten puuhaa ja ihmeteltävää ikäihmisellä. Joulukuuhun rentouttavia ja hauskoja, tunteellisiakin hetkiä. Joku on muistanut. Muistaa hyvällä. 

Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko


Lumisisko-kirja ilmestyi joulupipareiden ja  kahvikupillisen jälkeen Antin eteen pöydälle. "Katsele kuinka hienoja kuvia ja miten vaikuttava tarina", sanoo kirjan Antin eteen lykännyt Irma. Ja Anttihan uppoutui Maja Lunden kirjoittamaan ja Lisa Aisaton kuvittamaan Lumisiskoon täysin.
Isot helppolukuiset sivut ja teksti. Värikkäät jouluiset kuvat. Vähitellen tarina aukeaa. Siinä seikkailee kohta yksitoistavuotias Aatto ja ystävänsä Heta kaikkiaan 24:ssä eri luvussa. Mystinen tarina joulun odotuksen ajasta. Miten tässä oikein käy, miettii Antti lukiessaan. Irma haluaa myös tietää kaiken mitä kirjassa tapahtuu. Kuvien kauneutta hämmästellään yhdessä.
Alun perin norjalainen kertomus sopii hyvin myös suomalaiseen maisemaan. Tarinassa on niin iloa kuin suruakin. Aaton kotona ei ole jouluisia koristeita mutta Hetan koti on sisustettu jouluiseksi viimeisen päälle. Mystisyyttä tuo erikoinen vanhushahmo, joka on aluksi pelottava mutta lopulta ratkaisu koko tarinaan.


Birgitte Weninger & Eve Tharlet: Tähtipuu ja muita joulutarinoita


Naapurin kaksoset ovat oppineet vierailemaan myös Antin luona, heillä on mukanaan Kahvila Babylonin Nalle-koira,  vieraiden vanavedessä askeltaa Antin tupaan myös talvesta hytisevä Irma. 
Kaikki vieraat tietävät että Antin luona on aina hyvät tarjoilut ja mainioita tarinoita kuunneltavaksi.

Jostakin kätköistään Antti kaivaa Weningerin ja Tharletin Tähtipuun ja muut yhteensä 24 joulutarinaa ja alkaa kertoa. Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan myös mieluisista vieraista. Tytöt vähän herkistyvät ja Nalle-koira asettautuu punaiselle matolle kuuntelemaan. Tontut ja metsän väki vilistävät tarinassa.
Kun tarina loppuu tytöt saavat voisilmäpullia ja suklaista kaakaota kermavaahdon kanssa. Irma häärää tarjottimella herkut pöytään. Tytöistä hiljaisin toivoo että saisi vielä kuulla lisää. Yhdessä päätetään että huomenna jatketaan: niin riittää tarinoita aina jouluun asti. Tytöt saavat jatkaa itse tarinaa, lukutaito on niin uutta ja ihmeellistä. Supattavat että Nalle-koira saa tulla yleisöksi. Nalle heiluttaa häntäänsä. 


Niina-Matilda Kuusisto: Tonttuilua.  Pienille ja suurille tallustajille


Niina-Matilda Kuusiston kirjasta Tonttuilua saat yhä yhteyden haltijakansaan ja heidän ikiaikaiseen viisauteensa. Irma vain aukaisee kirjan ja kas siinä tonttujen viisaus seisoo milloin vain suuren tai pienen kulkijan pohdittavaksi.
Tänään tonttuilut avautuivat kohdasta 10: Suunnan näyttäjän tehtävä. Aina on asioita joissa voi toimia suunnannäyttäjänä ja aina on niitä joilta voi kysyä. Siinäpä Irmalle viisauden murunen kiteytettynä.
Irma kiittää tonttuja. Jokainen kyllä löytää tonttujen luo oman väylänsä.


Jouluromaaneita

Tänä vuonna Irma on ahminut läjäpäin jouluromaaneita romantiikan nälkään ja joulunodotuksen kohottamiseksi. Irma selostaa Antille tarinoiden kohokohdat, lukee pätkät sieltä täältä, välillä Antti  jopa lukaisee jonkun  jouluromaanin itsekin, mieluummin kuitenkin vanhoja jouludekkareita kuten Agatha Christietä tai Simenonia ja muita ihan oikeita romaaneita ilman joulukytköksiä. Ja Irma kyselee mitä kirjoissa on meneillään. 
On kuin varkain olisi kehitetty laji lukuintoisille jouluhömpän ystäville: jouluromaanit, täynnään suuria tunteita, huumoria, kuolemaa, vakavia ihmiskohtaloita, perheiden tai vaan muiden  sortinsakkien ihmissuhdesotkuja. Kauhean syvälle ei pureuduta, mutta kaikenlaista kyllä pistetään tapahtumaan. Usein löytyy samaistumispintaa tavistallaajallekin, siitä Irma on tarkkana, ei hän niitä joulutarinoita muuten viitsi ahmia. 
Joulumaisema kirjoissa on sopivan romanttinen, usein luminen. Jouluihmiset päätyvät yksiin vähin erin, samaan jouluiseen tilaan. 

Francesca Hornak, Viikko on pitkä aika


Francesca Hornakin kirjassa vietetään joulun aikaan sijoittuvia päiviä karanteenissa perheen kesken. Ajankohtainen aihe, Liberiassa Haag-virus jyllää tässä ennen korona-aikoja kirjoitetussa romaanissa. Päähenkilöt tapaavat kuitenkin Englannissa. Perhe kokoontuu rapistuneeseen maalaiskartanoon joulun viettoon. Perheen lääkäritytär Olivia on ollut Liberiassa pelastustöissä taistelussa virusta vastaan. Nyt sitten kaikki perheenjäsenet joutuvat viettämään viikon ajan vain keskenään karanteenissa.


Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla


Vielä ehtii ennen joulua Sarah Morganin kansainvälisen bestseller-romaanin ja Kaila Greenin mukana Vermontiin,  lumen ja jään maahan sulattelemaan tämän työlleen omistautuneen, newyorkilaisen bisnesnaisen sydäntä lumiseen unohdettuun lomakartanoon ja entiseen eläväiseen matkailukeskukseen. 
Lomakeskus on jäänyt verkosto- ja nettimaailmasta syrjään ja samoin koko Snow Crystal Resort on päässyt jopa oman kylän ihmisiltä melkein unohtumaan. Vielä muistot kuitenkin elävät niiden sydämissä, jotka ovat kauan sitten kokeneet joulumaan Snow Crystalissa. 
Syntyy väistämätön kulttuurien ja persoonien törmäys kun Kaila ryhtyy newyorkilaisittain touhulla ja nykyajan konsteilla väsäämään markkinointia yritysmaailmassa menestyneelle Jackson O'Neilille, joka sattuu olemaan myös yksi Snow Crystal Resortin omistajaperheen kolmesta pojasta.
Entä haave perheestä, rakkaudesta? Pääsevätkö haaveet ja toiveet toteutumaan ja jos niin kenen?
Rentouttavaa lukemista jouluromantiikkan kiemuroissa Vermontin lumisissa maisemissa.


Taina Latvala: Torinon enkeli


Taina Latvalan Torinon enkeli vie teoksen päähenkilön Italian Torinoon taiteilija residenssiin. Asunnon saaminen onnistuu helposti päähenkilölle, joka on kirjailija kirjailija. Eletään joulunaikaa ja kirjailija joutuu kasvokkain monenmoisten elämänsä ratkaisemattomien päätösten kanssa. On mietittävä haluaako vai ei äidiksi, myös ihmissuhteet ovat mutkikkaita, eikä kirjoittamisesta tahdo tulla mitään. 
Välillä lukija pääsee tutustumaan Torinon maagiseen historiaan, majapaikan entisten vierailijoitten elämään vieraskirjan kautta ja tutustuu residenssin charmanttiin isäntään. Ja noin vain kirjailijan eteen ilmaantuu tyttö, joka näyttää olevan täysin yksin ja eksyksissä. 

Tarinasta on moneksi, lukiessa häilähtää mielessä autofiktio, aavetarina, jouluromaani, chic lit-kirjallisuus, kasvutarina. Kiehtova on Torinon enkeli kaikkine vivahteineen, kertomus avautuu moneen suuntaan, etsii kaiken aikaa monesta suunnasta totuutta tai edes hetken suvantoa etsintään. Tietä eteenpäin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti