torstai 18. toukokuuta 2017

Hautakivikauppias Viipurissa

               Hautakivikauppias Lintukreeni vanhassa Viipurissa







Hautakivikauppias Lintukreeni kertoi kymmenvuotiaalle Antti-pojalle monia mieltä kiinnostavia tarinoita nuoruutensa päivistä Viipurin kuuluisassa kaupungissa.
Ammatin vaihtaminen ei ole vain nykypäivän ilmiö. Hautakivikauppiaaksi lopulta päätynyt Lintukreeni kokeili vuosien saatossa monia ammatteja.
Kotiseudulla Anttolan tienoilla oli monenlaisia maataloustöitä. Talvisin nuorukainen kävi muiden nuorten miesten tavoin savotassa. Lintukreenilla oli talon puolesta oma hevonen, jolla hän ajoi tukkeja.




Erään kerran sukulaismies vieraili Lintukreenin kotiseudulla ja kertoi kovaa vauhtia kehittyvästä Viipurin kaupungista Karjalan kannaksella.
Sukulaismies lupasi kortteerin, sillä Viipuriin meno edellytti varmaa majapaikkaa. Sellainen löytyi kaksikerroksisen puutalon toisesta kerroksesta. Elettiin vielä 1920-luvun puolta.
Ennen pitkää Lintukreeni matkusti junalla Viipuriin ja ihmetteli kaupungin vilkkautta.





                                                   


                                                                         

Hevosmiestaitojen ja sukulaismiehen ansiosta hän pääsi tuuraamaan viipurilaista vossikkakuskia ja kuljettamaan väkeä pitkin kaupunkia.
Musiikkimiehenä Lintukreeni hankki ensimmäisillä tilirahoillaan mandoliinin ja soitteli ajan kuluksi  sen ajan suosittuja kipaleita, tosin vain omaksi ilokseen.

                           



Viipurin teatterielämä ja samalla myös ravintoloiden asiakkaat tulivat tutuiksi vossikkakuskille.
Mielenkiintoa herätti myös mahdollisuus opiskella pikakirjoitusta ja esperanton alkeita.


 



Erään kerran Lintukreenin kyydissä oli vähän liiankin hyväntuuliseksi heittäytynyt herrasmies. Mies aikoi tehdä vaikutuksen ja kirjoitti pikakirjoituksella pienen lapun, jossa ilmoitti asuvansa keskustan hienoimpiin hotelleihin kuuluvassa hotellissa. Sieltä vossikkakuski saisi käydä perimässä maksun kyydistä. Miehen rahat kun olivat kuluneet muihin tarkoituksiin.
Miehen ja hänen tapansa tuntenut viipurilainen nainen tokaisi, että sellaisessa hotellissa tämä herra ei ainakaan asusta. Vossikkakuski näytti jäävän kokonaan ilman kyytimaksua.


           




Lintukreeni vietti vuoden pari Viipurissa, mutta sitten piti palata kotiseudulle hoitamaan kotitalon asioita. Muistot Viipurista jäivät kuitenkin elämään, sillä olihan kaupunki ikimuistoinen nuorelle miehelle. Uusi ammattikin piti keksiä, joten Mikkelin seudulla Lintukreeni meni suutarin oppiin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti