Näkijä takoo taivaalle tähdet
Kirjat ovat suuri aarteeni, lukiessa maailma unohtuu. Juuri nyt on käsissäni uutuuttaan hohkaava teos: Enni Yleniuksen Näkijän tarina. Sain sen postilaatikkooni kun esitin toivomuksen bloginpitäjille jostakin mielekkäästä puuhasta. Naapurissa on kylläkin tutunoloinen mies, siinä silmäni lepäilevät, nytkin tuo häärää pihassa. Varmaan minun ikäisenikin tai nuorempi, mitä minä vanhalla ukolla. Tämä näyttää kyllä ihan virkuiselta. No voin minä aina vähän vilkaista, kun luvuiltani kerkiän.
Maailmankaikkeus postitti nyt kyllä juuri oikean kirjan oikeaan aikaan, enpä ehtinyt kuin mielessäni harmittelemaan tekemisen puutettani. Vaan joskus on elämä ihmeellistä, saat ennen kuin ehdit edes toivoa. Ajat sitten kun vielä kirjoittelin lehtiartikkeleita ja kolumneja, laitteleivat minulle arvostelukappaleita. Kirja on omakustanne, se on nykyaikaa, uusia painetaan menekin mukaan. Onpa tätä mukava lukea, lauseet selkeitä ja sanat oikeassa järjestyksessä. Haa, muistanpa kun työkaveri minulta kysyi kerran, mitä tässä oikein lukee ja että varmaan jotain hienoa kun ei saa selvää. No selostin mitä olin tarkoittanut.
- Mikset sitten kirjoittanut niin? kysyi työtoveri silmät ymmyrkäisinä. No kirjoitinkin. Tämän oli Enni ymmärtänyt ilman selostamista. Ei saa olla vaikeaselkoinen, vaikka asiat olisivat vaikeita.
Enni Yleniuksen Näkijän tarinaa lukee herpaantumattomalla mielenkiinnolla, nautiskellen, myötätunnoisesti, kauhun sekaisella liikutuksella. Lapsuuden tapahtumiin on helppo samaistua vaikka ei samaa sukupolvea olisikaan. Lapsuus herää eloon tuoksuineen ja kotimetsineen. Yleensä plärään tarinoiden lapsuussivut kiukkuista kyytiä ohi aikuisuuteen. Näkijän tarinan päähenkilö lapsena on jotenkin myös minun nieltävissäni. Tarina kuvaa hyvin varhaisten vuosien ulkopuolisuuden kokemusta. Eihän lapsi voi tietää että kaikki eivät näe maailmaa samalla tavalla. Pieni ihminen oppii vaikenemaan kokemuksistaan.
Enni Yleniuksen tyyli kirjoittaa on juurevan vastaansanomatonta, teksti viestii lukijansa kanssa koko ajan, on rehellistä ja koruttoman toteavaa, joskus tekee mieli puolustella kumppaneita tai selittää päähenkilölle niitten luonnetta ja tempperamenttia, kirja pistää ajatukset liikkeelle, mielestä nousee esiin kaukaisia muistoja, samanlaisia ihmiskohtaloita, tarina panee väittämään vastaan tai neuvomaan kuten tuhoa ennakoivissa jännitysleffoissa. Näkijän tarinaan lomittuu luontevasti parisuhdeviritelmät. Tarinan loppupuolella on myös osuvaa itseanalyysia ja yhteenvetoa tapahtuneesta.
Tekee vain mieli onnitella ja kiittää kirjoittajaa lukuelämyksestä. On kova urakka tehdä kirja aivan yksin, vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäpinnaisuutta. Lukija pääsee osalliseksi tarinan maagisista aineksista. On sattumuksia, jännittäviä, pelottavia epätavallisia tapahtumia joita eivät kaikki koe ja monesti lukiessa takaa ajatusten virran pulpahtaa mieleen jotakin. Hetkeä myöhemmin lukee sen kirjasta. Voi piipahtaa näkijän maailmaan mieltä liikuttavan vierailun ajaksi.
Lopussa mieleen jää haikeus. Miten tarina jatkuu?
Enni Ylenius on uuden sukupolven näkijä, kuin rock-tähti ilman narsistin elkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti