torstai 3. marraskuuta 2016

Antin fresko


Antin fresko:

"Tähtäimessä nopeus uusi"

Entisaikoina lukionsa päättävät tekevät koko luokasta niin sanotun freskon. Jokaisesta oli tehty kookas piirroshahmo täydennettynä valokuvapäällä sekä iskulauseella.
Luokkakaverit olivat keksineet minun iskulauseekseni "Tähtäimessä nopeus uusi". Sillä ei viitattu mihinkään mopolla päristelyyn vaan pyöräilyyn.
Monet kesät poljinkin pyörällä uusia maisemia katsellen. Joskus tiellä ajoi samaan suuntaan silloin yleinen kulkupeli, pappa-Tunturi mopo. Ne kulkivat sen verran hiljaa, että mopoille pärjäsi pyörälläkin ainakin jonkin matkaa.
Pappa-Tunturin kanssa kisatessa mopoilija sääti hanakasti kaasutinta ja yritti ottaa viimekset tehot irti koneesta. Perässä peesissä ajeleva pyöräilijä piti tiputtaa vauhdista keinolla millä hyvänsä. Pyörässä on kuitenkin enemmän vaihteita. Sopivassa alamäessä tai pienessä myötätuulessa nopeutta sai kerättyä heposti sen verran, että mopo jäi kakkoseksi. Kovin pitkään tällaista vauhtia ei kuitenkaan voinut ajaa.
Se oli hyvä kiriharjoitus, jota tarvittiin kesän pyöräilykisoissa. Aivan ensimmäisissä alle 13-vuotiaiden kisoissa Iisalmessa ryhmässä oli parisenkymmentä samanikäistä pyöräilijää. Kisa jäi mieleeni monestakin eri syystä.
Maali oli kohtalaisen ison mäen päällä. Muutaman kilometrin lenkkiä kierrettiin useampaan kertaan, joten kehitin loppukiritaktiikkaa vähän samaan tapaan kuin mopon kanssa kisatessa.
Viimeisellä kierroksella kilometri ennen maalia lähdin hullun lailla polkemaan koko porukan ohi. Irtiottoa seurasi kohta koko letka. Vähän ennen loppunousua jäin heidän taakseen. Kun muut polkivat reippaasti ohitseni, huohotin kuuluvasti. Ajattelin, että luulevat minun simahtaneen kirissäni.
Sain polkea vähän matkaa muiden takana peesissä, mutta pari sataa metriä ennen maalia pistin isomman vaihteen päälle ja keräsin vauhtia samaan tapaan kuin mopoa ohittaessani. Muut kisailijat olivat ihmeissään tästä nykäyksestä eivätkä ennättäneet vastata kiriin.
- Tuliko isokin pokaali?
- Lusikan sain ja lasisen kukkavaasin. Vaasi nököttää vieläkin kirjahyllyn nurkalla pölyyntymässä. Sen pyörän merkki oli muuten Peto. Ja aika peto olikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti