keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lapset pitävät minusta

Lapset pitävät minusta

Pöhköt! Sieltä ne taas palailevat koulusta kotiin mutta poikkeilevat jos vaikka sattuvat näkemään metsässä kannon. Vartin matkaan kuluu kaksi tuntia. Jäävät poimimaan mustikoita maastojuoksukisoissa tai odottelemaan kaveria ettei tarvitse yksin kilpailla. Tutkivat muurahaispesää hartaana, että minne ne kaikki oikein menevät. "Hei tolla on havunneulanen suussa." - "Kato löysin madon, vai onko tämä käärme?" 

Ajelevat päämäärättä sinne tänne. Tekevät löytöjä. Itkevät ja kollottavat. Eivät psyykkaa tunteitaan loivemmiksi ja kuvittelevat saavuttavansa mitä tahansa. Suurin piirtein heti. Maailman vääryys suistaa oitis raiteiltaan. Raivoavat, polttavat kumia. Nauravat tyhjälle. Heidän aikansa on ikuinen nyt ja maailma on vielä auki. 
Pikkuisen olen heille kade, omasta kolostani ja kartiinien raosta katseltuna. Se aitous koskettaa sieluntynkääni joka joskus vielä saattaa värähtää. Käännyn taas ikkunaan päin, siellä he jatkavat onnellisten polullaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti