Rakas tätini!
Kun vihdoin ehdin luoksesi viimeisen kerran, en enää pystynyt tulkitsemaan, tunnistitko, tajusitko mitä puhun ja mitä kysyn?
Halusitko vain olla rauhassa omassa maailmassasi jo täältä vähän erkaantuneena?
Onneksi ehdimme tavata syksyllä uudessa asunnossasi. Et sulattanut millään että kämppäsi oli siirtynyt rakennuksesta toiseen, kylläkin ihan entisen viereen. Hanttiin pistit.
Halusin vain silloin vielä sanoa, että olit hyvä hminen, pitää kädestä ja hyvästellä viimeisen kerran, antaa sinun mennä.
Sanoit että et kovin paha ihminen ole voinut olla, kun niin monet käyvät tervehtimässä sinua. Se on totta.
Luonasi sain elää toista lapsuutta, vapaana kuljeskella, tutustua kyläsi ihmisiin kauppoineen, kujineen, kiviaitoineen, jota vadelmapensaat kiersivät ja järvineen, jonne mentiin lakanapyykille koko päiväksi. Sai sitruunasoodaa patenttikorkkipullosta ja naapurin kaupasta makoisan munkin, sai metsästää kananpesältä rakennuksen alta munia. Niinpä opin jo pienenä ottamaan paikkoja haltuun.
On siunaus että on saanut tutustua ihmisiin, jotka vain ovat puolellasi ja vain tahtovat sinulle hyvää.
Jotakin tuosta hyvästä tahdostasi on seurannut minua läpi elämän, on aina vaikuttanut elämääni. Yhä vaikutat. Olet läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti