tiistai 28. helmikuuta 2017

Tien päälle

Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen







Kuski matkaseuraksi, vähän rahaa, tavaraa, paljon seikkailumieltä. Pääsen taas ihmettelemään uusia kummallisia seutuja. Nukun autossa, laivassa, puiston penkillä, tähtitaivaan alla. Plazassa.






Pysähtykää kun kohtaatte jotakin kaunista. Poiketkaa kotimuseoon, erikoiseen kahvilaan tai yöllä heselle. Rupatelkaa niitä näitä tuntikausia.







Teemme pikku retken kesken matkan. Erämaassa paistaa aurinko, tuuli tuo metsän tuoksut, polku mutkittelee, majavat rakentavat patoa.









Otan kuvia siitä mitä näen. Kuvista muistan vuosien jälkeen ne hetket. Ja meidät siellä. Muuten unohtaisin.





Aja vasten usvaista auringon nousua. Aja pilvessä. Poimi tuntemattomia kukkasia. 

Osta kiva, hölmö, hauska matkamuisto. Tai uniikki alkuperäiskansan tekemä mekko, lapikkaat, koru josta et saa silmiäsi irti, mora-puukko Morasta. Poimi erikoinen kivi tai merkillinen käpy. Ne säilyttävät muistosi.

Vuorilla tuulee, rannoilla tuulee.


Kohtaa sekopää irkkubändi, jota kohta juokset pakoon. Löydä kadonnut henkilö, joka palaa kotiinsa vain karatakseen uudelleen. Kunnes on kohta aikuinen.








Istu vain ja katsele. Olet elossa. Kaikki painuu syvälle sinuun. Syntyy muistoja. Ja tulee uusi kevät. Kohta voin jo lähteä. Onni on odotuksessa.








Muistelo. Maaliskuu ja yöpakkaset. Kuu taivaalla ja Venus. Tai mikälie. Olen huono tähdissä. Sulanut uudellen pakastuva lumi narskuu jalkojen alla. Kevään tuntu raikkaana ilmassa. Sietämätön, pakahduttava lähtemisen kaipuu. Kalarannan seisake ja rautatie muistutuksena kaukaisista maisemista. Pakko päästä lähtemään. Satamaan minne ne laivat tulevat. Bussiasemalle missä ihmisiä lähdössä, odottamassa, vastassa. Kohta ei kestä. Pakko päästä. Tampereelle edes.