tiistai 8. elokuuta 2017

Kahvila Babylonin syntyreplat






Kahvila Babylonin syntysanat: olisi ollut kiva pitää kirjapuotia. 

Kirjapuodissa olisi myös pieni kahvila. Omintakeiset kantakundit keittelisivät chili- tai kaneli- tai kardemummakahvinsa omin päin jos me emme kerkiäisi. Kesällä pääsisi sisäpihalle lukemaan tai kahvittelemaan tai juomaan kauden smoothien. Kahvilavieraat kuiskuttelisivat nurkassa mielitiettynsä kanssa tai intoutuisivat jakamaan kuulumisia ystävän kanssa tai tulisivat pitämään pajatusta kunnallisista asioista oikein porukalla. Talvella olisi somaa olla pieni takka jonka ääressä lueskella aarteita ja hörppiä kuumaa kaakaota. 



Todellisuudessa kahvilan talous voisi olla vähän niin ja näin. Virkistäviä kuvitelmia pitää voida kuitenkin elätellä. Kahvilan nurkassa on myös pieni kirjojen kierrätyspiste. Kauniita postikortteja. Lastenkirjoja. Sarjakuvia. 


                                                                        Martta Wendelin

Kesähuoneeseen majoitamme väkeä vaikka musiikkiviikolle. Sisäpihalla omenapuun alla kun istuskelee, lehvien läpi kimmaltaa meri. Kesähuoneelta pujahtaa paikallinen kirjailija sanalle juuri saapuneen putkikameraväen kanssa. Luomistyö kaipaa breikkiä ja valokuvauskoneet toimivat hyvinä houkuttimina. Sisäpihalla aika hidastuu, mutta on elämää täynnä. Menneisyys läsnä. 


                                                             

                                                                      Kaya Hansson, Gungan


Kahvilaamme olisivat kanta-asiakkaat tervetulleita vaikkapa kutimensa kanssa kuuntelemaan puodinpitäjän lukevan jotakin ihanaa maalailevaa, vähän romanttista kirjaa. Tänään luetaan Elisabeth Goudgen Vanhaa majataloa. Siinä takan ääressä kun istuimme kulahtaneissa nojatuoleissa, niin kohtahan siihen hiipi muitakin kuulijoita. Kirjat joita luetaan on huolella valittu, ne  kutsuvat luokseen juuri oikean ihmisen.

Sisäpihan puutarhassa istuivat  myös kaverukset lämpimänä kesäiltana värittelemässä zen-henkisiä värityskuviaan hiljaa jutellen ja värikyniä vaihdellen.  Heidän katseena osuu portin välistä pilkottavaan mereen tämän tästä. Vieno tuulenhenki koskettaa heitä ja lennättää servetit pitkin pihaa.


                                                                              Martta Wendelin

Ihanasta haaveesta tai valveunesta sattumalta yhteen yhyttyneitten ystävien kanssa syntyi  Kahvila Babylon. Se räpyteli hetken silmiään juuri luomassaan maailmassa. Ja kohtapa siellä jo kuppilan pitäjän ystävä lämmittää pihasaunaa, saunamajurin kopioimien ohjeitten mukaan.