keskiviikko 12. lokakuuta 2016


Hole in one

Antti ottaa mailansa kaapista ja kärrää golfvarusteensa kentän ensimmäisen väylän avauspaikalle muistellen edellistä pelikierrostaan. Hän löysi vesiesteestä silloin vihreällä neliapilalla merkityn pallon. Kuin jotakin tulevaa ennustaen iltalennolla ollut laulujoutsenpari lensi samaan aikaan paikan yli jättäen jälkeensä laulavan äänen pimenevään syysiltaan.  Laulujoutsenia täällä, mistä ne siihen ilmaantuivat? 

Antilla on hyvä onni, sillä samalle kierrokselle on ilmoittautunut mukaan kolme tuttua golfaria. Heille Antti kertoo pallosta, jossa on selvästi havaittava tuntomerkki, vihreä neliapila. Se sattuu olemaan yhden samassa porukassa pelaavan aikaisemmin kadottama pallo. He sopivat kuitenkin, että löytäjä saa pitää onnenpallon.
Ensimmäisten väylien lyönnit ja putit eivät juuri ole onnekkaita, mutta Antti jatkaa sinnikkäästi pelaamista. Hän ajattelee, että ehkä onni kääntyy paremmaksi jossakin vaiheessa. Kaksi korppia raakkuu metsikössä aivan kuin peliä arvostellen.
- Tuon viheriön takana on vesieste, josta pallon löysin. Siellä sukelteli silloin kaksi mustakurkku-uikkua, Antti selostaa. 
Vasta-aurinkoon lyötävän lyhyen väylän avauspaikka alkaa olla jäässä. Antti miettii, että pysähtyyköhän pallo ollenkaan viheriölle vai valuuko se takaisin vesiesteeseen? 
Ilman sen kummempia suunnitteluja Antti tarttuu mailaansa ja lyö. Pallo osuus keskelle mailan lapaa ja kiitää ilmassa päin matalalta paistavaa syysaurinkoa. Hetken kuin ajasta irrallaan Antti kadottaa pallon näkökentästään.
- Se meni suoraan reikään, toteavat Antin pelikaverit kuin ihmettä todistaakseen.
Mutta Antti ei usko moiseen sattumaan. Pallon täytyy olla esteessä, koska sitä ei näy missään muuallakaan. Hänen epäilyksensä haihtuu, kun kupin pohjalla pilkottaa lipputankoon nojaamassa neliapilalla merkitty pallo.

Se oli Antin ensimmäinen hole in one, yhdellä lyönnillä reikään lyöty pallo. Harvinainen sattuma vai hyvää tuuria? Golfaaja pyörittelee päätään. Olo on vieläkin pökertyneen epäuskoinen.
Antti palauttaa pallon alkuperäiselle omistajalle ja kiittää seurasta ja siitä, että sai lainata onnenpalloa golfkierrokselleen.

#holeinone#golf