sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Huiskahäntä

                   


Huiskahäntä

Aikani kuluksi lueskelen yläkerrassa salapoliisiromaania, eivät ne osaa edes kunnon murhakirjaa väsätä nämä nykyajan murhakirjailijat, missäs ne minun Agathat olikaan? Katselen samalla pitsiverhojeni läpi naapuriin. Tuo kaktuskin tuossa, lykkäsi sydämenmuotoisen ulokkeen. Ihan piruuttaan varmasti. Kovasti siellä tien toisella puolella taas on elämää. Taas ne kaksi naisihmistä änkeävät puhua polottaen portista sisään, toinen on kovaääninen, vaikka en kuule mitä hän pajattaa. Jospa vähän avaan tuuletusikkunaa. Naiset suuntaavat piharakennukseen. Ihan kuin sieltä tulisi kahvin tuoksu. Turhanpäiväistä nauramista, liian värikkäät vaatteetkin niillä. En tykkää yhtään.

Piipusta nousee savu, kyllä siellä kotona ollaan.
Mutta nyt! Portille askeltaa yksinäinen punaisen oranssinruskeaan vivahtava koira. Kaunis punainen panta kaulassaan. Luontokappale työntää muitta mutkitta portin auki kuonollaan ja askeltaa häntä huiskaten pihaan. Merkkailee ja nuuskii, käy tervehtimässä piharakennuksen pälättävät naisihmiset, hypähtää kaulaan ja nuolaisee ystävyyden merkiksi. Koira yltää hyvin kovaäänistä naaman korkeudelle.
Kovasti tätsyt juttelevat ja punanuttu kuuntelee pää kallellaan, jatkaa sitten nuuskimistaan sen merkillisen juipin luo, mikä lie kesävieras ja hyyryläinen.
Aikansa kuljeskeltuaan koira suuntaa puutarhaan missä talon isäntä haravoi, koiruus työntää kuononsa  isännän syliin, saa rapsutukset, ja lähtee häntä huiskaten matkoihinsa. 
- Hei sitten Jeppu! huutelevat sille kaikki ja jäävät katselemaan huiskahännän menoa vähän haikean näköisenä mutta hymy huulillaan.
- Ihme otus, jupisen ja tuijotan tien yli naapuriin. Onko mokomaa nähty, itsekseen kuljeskelee. Kylänluuta! Kiertolainen...

                                                             
#irlanninsetteri