Blogiarkisto

perjantai 28. lokakuuta 2016

Rakkaudella 3.

                            Rakkaudella Vakka-Suomesta ja

                            lähiympäristöstä vuosilta 1987-1988 3.



Vakka-Suomi on alueena epävirallinen pienoismaakunta, joka on vanhaa kulttuuriseutua. Alueella on tehty paljon kaivauksia ja aina vain uutta ja ihmeellistä entisistä ajoista kertovaa tietoa tulee esille. Kivikirkkoja Vakka-Suomessa on useita. Vuosina 1623-1629 rakennettu Uudenkaupungin Vanha kirkko aiottiin purkaa, kun niin sanottu Uusi kirkko valmistui vuonna 1863. Onneksi näin ei tehty, sillä Vanha kirkko ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitseva vanha hautausmaa sankarihautoineen ja muistomerkkeineen on ainutlaatuinen kokonaisuus. 
Kuva Uudenkaupungin Vanhan kirkon hautausmaalta.



Meri kuuuu olennaisena osana Vakka-Suomeen. Onhan koko alue ollut aikoinaan meren peittämänä. Paikalliset veneilijät ovat perustaneet veneilijäpiirejä kokoavia yhdistyksiä. Uudessakaupungissakin toimii kaksi eri seuraa ja niillä molemmilla on laaja jäsenkunta. Aivan Uudenkaupungin edustalla sijaitsevassa Pietarinkarissa on Uudenkaupungin
 Purjehdusseuran ravintolapaviljonki, joka kuuluu monen paikallisen sekä matkailijan pakollisiin kesäisiin käyntikohteisiin. Kesällä saareen on säännöllinen vesibussikuljetus.



Historia huokuu Vakka-Suomessa ja sen lähialueella. Louhisaaren kartanolinna Askaisissa on eräs näistä mielenkiintoisista historiallisista käyntikohteista. Se on avoinna yleisölle ja kesäisin kartanolinnassa on myös opastettuja tutustumiskierroksia.



Elävä maaseutu on osa Vakka-Suomea ja sen lähiympäristöä. Paikallisiin tapoihin ja historiaan pääsee tutustumaan vierailemalla kunkin kunnan tai alueen museossa. Mietoisissa sijaitsee Tavastilan kotiseutumuseo.



 Eräs historiastakin tuttu harmaakivikirkko sijaitsee kauniilla mäentörmällä Nousiaissa. Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkkoa on edeltänyt useita puukirkkoja aina 1100-luvulta lähtien. Piispa Henrikin jäännökset siirrettiin Nousiaistan kirkosta Turun tuomiokirkkoon 1290-luvulla. Nykyinen Nousiaisten harmaakivikirkko on rakennettu noin vuonna 1430.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti