tiistai 19. joulukuuta 2017

Fanny ja Alexander

                                 Voiko jouluidylli särkyä?





Elokuva on parhaimmillaan heijaste todellisuudesta. Ja totta puhuakseen Ingmar Bergman valjastaa jouluiseen piirileikkiinsä elämän kirjon syvältä kouraisten. Bergman sysää  lapset, aikuiset, elämän, kuoleman, sadun, kauhun, ihmiset heikkouksineen ja kummallisuuksineen kuin myös vahvuuksineen yli sadan vuoden takaisiin ruotsalaisen teatterisuvun tunnelmiin. Lasten näkökulmasta niin jouluinen idylli kuin elämän särökin saavuttaa katsojan ja ylittää kynnyksen, joka erottaa fiilistellyt, laskelmoidut kertomukset elokuvataiteesta.




Fanny ja Alexander elokuvasta Bergman myös nappasi Oscarin 1984 ulkomaisten elokuvien kategoriassa, myös elokuvan puvustus ja lavastus palkittiin. Kuvaus on Bergmanin luottokuvaajan Sven Nykvistin taidetta. Nykvist kun pystyy pysäyttämään hetken, jotta katsoja voi astua kuvitelmaan sisään. Värit kuvastavat kulloisiakin tuntemuksia ja tunteita. Tiedostamaton puhuu. Moni on yrittänyt ja yrittää yhäkin samaa, Nykvist on mestari. Tosin elokuvan ehdoilla mennään.




Nuori Alexander, joka yllättäen menettää isänsä on elokuvan keskeisin henkilö, hänen kauttaan elämän monisärmäisyys vyörytetään esiin. Katsoja saa herkutella idyllistä, väliin renesanssimaisen uskallettua perhejoulua ja elää ja jännittää päähenkilöittensä puolesta henkeään pidätellen, varsinkin lasten. Fanny ja Alexander saa kauhistumaan, nauramaan, häpeämään, herkistymään, pelkäämään, ihmettelemään ja toivomaan parempaa. Mutta kuinka tunne- ja tapahtumien hidastettu vyörytys päättyy?