Blogiarkisto

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Rare Exports

                               Pohjoista hulluutta tunturissa






Soihdut sammuu ja muu Babylonin väki on painunut teilleen, vain talon isäntä on noussut pihahuoneella asustelevan kirjailijan kanssa koloistaan ja kaivelevat Babylonin DVD-hyllyä, yrittävät välttää kaiken maailman avuttomia punanuttuja ja päätyvät vanhaa suomalaista jouluperinnettä kunnioittavaan Rare Exports -leffaan. Laittavat pimennysverhot eteen ja asettautuvat mukavasti jalat pöydälle katseluasemiin. Pimeä joulunautinto voi alkaa.


Ihaillaan isän ja pojan tosi-elämän makuista oloa pohjoisilla leveyksillä, joulukoristelua ja joka yksityiskohtaa kodin sisustuksessa hymistellään, pukeutuminen on pohjoisen järkevää ja timanttista. Oikeaa suomalaista nuutti-pukkiperinnettä on ilmassa. Näille leveyksille ei ole punanutulla tuleminen. Ainakin jos Tommi Korpela tulee ja päräyttää paikalle maasturilla. Mahdollisia ja mahdottomia lajityypejä yhdistelemällä joulupukin salaisuus koitetaan kaivaa esiin. Oliko tämä nyt toimintaa, huumoria, fantasiaa, seikkailua? Ei saa selvää, muttei ole väliäkään saada. Eletään raja-alueella. Vaikka homma heittää miten surrealistiseksi, jätkät viihtyvät Babylonin katsomossa hamaan loppuun,  missä joulupukki on kaupallistettu. Laiva on lastattu, Rare exports lähtee kaikkialle maailmassa. Siitäs saivat! Ei kannata katsoa kuin sopivassa seurassa. Jos kuitenkin katsoitte... Kaukana idyllinen joulumaa, sehän on satua ja mielen luomaa harhaa. Varokaa nyt siellä, joulu on jo ovella ja kohta pukki tulee. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti